Vielä vuosi sitten moni ei tiennyt mitä Kiinan Xinjiangissa tapahtuu. Kaikki eivät tiedä vieläkään. Hiljaisuus tapahtumien ympärillä piilottaa taakseen yhden maailman laajamittaisimmista ihmisoikeuskriiseistä.
Jopa miljoona ihmistä on suljettu vankileireille. Suurin osa heistä kuuluu muslimivaltaisiin vähemmistöihin. Kiinan mukaan kyse on “ammatillisista koulutuskeskuksista” – nimitys, jonka maa antoi niille viime syksynä.
Sitä ennen nimiä ei tarvittu: Kiina kiisti pitkään koko leirien olemassaolon.
***
Hyvinkääläinen Harri Murat Uyghur tuhahtaa Kiinan viralliselle selitykselle.
”Äitini on eläkeikäinen, kohtusyövän voittanut nainen. Mihin ihmeeseen häntä tarvitsee kouluttaa uudelleen?” Harri toteaa.
Harrin vanhemmat katosivat vuosien 2017 ja 2018 taitteessa. Ensin äiti, sitten isä. Helmikuussa 2018 Harrin isoäiti kuoli eikä kukaan lähisukulaisista saanut osallistua hautajaisiin.
”Olin todella vihainen. Uiguurikulttuurissa on tapana, että poika tai lähin miespuolinen sukulainen laskee kuolleen äidin hautaan. Isäni ei päässyt hautajaisiin, koska oli vangittuna. Minä en päässyt, koska minulle tehtiin selväksi, ettei minun kannata matkustaa Kiinaan.”
Kiinan ulkopuolella asuvat uiguurit ovat hankalassa asemassa. Monet haluaisivat matkustaa Xinjiangiin tapaamaan sukulaisiaan tai ottamaan selvää ovatko he turvassa, mutta pelkäävät, että heidätkin saatettaisiin pidättää.
Kiina on luonut uiguuriyhteisöön alati vaikuttavan terrorin uhan. Kiinassa asuvat uiguurit välttelevät yhteydenottoa ulkomailla asuviin sukulaisiinsa, jotta he eivät joutuisi viranomaisten epäilysten alaisiksi. Ulkomailla asuvat uiguurit taas eivät välttämättä uskalla pitää yhteyttä, jotta läheiset pysyisivät turvassa. Kollektiivinen pelko tukkii suut ja estää tehokkaasti tiedon leviämisen. Lue lisää koostejutusta ”Missä he ovat?”
Harri on valinnut toisen tien. Hän aloitti näkyvän kampanjoinnin vanhempiensa vapauttamiseksi.
“Pyrimme aluksi vaikuttamaan suoraan Kiinaan: vaadimme tietoja vanhemmistani. Ja vaadimme Suomen viranomaisilta toimia, mutta kaikkialla nousi seinä vastaan. Virallisesti ongelmaa ei ollut olemassa. Siksi se piti tuoda julkisuuteen.”
Heinäkuussa 2018 Helsingin Sanomat julkaisi aukeamajutun Harrista ja tämän kampanjoinnista. Viimeisen vuoden aikana myös Foreign Policy, The Atlantic ja New York Times ovat julkaisseet Harrin tarinan.
Hiljaisuus on murrettu.
Vain pari päivää Hesarin jutun jälkeen Harrin puhelin soi. Tuntematon miesääni kertoi heidän tietävän Harrin toiminnasta ja kehottivat tätä lopettamaan. Mies kertoi olevansa syyrialainen ja toimivansa tarvittaessa ”syyrialaisella tavalla”.
Sen jälkeen Harrin uuden auton moottori hajosi. Mielenosoituksiin ilmestyi kuvaajia. Lasten päiväkodille piti antaa uudet turvallisuusohjeet, jotka tuntuivat hoitajista käsittämättömiltä.
Kiinan ulkomaalaisvakoilu herättää syystäkin huolta aktivisteissa. Miten varautua ja suojautua suurvallalta? Asetelman epäsuhtaisuus jo itsessään ruokkii terrorin voimaa.
Sen tietää myös Pazilaiti Simayijiang.
“Muistan hyvin erään tapauksen. Olin viettänyt hyvän illan ystävieni kanssa. Kotimatkalla näin laserosoittimen valon edessäni tyhjällä kadulla. Jouduin paniikkiin, koska ensimmäiseksi aloin miettiä, onko tämä seurausta toiminnastani?”
Kiinan uhan voima on, että se voidaan ulottaa kehen tahansa ja yllättäen. Tietoinen päätös toimia ei tee tyhjäksi uhkaa tai siihen liittyvää pelkoa. Kiinan pelote ei päästä otteestaan.
”Sain aikanaan suojelupoliisilta vinkin, että minun ei tule kuvata mitään, josta tunnistaisi kotitaloni. Olin aiemmin päättänyt, etten anna pelolle valtaa. Mutta pelko hiipii: huomaat, että et haluakaan ottaa kuvaa kotitalosi edustalta, jos Kiinan viranomaiset saattavat käyttää tietoa sinun tai läheistesi satuttamiseen”, Pazilaiti jatkaa.
“Passuksi” kutsuttu Pazilaiti tunnetaan ehkä paremmin Feministisestä puolueesta ja lukuisista kansalaisjärjestöistä, joita hän on ollut perustamassa tai joiden toiminnassa hän on mukana. Passun nimi on vilahdellut useissa yhteyksissä, mutta harvemmin tämän aiheen parissa.
Viime vuoden lopulla Passu julkaisi Facebookissa pitkän, henkilökohtaisen ja tunteikkaan kirjoituksen, jossa hän avasi tuntemuksiaan:
“[…]Tiedättekö miten vaikeaa on lukea näistä vainoista, saatika sitten kirjoittaa niistä, kun omia ystäviä ja sukulaisia on näillä nimenomaisilla leireillä ja vankiloissa? Herään joka päivä siihen todellisuuteen, jossa minulla ei ole hajuakaan, onko mun lapsuudenystävät vielä elossa. Ovatko mun tädit ja sedät, serkut, naapurit, koulukaverit kidutettavina? […]”, hän kirjoitti.
”Uiguuri-identiteetti on aina ollut osa minua, mutta lapsena se näkyi enemmän osana kotimme tapoja. Ensimmäistä kertaa havahduin konfliktiin noin kymmenvuotiaana, kun näin vahingossa kuvia väkivaltaisesta hyökkäyksestä erään tehtaan uiguurityöntekijöitä vastaan. Tajusin, että heitä hakattiin, koska he olivat uiguureja, minun kansaani. Mietin miten uiguureille voi tapahtua tällaista?”
Vankileirien perustaminen on saanut ulkomailla asuvat uiguurit avaamaan suunsa ja vaatimaan asialle huomiota. Asian peittely tai siitä vaikeneminen ei palvele kuin Kiinan tavoitteita.
Passun vanhemmat kannustivat häntä puhumaan ja nostamaan asiaa esille.
Passu puhui. Hän astui mukaan peliin, jossa toiminnalla voi olla vakavia seurauksia. Pian hän huomasi, että monia koskettanut uhka ja pelko Kiinan toimista oli laskeutunut hänenkin ylleen. Kamppailu uiguurien puolesta tuntuu joskus mahdottomalta, koska mikään ei tunnu saavan Kiinaa taipumaan.
”Mietin joskus, että tältäkö esimerkiksi toisen maailmansodan turvassa olleista tai turvaan päässeistä juutalaisista tuntui? Joudut seuraamaan etäältä, kun läheisiäsi ja kansaasi sorretaan.”
***
Viime vuodenvaihteessa Harri sai pitkään odottamansa puhelun äidiltään. Hän ja Harrin isä olivat hengissä eivätkä enää leirillä.
Samaan hengenvetoon äiti kehui oppineensa leirillä parempaa kiinaa – kieltä, jota käytti vuosikymmeniä toimittajan työssään sujuvasti. Keskustelu käytiin kiinaksi, mikä antaa olettaa, että vanhemmat eivät olleet yksin.
“Vanhempieni vankilaolosuhteet ovat muuttuneet: vankileiri on muuttunut nyt valtavaksi avovankilaksi.”
Puhelun jälkeenkin kampanjointi uiguurien puolesta jatkuu kiivaana. Haastatteluaamuna Harri kertoo päivää aiemmin käynnistyneestä #metoouyghur -kampanjasta, jossa kadonneiden uiguurien omaiset vaativat Kiinaa todistamaan, että heidän läheisensä ovat kunnossa. Kiina on toiminut näin muusikko Abdurehim Heyitin kohdalla julkaistessaan hänestä videon, jolla hän kertoo voivansa hyvin. Kampanja levisi Twitterissä kuin kulovalkea.
”Joskus joudun miettimään, että miksi ylipäätään jatkan? Taloudellisesti tämä ei kannata, vanhemmat ja sukulaiset alkavat olla vapautettu – joten miksi taistelen?” Harri miettii.
”Mutta en voi niin vain lopettaakaan. Minulla on tietty asema, verkosto ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Ehkä sitä myötä maailma ja Xinjiang on joku päivä hitusen parempi paikka.”
***
Lue lisää aiheesta
- ”Missä he ovat?” – mitä Xinjiangin maakunnassa tapahtuu?
- ”Voiko Kiinan ihmisoikeustilanteeseen vaikuttaa?” – blogi Kiinaan vaikuttamisen mahdollisuuksista
Teksti: Teemu Hakoniemi