Etusivu Kannanotot ja lausunnot Slovakia: Viranomaiset eivät voi rangaista suhteettomasti rauhanomaisesta aktivismista

Slovakia: Viranomaiset eivät voi rangaista suhteettomasti rauhanomaisesta aktivismista

Slovakiassa viime viikolla pidätettyjen aktivisten vapautuminen on iloinen uutinen. Greenpeacen 12 aktivistia pidätettiin heidän ripustettuaan hiilivoimaa vastustavan banderollin ruskohiilikaivoksen torniin Novákyn kaupungissa 28.11. Pidätettyjen aktivistien joukossa oli myös kolme suomalaista.

Vaadimme, että Slovakian viranomaiset tutkivat perusteellisesti syyt ja perusteet kuusi päivää kestäneeseen aktivistien pidätykseen. On huolestuttavaa, mikäli viranomaiset ovat pidätyksillä pyrkineet painostamaan muita väkivallattomia mielenilmauksia suunnittelleita aktivisteja luopumaan ympäristön ja ihmisoikeuksien puolustamisesta.

Vielä viime sunnuntaina käräjäoikeus katsoi, että aktivistit tulee pitää pidätettynä oikeudenkäyntiin asti ja epäsi heidän vaatimuksensa päästä vapaaksi takuita vastaan. Aktivisteja syytetään yleishyödyllisen laitoksen toiminnan haittaamisesta ja vaarantamisesta.

Piirisyyttäjä perusteli tutkintavankeuden jatkamista sillä, että aktivistit “saattaisivat vallata ja pysäyttää jonkin toisen energialaitoksen toiminnan”. Piirisyyttäjän mukaan ei ollut riittäviä takuita, että aktivistit eivät uusisi tempaustaan.

Viranomaisten tehtävä on tutkia esimerkiksi omaisuuden vahingoittamiseen liittyviä rikoksia, mutta Slovakian tulisi ihmisoikeussitoumustensa mukaisesti varmistaa, etteivät toimenpiteet ole suhteettomia. Kyseisessä tapauksessa ympäristöaktivistit käyttävät oikeuttaan ilmaisunvapauteen viestiäkseen hiiliteollisuuden terveysvaikutuksista Slovakiassa sekä sen roolista ilmastonmuutoksessa. On tyrmistyttävää, että Slovakian viranomaiset ovat valmiita käyttämään näin äärimmäisiä keinoja. Mielenosoittaminen ja väkivallaton suora toiminta ovat oikeutettuja tapoja puolustaa ihmisoikeuksia tai suojella ympäristöä. Ilmaisunvapauden turvaaminen on erityisen tärkeää aikana, jolloin ilmastonsuojelu vaatii pikaisia toimia ja kaikkien niitä koskevaan keskusteluun osallistuvien tulisi saada sanoa sanottavansa.

Ihmisoikeuksia ja ympäristöä suojelevien aktivistien toimintaa luonnonvarojen suojelemiseksi ja ilmaston vakauttamiseksi pyritään estämään ympäri maailmaa kriminalisoimalla ja lokakampanjoilla – erityisesti, jos aktivismin nähdään uhkaavan valtion tai yritysten taloudellisia intressejä. Slovakian on varmistettava, ettei se ryhdy leimaamaan rauhanomaisesti ympäristöä puolustavia henkilöitä rikollisiksi. Viranomaiset on pidättäydyttävä käyttämästä perusteettomia syytteitä ja taattava aktivistien oikeus sanan- ja kokoontumisvapauteen.

Tausta

Greenpeacen toiminnan tarkoituksena oli tuoda esille hiiliteollisuuden vastuu ilmastonmuutoksessa. Aktivistien banderollit hiilitorneissa vaativat päätöstä hiilen aikakaudelle. Samalla aktivistit pyrkivät ajamaan Slovakian hallituksen ja hiiliteollisuuden välille kunnianhimoisempaa ja oikeudenmukaisempaa sopimusta valtionavun vähentämisestä hiilen tuotannolle. Pidätetyt aktivistit joutuvat vastaamaan syytteisiin artiklan 286 kohdan 1 mukaisesti “rikollisesta haitasta ja uhasta yleishyödyllisen laitoksen toiminnalle, joka on rangaistava yhdestä viiteen vuoteen”.

 

Kuva: Lehtikuva / AFP

Seuraa meitä: