Etusivu Tietoa meistä Mikä Amnesty? Tietoa yhdistyksestä

Amnesty Internationalin Suomen osasto on rekisteröity yhdistys, jonka jäsenistä koostuva vuosikokous hyväksyy yhdistyksen toimintasuunnitelman, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

Amnestyn Suomen osasto ry järjestää vuosittain sääntömääräisen vuosikokouksen. Amnestyn Suomen osaston sääntöjen mukaan yhdistyksen vuosikokous pidetään vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Jo monena vuonna kokous on pidetty maaliskuun viimeisenä viikonloppuna.

Kokouksen yhteydessä on järjestetty työpajoja, paneelikeskusteluja, kuultu kansainvälisiä ja kotimaisia puhujia, tavattu amnestylaisia ympäri Suomen ja pidetty hauskaa.

Sääntömääräisessä kokouksessa esitetään yhdistyksen edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille, päätetään jäsenmaksujen suuruudesta, vahvistetaan tulo- ja menoarvio alkaneelle vuodelle. Toimintasuunnitelma vahvistetaan kaksivuotiskausittain (2015-2016, 2016-2017 jne.).

Lisäksi valitaan johtokunnan puheenjohtaja, taloudenhoitaja ja jäsenet kaksi vuotta kestäväksi toimikaudeksi. Puheenjohtaja ja kolme jäsentä valitaan parillisena vuotena pidettävässä vuosikokouksessa, taloudenhoitaja ja kolme jäsentä valitaan parittomana vuotena pidettävässä vuosikokouksessa. Tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö. Kokouksessa käsitellään jäsenten jättämät aloitteet ja johtokunnan tekemät aloitteet ja käsitellään muut mahdolliset asiat.

Amnestyn Suomen osaston johtokunta 2021:

Puheenjohtaja
Sonja Finér

Taloudenhoitaja
Anna Nousiainen

Anca Enache

Panda Eriksson

Tuula Haavisto
Ahmad Hosseini
Syksy Räsänen

Minna Saunders

 

johtokunta@amnesty.fi

Johtokunnan blogiin pääset tutustumaan täällä.

Yhdistysasiakirjat

Amnestyn Suomen osasto ryn säännöt (rekisteroity 18.04.2018)

Strategiat

Strategia 2016-2020

Toimintasuunnitelmat

Toimintasuunnitelma 2021

Toimintasuunnitelma 2020

Toimintasuunnitelma 2018-2019 (lyhennetty versio)

Toimintasuunnitelma 2016-2017 (lyhennetty versio)

Toimintakertomukset

Vuosikertomus 2020

Vuosikertomus 2019

Vuosikertomus 2018

Toimintakertomus 2017

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2009

Tilinpäätökset

Tilintarkastuskertomus 2020

Tilinpäätös 2020

Tilintarkastuskertomus 2019

Tilinpäätös 2019

Tilintarkastuskertomus 2018

Tilinpäätös 2018

Tilintarkastuskertomus 2017

Tasekirja 2017

Tilintarkastuskertomus 2016

Tasekirja 2016

Tilintarkastuskertomus 2015

Tasekirja 2015

Tilintarkastuskertomus 2014

Tasekirja 2014

Tilinpäätös 2013

Tilintarkastuskertomus 2012

Tasekirja 2012

Tilintarkastuskertomus 2011

Tasekirja 2011

Tilinpäätös 2010

Tilintarkastuskertomus 2009

Tasekirja 2009

Seuraa meitä: