Raporttimme mukaan rasististen väkivaltarikosten määrä on kasvanut Saksassa 87 prosentilla kahdessa vuodessa. Vuonna 2013 rikoksia kirjattiin 693, kun taas vuonna 2015 rikoksia oli 1 295.
“Saksan on otettava vakavasti viharikosten määrän kasvu sekä puutteet viranomaisten vastauksessa rasistiseen väkivaltaan”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo.
Rasististen rikosten kohteina olivat usein turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset. Niihin kohdistuneita rikoksia tehtiin Saksassa viime vuonna 16 kertaa enemmän kuin vuonna 2013. Kun vielä kaksi vuotta sitten hyökkäyksiä kirjattiin 63, vuonna 2015 määrä oli noussut 1031 tapaukseen. Vaadimme saksalaisviranomaisia tekemään kunnolliset riskiarviot, jotta iskut vastaanottokeskuksia vastaan voitaisiin estää. Suurimman uhan alla olevia keskuksia vartioimaan tarvitaan kipeästi lisää poliiseja.
Saksa on ollut yksi vastaanottavaisimmista Euroopan maista pakolaisille. Monet kansalaiset osallistuivat pakolaisten auttamiseen ja vastustivat heidän kohtaamaansa rasismia ja syrjintää. Samaan aikaan Saksassa järjestettiin vuonna 2015 viikoittain kuusi pakolaisvastaista mielenosoitusta. Monet hyökkäysten kohteiksi joutuneista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista sekä heidän ystävistään kertoivat elävänsä nyt pelossa.
”Kaikki ystäväni pelkäävät sen jälkeen, kun minua vastaan hyökättiin. Pakenin Syyrian sotaa, enkä halua kohdata jännitteitä täällä Saksassa. Haluaisin vain tehdä töitä ja saada hyvän elämän, kuten ennen sotaa”, syyrialainen Ciwan kuvaili.
Rakenteellinen rasismi on kitkettävä
Saksan viranomaiset ovat epäonnistuneet tutkimaan, syyttämään sekä tuomitsemaan rasistisia rikoksia tehokkaasti. Ongelma oli olemassa jo ennen kuin turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi nopeasti viime vuonna.
Monet näistä puutteista nousivat esille jo, kun Saksassa selvitettiin äärioikeistolaisen NSU-solun murhasarjan tutkinnassa tehtyjä virheitä. Viranomaiset eivät onnistuneet tunnistamaan mahdollista rasistista motiivia kahdeksan turkkilaistaustaisen, yhden kreikkalaistaustaisen miehen sekä poliisin murhien tutkinnassa. Murhat tapahtuivat vuosina 2000–2007. Epäilyt kohdistuivat pitkään muun muassa vähemmistöjen keskuudessa toimiviin rikollisryhmiin äärioikeiston sijaan. Monet uhrien omaisista kokivat kohtelunsa epäasialliseksi. Yksi heistä oli kreikkalaistaustaisen Theodorus Boulgaridesin vaimo Yvonne. NSU:n jäsenet tappoivat hänen miehensä 15. kesäkuuta 2005.
”He eivät koskaan kohdelleet meitä kuin uhreja kaikkien näiden vuosien aikana”, Yvonne kertoi. ”Poliisit ja poliitikot kohtelivat meitä aina kuin epäiltyjä – ikään kuin salailisimme jotain. Kukaan ei koskaan kysynyt mielipidettämme tai kuunnellut meitä.”
Äärioikeistolaisen NSU:n tekemien murhien tutkinnassa tehdyistä virheistä on tehty selvityksiä, joiden pohjalta on annettu useita suosituksia. Saksassa on epäonnistuttu kuitenkin käsittelemään kunnolla rakenteellisen rasismin vaikutusta rasististen rikosten tunnistamisessa, raportoinnissa ja tutkimisessa.
Osa ongelmista johtuu monimutkaisesta järjestelmästä, jolla Saksassa kerätään ja luokitellaan tietoa poliittisista rikoksista. Rasistiset rikokset luokitellaan Saksassa poliittisten rikosten alalajiksi. Saksalaisessa järjestelmässä on korkea kynnys rikoksen luokittelemisessa rasistiseksi. Olisi tärkeää, että kaikki uhrin tai muiden rasistiseksi kokemat rikokset luokiteltaisiin viharikoksiksi.
”Monet tekijät viittaavat siihen, että Saksan viranomaistoiminnassa on olemassa rakenteellista rasismia. Tähän kysymykseen tarvitaan nyt kunnon vastaus. Rasistisia rikoksia ei saada kitkettyä, jos viranomaiset eivät ole itse valmiita selvittämään omia asenteitaan”, Laajapuro sanoo.
Koko raportti luettavissa englanniksi täältä: Hate crimes in Germany ENGLISH