Hiekka pöllyää punertavana. Nainen huiskuttaa turkoosilla huivilla kärpäsiä kauemmas
”Maa ei ollut eroosion ja kulutuksen tappama. Joet juoksivat, vaikka oli kuiva kausi. Elämä oli rikasta”, muistelee 57-vuotias Emily Meboo. Hän muutti avioliiton vuoksi Kajiadon maakuntaan 40 vuotta sitten. Pian hän synnytti lapsen ja hänestä tuli kenialaisen maasai-yhteisön kuningatar.
Vuoden 1999 kuivuus muutti kaiken, kun yhteisö menetti valtaosan sadoista lehmistään.
• •
• •
Tuuli pyörittää hiekkaa rakoilevan maankamaran päällä.
”On vaikea olla maasai ilman lehmää”, nuorimies Parsanka Saragi kuvailee. Hänen elinkeinonsa on nykyisin turismissa, sillä vuoden 2007 kuivuus tappoi kaikki lehmät. Sen jälkeen on ollut vaihtelevaa.
”Kuivuus on jumalan asia. Kylän vanhimmat ovat sanoneet, että maa on kuiva ihmisten syntien, pahuuden ja ahneuden vuoksi”, Saragi sanoo.
Hiekka tarttuu suuhun, silmiin, vaatteisiin. Taustalla siintävät Kilimanjaron lumiset huiput.
• •
Punainen hiekkapöly värjää muodikkaat maastokengät.
”Ihmiset luulevat, että kuivuus johtuu heidän omista synneistään. On totta, että uskonto todella on köyhien oopiumi. Kuilu on syvä. Kouluttamaton ja lukutaidoton maasai uskoo jumalaan, mutta hän ei tiedä hallituksesta tai kansainvälisestä politiikasta”, maasai-yhteisön johtaja ja eläinlääkäri Leina Mpoke sanoo.
Mies korostaa, että ilmastonmuutos on ihmisoikeuskysymys: ”Mutta ketä syyttää, kun riisi ei kasva ja sade ei tule?”
Vedetön taivas ja maa
Ennen Itä-Afrikassa sijaitsevassa Keniassa kärsittiin kuivuudesta noin viiden vuoden välein. Nykyisin kuivuus iskee joka toinen vuosi. Sateet saattavat viivästyä tai jäädä kokonaan tulematta.
Ilmastonmuutoksen merkit piirtyvät terävinä esiin eteläisen Kenian maisemassa: rakoilevassa maassa ja maanpinnan alla, käppyräisissä puissa, ohkaisissa kasveissa, eläimissä ja ihmisissä. Maa on äärimmäisen herkkä aihe erityisesti paimentolaisille. Kun ravinto koostuu pääasiassa karjasta saatavasta lihasta, maidosta ja verestä, kuivuus tarkoittaa jokapäiväistä niukkuutta ja kärsimystä.
Kansainvälisiä ilmastokokouksia järjestetään tiheään, ja Pariisin ilmastosopimus astui juuri voimaan. Kenia ei ole vielä ratifioinut sopimusta. Marraskuussa järjestetyssä Marrakechin ilmastokokouksessa tunnistettiin yhdessä kehitysmaiden ilmastorahoituksen tarve, mutta sen toteutus on teollisuusmaiden osalta vielä auki.
Kajiadon maakunnassa sijaitseva viljelystila on paikallisen maasai-yhteisön vastaus ilmastonmuutoksen kiihdyttämään kuivuuteen: maasait eivät halua olla riippuvaisia ainoastaan karjasta, joka on menetetty kuivuuden tähden jo moneen kertaan.
Ilmastonmuutos nähdään kansainvälisesti yhtenä suurimmista ihmisoikeushaasteista, ja sen seuraukset kuormittavat haavoittuvimmassa asemassa elävien ihmisten arkea erityisesti kehitysmaissa. Amnesty korostaa ilmastonmuutoksen vaikutusten ja ihmisoikeuksien toteutumisen yhteyttä sekä valtioiden vastuuta kunnioittaa ja suojata ihmisoikeuksia.
Ilmastonmuutos vaikuttaa monien ihmisoikeuksien toteutumiseen. Se uhkaa esimerkiksi oikeutta elämään, asuntoon, veteen, terveyteen ja riittävään elintasoon. Ilmastonmuutos lisää konfliktien riskiä ja jännitteitä eri ihmisryhmien välillä. Nämä voivat johtaa ihmisoikeusloukkauksiin. Erityisesti uhan alla on oikeus syrjimättömyyteen, sillä ilmastonmuutos koettelee usein marginalisoituja ihmisryhmiä kuten kaikkein köyhimpiä ihmisiä, naisia ja tyttöjä sekä alkuperäiskansoja.
Keniassa on – hieman laskentatavoista riippuen – yhteensä noin 42 eri alkuperäiskansaa. Nykyisin Kenian eteläosissa ja Pohjois-Tansaniassa asuvat maasait ovat yksi suurimmista paimentolaisryhmistä.
Amnestyn Kenian osaston kampanjaorganisaattori ja ilmastoaktivisti Naomi Barasa korostaa, että ilmastonmuutos vaikuttaa suoraan kenialaisten alkuperäiskansojen arkeen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Alkuperäisyhteisöt ovat ilmastonmuutoksen suorien vaikutusten etulinjassa, vaikka ne vaikuttavat vähiten hiilipäästöihin. Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvä päätöksenteko ei myöskään turvaa alkuperäiskansojen oikeuksia, eivätkä yhteisöt saa osallistua päätöksentekoon
”Vaikka paimentolaisilla on rikas historiallinen tieto ja perimä metsien ja luonnon säilyttämisestä, valtio on lähestynyt ilmastonmuutokseen liittyviä toimia tavalla, joka syventää osattomuutta, marginalisoitumista ja ulos sulkemista”, Barasa sanoo.
Näin monistetaan ilmastosta riippuvaisiin paimentolaisiin kohdistuneita menneitä ja nykyisiä epäoikeudenmukaisuuksia.
Elämä muutoksessa
Samaan aikaan kun maailma kokoustaa, Kenian maasai-paimentolaiset vastaavat kaventuneiden elinolosuhteiden luomiin haasteisiin monin tavoin omassa arjessaan. Osa yrityksistä tuo mukanaan hyvää. Osa sopeutumisen yrityksistä luo arkeen lyhyen tähtäimen helpotusta, kuten rahaa tai ruokaa, mutta ei ole ratkaisuna kestävä.
Maasai-johtaja Leina Mpoke korostaa vaihtoehtoisten elinkeinojen tärkeyttä sekä sitä, miten jo olemassa olevasta karjasta voitaisiin saada monipuolisemmin tuloja. Tehtävä ei ole helppo perinteitä arvostavassa paimentolaiskulttuurissa, jota puristaa länsimaistumisen paine.
”Ensin on opittava kunnioittamaan alkuperäiskansojen kulttuuria ja perinteiden rikkautta. Sitten on mietittävä, miten tämä kulttuuri voi olla osa nykyaikaa ja selviytyä”, Mpoke sanoo.
• •
”Sipulia, vesimeloneja, papuja, maissia, tavallista kaalia, koreankaalia, afrikanpippuria”, Joseph Siron listaa samalla kun kävelee puutarhassa. Hän pitää huolta maasai-yhteisön tilasta, jossa viljellään monensorttisia vihanneksia.
”Me emme saa olla riippuvaisia vain yhdestä elinkeinosta, sillä kuivuus voi silloin viedä kaiken. Ongelmana on, että ihmisillä ei ole varaa ajatella kuin hetkestä toiseen selviytymistä. Nälkä ei näe huomista”, Siron sanoo.
Linnut visertävät ja viereisen tien autot pöllyttävät kuivaa hiekkapölyä istutusten päälle. Naiset nakuttavat hakuilla maata, johon istutetaan herneitä. Maasai-yhteisö on hankkinut generaattorin, jolla vettä voidaan pumpata jopa 210 metrin syvyydestä maan uumenista.
• •
Kasvisten ja hedelmien viljely on Leina Mpoken mukaan paimentolaisille uutta. Siinä missä puutarhurin työtä ennen jopa halveksittiin, nykyisin moni paimentolainen ajattelee, että viljelysmaa voi tukea selviytymistä ankarissa oloissa.
Viljely lisää omavaraisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden kaupankäyntiin sekä oman rahan tienaamiseen. Maasai-yhteisö ei ole perinteisesti käyttänyt rahaa, mutta verta, lihaa ja maitoa on vaihdettu tarvittaessa.
Eteläisessä Keniassa näkeekin tiheään pieniä toreja, kojuja ja hotel-nimisiä kahviloita, jotka tarjoavat myyjilleen toimeentuloa. Kaupan on hedelmien tai vihannesten lisäksi vaatteita, käsitöitä, koruja – ja sisätiloissa chapata-leipää ja chai-teetä. Myös turismi työllistä maasaita jonkin verran.
Maasait tietävät, että turistit haluavat nähdä Keniassa luonnonpuistoja ja alkuperäiskansoja. Ennen Noonkipa Sapuru paimensi lehmiä. Koska lehmät kuolivat kuivuuden tähden, oli etsittävä uusia keinoja saada ruokaa. Kahdeksan lapsen äiti tekee ja myy nykyisin koruja turisteille suunnatussa maasai-kylässä. ”Vaikka voisin, en haluaisi paimentaa. Kun myyn korun, saan rahan itselleni eikä kaikki tulo mene maasai-yhteisön miehille. Voin käyttää rahani esimerkiksi lasten koulutukseen”, Sapuru sanoo.
Ihmisoikeuksia ei saa unohtaa
Aina ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinot eivät ole kestäviä. Ne saattavat johtaa tilanteisiin, joissa ihmiset joutuvat yhä uudelleen haavoittuvaan asemaan.
Paimentolaisyhteisöissä naisten arki on vaikeutunut ilmastonmuutoksen vuoksi. Miehisessä kulttuurissa naiset hoitavat perinteisesti kodin, lapset, veden ja polttopuun hakemisen sekä lypsämisen. Jo nyt polttopuita ja vettä on haettava entistä kauempaa. Naiset eivät ehdi tai voi osallistua yhteisöjen päätöksentekoon. Kuivuus näyttäytyy ruuan ja hygienian puutteena. Tyttöjä tarvitaan kotipiirin töihin yhä enemmän, eivätkä he saa käydä koulua. Koulutus tarjoaisi avaimia kauaskantoiseen sopeutumiseen – ja myös ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen.
”Ilmastonmuutos luo ihmisten keskuuteen sosiaalista epätasa-arvoisuutta, ja erityisesti erittäin köyhillä ihmisillä ei ole varaa valita: he saattavat ajautua laittoman työn pariin”, maasai-johtaja Leina Mpoke sanoo.
Hänen mukaansa moni maasai lähtee kaupunkeihin etsimään toimeentuloa. Ne eivät ole paimentolaisille helppoja paikkoja, ja ihmiset saattavat päätyä slummeihin ja rikollisuuden pariin. Köyhien maasaiden keskuudessa erittäin yleistä on puuhiilen valmistus, jota varten ihmiset katkovat puiden oksia, ja metsät tuhoutuvat. Moni saa niukan elinkeinon hiekan kaivamisesta jokien pohjista. Myös se kuormittaa ympäristöä, lisää eroosiota ja vaurioittaa jokipohjia sekä pohjavettä.
Maramatish Maramainho kulkee Kajiadon maakunnan eteläosissa aasien kanssa kilometrien matkan päästäkseen vesipisteelle. Vettä on saatavilla kolmen päivän välein. Samoilta alueilta matkaavat rekat täydessä hiekkalastissa. Hiekkaa kaivetaan erityisesti joenpohjista, ja kaivaukset vaurioittavat pohjavesiä ja lisäävät kuivuutta. Hiekka tarjoaa monille ihmisille välttävän toimeentulon.
• •
Nuoret miehet odottavat tienristeyksessä. Etelästä saapuva hiekka lapioidaan täällä uusiin kuorma-autoihin, jotka kuljettavat hiekan vaikkapa Nairobiin, jossa betonista rakennetaan kerrostaloja.
”Saan tästä käteistä, jolla pidän huolta perheestäni”, kertoo Nixon Koeyieyio.
Koeyieyio tulee varakkaasta suvusta – lapsuudenperheessä oli yli tuhat lehmää ja isällä oli neljä vaimoa. Koska kuivuus kutisti elinkeinon, vanhimman pojan oli löydettävä uusi työ. Viisi vuotta sitten Koeyieyio ryhtyi lappamaan hiekkaa.
”Ilmastonmuutos on ongelma ja aiheuttaa kuivuutta ja metsien häviämistä. Ymmärrän, että kun hiekkaa kaivetaan joenpohjasta, joet kuivuvat ennen pitkää. Tämä on silti ainoa tapa saada elanto.”
• •
Kun maasai-nainen on synnyttänyt, häntä kohdellaan kuin kuningatarta. Hänen kunniakseen lahdataan pässi. Kun juhla-aika on ohi, nainen palaa arkisiin töihinsä.
Emily Meboo on tehnyt vuosikymmenten aikana monenlaista työtä, koska kuivuuteen ja menetyksiin on ollut sopeuduttava. Kun toimeentulo oli vaikeaa ja lapset saatava kouluun, hän leikkasi tyttöjen sukupuolielimiä.
”Lopetin sen jälkeen, kun lapsenlapseni lähes kuoli verenvuotoon. Nykyisin koulutan maasai-yhteisöjen naisia, jotta he lopettaisivat silpomisen. Vaikka olisi kuinka kuivaa, se on väärä keino hankkia elanto.”
Meboo huiskuttaa turkoosilla huivilla kärpäsiä kauemmas. Hän sanoo ymmärtävänsä sen verran ihmisoikeuksista, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla vapaus. Tuuli puhaltaa kuivaa hiekkaa.
• •
Ilmastoaktiivi Naomi Barasa korostaa, että kaikissa – kansainvälisissä ja kansallisissa – ilmastonmuutokseen liittyvissä toimissa on oltava ihmisoikeuksia kunnioittavat ja niihin perustuvat lähtökohdat. Ilmastonmuutos ei saa johtaa ihmisoikeusloukkauksiin.
Amnesty vaatii valtioita torjumaan ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen vaikutuksiin ihmisoikeuksia kunnioittaen. Lisäksi niille, joiden oikeuksia on loukattu ilmastonmuutoksen vuoksi, on korvattava menetykset.
”Valtion olisi autettava ihmisiä, joihin ilmastonmuutoksen vaikutukset erityisesti kohdistuvat. Heitä on autettava sopeutumaan ja kehittymään. Heitä on neuvottava ilmastonmuutoksen ankarimmista vaikutuksista”, Barasa sanoo.
Maasait sopeutuvat
Ei ole samantekevää, ajatteleeko kenialainen paimentolainen, että ilmastonmuutos johtuu hänen omista synneistään vai pääasiassa teollisuusmaiden tuottamista päästöistä. Ihmisillä on oikeus tietää, mikä ilmastonmuutos on, ja oikeus osallistua kestävien ratkaisujen löytämiseen. Pääsy tiedon pariin on varmistettava. Paimentolaiset ja muut alkuperäisyhteisöt elävät usein palveluiden katvealueilla ja vähemmistöinä.
Kajiadon maasai-paimentolaiset muistavat vuoden 1984 kuivuuden, jolloin ruokaa pudotettiin helikoptereista. Vuoden 1999 kuivuuden aikaan yhteisön kaikki lehmät kuolivat. Nykyään kuumuus ja kuivuus ovat yhä kovempia. Maasaiden mukaan jumala ei ole tyytyväinen ihmiseen, vaan rankaisee kuivuudella ja taudeilla.
Aurinko laskee kuivan maan laitaan. Tuuli pyörittää kuivaa hiekkaa pieniksi patsaiksi. Kenian valtio on unohtanut paimentolaiset maan laidoille ja kansainväliset ilmastosopimukset odottavat vielä konkretisoitumista, mutta näitä ihmisiä ei voi syyttää arkisten ratkaisujen puutteesta.
Kun katsoo maasaiden tapoja selviytyä tässä käsittämättömän kuivassa maastossa, ymmärtää, mitä maasai-johtaja Leina Mpoke tarkoittaa sanoessaan, että paimentolaisuus on kestävin tapa elää maapallolla.
”Se sopeutuu alati, ja siksi se ei häviä koskaan.”
Teksti Marie Kajava
Kuvat Miikka Pirinen
Teksti on julkaistu alunperin Amnesty-lehden numerossa 4/2016.