Moni keskeinen ihmisoikeuskysymys on jäänyt ohjelmasta kokonaan pois.
Kun kuulin toimintaohjelmalle valitut neljä painopistettä, ilahduin. Keskittymällä ihmisoikeuskasvatukseen ja -koulutukseen, yhdenvertaisuuteen, itsemääräämisoikeuteen sekä perusoikeuksiin ja digitalisaatioon saataisiin varmasti monta keskeistä ihmisoikeusuudistusta aikaiseksi.
Todellisuudessa kävi toisin. Moni keskeinen ihmisoikeuskysymys on jäänyt ohjelmasta kokonaan pois tai käsitellään siinä ainoastaan puolivillaisesti. Annan muutaman esimerkin.
Turvapaikanhakijoiden oikeudet ja oikeusturva loistavat poissaolollaan, vaikka turvapaikkajärjestelmään on kohdistunut tällä hallituskaudella ennennäkemätön määrä heikennyksiä. Oikeudellista apua on rajoitettu, valitusaikoja lyhennetty, turvapaikkaperusteita kiristetty ja perheenyhdistämistä vaikeutettu entisestään. Näiden heikennyksien ensisijainen tavoite on Suomen tekeminen mahdollisimman luotaantyöntäväksi sotaa ja vainoa pakeneville ihmisille; oikeuksien toteutumisella ei niin väliä.
Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on ohjelmassa ainoastaan kaksi pientä hanketta, vaikka kyseessä on kiistatta yksi Suomen laajimmista ihmisoikeusongelmista. Ongelman vakavuuteen ja Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin nähden tämä on täysin riittämätöntä. Jos Suomi haluaa edelleen esiintyä uskottavasti kansainvälisillä kentillä tasa-arvon mallimaana, on korkea aika laatia naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle työlle kattava, hyvin resursoitu ja koordinoitu oma ohjelmansa. Esimerkkiä voi etsiä vaikkapa järjestöjen ehdotuksesta.
Translain uudistaminen ei ole mahtunut mukaan, vaikka itsemääräämisoikeus on yksi toimenpideohjelman painopisteistä. Nykyinen translaki loukkaa räikeästi transihmisten itsemääräämisoikeutta ja pakottaa transihmiset valitsemaan eri ihmisoikeuksien välillä. Hallituksen näkemyksen mukaan itsemääräämisoikeus ei siis kuulukaan kaikille.
Ihmisoikeusvaikutusten arviointi on toimenpideohjelman hopeareunus
Edistysaskel on ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen valinta yhdeksi neljästä painopisteestä. Kun kansalaiset tuntevat oikeutensa, he osaavat myös vaatia niitä, ja kun poliittiset päättäjät ja virkamiehet tuntevat ihmisoikeusvelvoitteensa, he pystyvät paremmin tekemään niitä edistäviä päätöksiä.
Kun kansalaiset tuntevat oikeutensa, he osaavat myös vaatia niitä.
Pääministeri Juha Sipilä totesi hallituskauden alkupuolella, että ensin tehdään, ja vasta sitten arvioidaan. Tuolloin oli kyse hallituksen toimenpiteiden vaikutuksesta tasa-arvoon, mutta sama ongelma on liittynyt ihmisoikeuksiin. Oli ilo huomata, että nyt toimintaohjelmassa kuitenkin on hanke, joka tähtää ihmisoikeusvaikutusten arviointiin jo lainvalmistelussa. Tällä hetkellä ihmisoikeusvaikutukset lainsäädännössä huomioidaan heikosti, jos lainkaan.
Ihmisoikeusvaikutusten arviointi pelkästään lainsäädännössä ei kuitenkaan riitä, koska kaikilla päätöksillä – valtion budjetista viranomaispäätöksiin – on vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei voida torjua ilman kunnollista turvakotiverkoston ja ennaltaehkäisevien palveluiden rahoitusta tai kun budjettileikkaukset kohdistuvat samoihin, osin jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin ihmisryhmiin, voidaan loukata ihmisoikeuksia.
Yleisarvio satavuotiaan Suomen ihmisoikeustoimintaohjelmasta on surullinen. Perustuslaki velvoittaa Suomea turvaamaan kaikkien oikeuksien toteutumisen, ja toimenpideohjelman pitäisi edistää tätä. Tavoitteisiinsa nähden se on kuitenkin kunnianhimoton ja sille varatut resurssit ovat riittämättömät. Epäilemättä tästä on kiittäminen poliittisia päättäjiä, ei niinkään ohjelmaa valmistelleita virkamiehiä. Riittääkö siis saavutukseksi se, että ohjelma on ylipäätään saatu aikaan tällä hallituskaudella ja tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa?
Niina Laajapuro. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.
