On erinomaista, että Suomen poliittiset päättäjät, mukaan lukien kaikki eduskuntapuolueet, ovat heränneet toimimaan seksuaalista väkivaltaa vastaan. Viime viikkoina paljastuneet epäilyt vakavista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ovat aiheellisesti saaneet ihmiset huolestumaan ja vaatimaan toimenpiteitä. Raiskaukset ja muu seksuaalinen väkivalta ovat aina täysin tuomittavia tekoja. Ihan kaikissa tapauksissa. Valtiolla on velvollisuus suojella lapsia ja aikuisia sekä ehkäistä raiskauksia tehokkaasti.
Julkista keskustelua käydään kuitenkin aivan asian vierestä ja sen myötä myös toimenpiteet ovat vaarassa mennä metsään. Nyt tarvitaan palveluita ja tukitoimia väkivaltaa kokeneille, toimenpiteitä ilmoituskynnyksen madaltamiseksi ja ylipäätään oikeuden saamiseksi, ohjelmia väkivallan tekijöille kierteen katkaisemiseksi ja – mikä tärkeintä – panostusta ennaltaehkäisyyn esimerkiksi tiedotuksen sekä kasvatuksen kautta. Näiden sijaan moni keskittyy vaatimaan kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ja keräämään poliittisia irtopisteitä tulevia vaaleja ajatellen.
Seksuaalinen väkivalta ei ole uusi ilmiö Suomessa
Seksuaalinen ja muu naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa erittäin yleistä ja ollut sitä jo huomattavasti ennen vuonna 2015 Suomeen saapunutta tavallista suurempaa turvapaikanhakijamäärää. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan yli 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa Suomessa vuosittain.
Seksuaalista väkivaltaa verkossa koskevan vuonna 2011 julkaistun selvityksen mukaan 35% alle 16-vuotiaista oli saanut tuntemattomilta seksiehdotuksia. 8 % kertoi tavanneensa aikuisen seksiä ehdottaneen henkilön ja 3 % kertoi harrastaneensa seksiä itseään selkeästi vanhemman tai aikuisen henkilön kanssa, jonka oli alun perin tavannut internetissä.
Myös paljon julkisuutta saanut grooming-ilmiö, jolla tarkoitetaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön tähtäävää, aikuisen lapseen kohdistamaa lähestymistapaa ja vuorovaikutusta, ei sekään ole uusi.
Seksuaalisen väkivallan syyt ovat aina yksilöllisiä
Julkisessa keskustelussa jaetaan nyt innolla tilastotietoa poliisille tehdyistä seksuaalista väkivaltaa koskevista ilmoituksista ja korostetaan tiettyjen kansalaisuuksien yliedustusta. Tämän varjolla vaaditaan pahimmillaan rajoja kiinni, humanitaarisen maahanmuuton lopettamista ja ihmisten palauttamista maihin, joissa he ovat vaarassa joutua hengenvaaraan tai kidutetuiksi.
Samaan aikaan jää miettimättä, mitä tilastot todellisuudessa kertovat ja miten ne voivat auttaa tehokkaiden väkivallan vastaisten toimenpiteiden löytämisessä. Miten paljon tekijän ja uhrin suhde ja tekijän tausta vaikuttavat ilmoitusherkkyyteen? Eri tutkimusten mukaan vain murto-osa raiskausrikoksista tulee poliisin tietoon ja aivan erityisen vähän ilmoitetaan pari- tai lähisuhteessa tapahtuvaa seksuaalista väkivaltaa.
Entä mitkä tekijät ylipäätään vaikuttavat alttiuteen syyllistyä seksuaaliseen väkivaltaan ja miten ne heijastuvat tilastoihin? Vaikka väkivallan syyt ovat aina yksilöllisiä, vaikuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi ikä, tulotaso, koulutus, sosiaalinen kontrolli tai perhesuhteet (niiden puute) tai väkivaltakokemukset ja traumat.
Vaikka on syytä pohtia keinoja ennaltaehkäistä myös muiden kuin suomalaistaustaisten tekemiä raiskauksia, seksuaalisessa väkivallassa ei ole kyse maahanmuutosta. Oikeus hakea turvapaikkaa samoin kuin sotaa, vainoa tai vakavia ihmisoikeusloukkauksia pakenevan oikeus saada suojelua ovat jokaiselle kuuluvia ihmisoikeuksia, joita ei voi rajoittaa siksi, että jotkut turvapaikanhakijat tai pakolaiset ovat syyllistyneet seksuaalirikoksiin.
Populismin sijaan tarvitaan tehokkaita keinoja seksuaalirikosten ehkäisemiseksi
Seksuaalinen väkivalta on vakava itsemääräämisoikeuden loukkaus, johon poliittisilla päättäjillä ja viranomaisilla on velvollisuus puuttua tehokkaasti. Keskustelu kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden uudelleentulkinnasta, ehdotukset lakimuutoksista, jotka on todellisuudessa jo tehty, ja muut turvapaikanhakijoiden oikeuksia entisestään kaventavat esitykset ovat vastuuttomia. Ne ovat silkkaa populismia ja vievät huomiota ja resursseja pois todellisista ratkaisuista.
Toivon vahvasti poliitikkojen pitävän päänsä kylmänä ja keskittyvän – lähestyvistä vaaleista huolimatta – faktoihin ja edistävän niihin pohjaten aidosti tehokkaita toimia raiskausten ehkäisemiseksi.
Äänestäjiltä toivon sitkeyttä vaatia populististen yksinkertaistusten sijaan tietoon perustuvia vastauksia. Näytetään, että seksuaalista väkivaltaa kokeneiden tilanne todella on meille kaikille sydämen asia ja vaaditaan päättäjiltä vihdoin poliittista tahtoa ja resursseja asian korjaamiseksi!
Teksti: Niina Laajapuro. Kirjoittaja toimii Amnestyn Suomen osastossa ihmisoikeustyön johtajana.
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.