Kun länsimaiden ja Kiinan johtajat tapaavat, lännen tiedotusvälineillä on tapana kokouksen jälkeen tivata, keskusteltiinko tapaamisessa ihmisoikeuksista. Ainakin Suomen ollessa kyseessä tyypillinen vastaus on, että keskusteltiin, mutta tarkempia tietoja keskustelujen sisällöstä, saati sitten konkreettisia avauksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi on yleensä turha odottaa. Ihmisoikeuksista keskusteltaessa Kiinan esiintymiset YK:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla ovat yhtä lailla ennustettavia: Kiina kertoo loistavista tuloksistaan köyhyyden vähentämisessä ja kieltää kaiken ihmisoikeuksiin liittyvän kritiikin sisäisiin asioihin puuttumisena. Kiinan linja näyttää entisestään koventuneen viime vuosina presidentti Xi Jinpingin noustua valtaan.
Muiden maiden suhtautuminen Kiinan ihmisoikeustilanteeseen on jakautunut ja epäjohdonmukainen. Kyse ei ole siitä, etteikö muilla valtioilla olisi Kiinan ihmisoikeustilanteesta realistista kuvaa. Kiinan taloudellinen vaikutusvalta ja lisääntyvät yritykset vaikuttaa muihin valtioihin ja yhteiskuntiin tekevät kritisoinnin vaikeaksi. Monet maat ovat taloudellisesti riippuvaisia Kiinan investoinneista tai kehitysavusta. Monille sellaisille maille, jotka haluavat hoitaa omat ihmisoikeuskatastrofinsa ”sisäisinä asioina”, Kiina on hyödyllinen liittolainen. Nekin maat, joille ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustamisen pitäisi olla periaatekysymys, joutuvat punnitsemaan sanomisiaan taloudellisten intressien takia, ja pitääkseen keskustelukanavat auki.
Kiinan manipulointitaitoja ja vaikutuskeinojen moninaisuutta ei pidä aliarvioida. Kärjistetysti, suhteet ystävällismielisiin valtioihin saatetaan sinetöidä pehmeällä – suorastaan pörröisellä – vallankäytöllä, antamalla vuokralle pandoja; toisaalta Kiinan reaktiot sitä vastaan kohdistuviin toimiin voivat olla säälimättömiä. Esimerkiksi kanadalaisen Robert Schellenbergin huumausainerikoksesta Kiinassa saaman vankeustuomion yhtäkkinen muuttaminen kuolemantuomioksi on herättänyt kysymyksiä: tuomio, sen ajoitus ja sen poikkeuksellisen näyttävä julkistaminen vaikuttaa poliittiselta viestiltä tilanteessa, jossa maiden välejä hiertää teknologiajätti Huawein johtajan pidätys Kanadassa.
Kiinan ja EU:n suhteissa on vaikea välttää keskustelua ihmisoikeuksista, jos EU ja sen jäsenmaat millään tavalla ottavat huomioon unionin ulkopolitiikan periaatteita. Kiina on ilmeisen haluton viemään keskustelua muodollisuuksia pidemmälle. EU ja Kiina ovat vuodesta 1996 lähtien käyneet säännöllistä ihmisoikeusdialogia, jossa keskustellaan molempien osapuolten ihmisoikeusongelmista. Dialogi käydään yleensä EU:n ja Kiinan huippukokouksen alla. Dialogi on saanut paljon kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöiltä, sen on katsottu olevan haavoittuva Kiinan painostukselle eikä Kiinan riippumattomalla kansalaisyhteiskunnalla ole asiaa neuvottelupöytään. Keskusteluissa ei myöskään ole pystytty määrittelemään konkreettisia mittareita ihmisoikeustilanteen edistymiselle.
Merkityksellistä keskustelua ei synny, kun jo lähtökohtana on vastakkainasettelu ja puheiden sävy on syyttelevä.
Näyttääkin siltä, että dialogi on vähitellen taantunut harjoitukseksi, jonka tarkoituksena on lähinnä päästä sopuun seuraavasta keskustelukierroksesta, ei saada aikaan merkityksellistä muutosta Kiinan ihmisoikeustilanteessa. Kiinalaiset ovat myös johdonmukaisesti pyrkineet laskemaan dialogia alemmalle virkamiestasolle. Näin ihmisoikeuskysymykset pyritään lakaisemaan pois vähän dialogin jälkeen järjestettävän EU:n ja Kiinan huippukokouksen agendalta. Ulkoministeriössä katsotaan, että ihmisoikeudet olisi otettava esiin kaikilla tasoilla. On eri asia, miten tätä pyrkimystä pystytään toteuttamaan.
Yksittäisten EU-jäsenmaiden on vaikea esittää äänekkäitä vastalauseita, mutta yhtenäistä EU:ta vastaan Kiinan on vaikeampi ryhtyä vastatoimiin. EU:n jäsenmaita on kuitenkin vaikea saada yhtenäiseen rintamaan, kun kyse on Kiinan arvostelusta. Esimerkiksi Unkari ja Puola, jotka itse toteuttavat ihmisoikeuksia rapauttavaa politiikkaa, eivät ole ensimmäisinä kritisoimassa Kiinaa. Kiinan taloudellinen vaikutusvalta jakaa myös EU-jäsenmaiden rivejä. Suomalaistutkijan mukaan Kiina on myös koventanut äänenpainojaan: Kiinan viimeisimmässä, joulukuussa julkaistussa linjauksessa maan EU-suhteista EU:ta vaaditaan suorin sanoin ”pidättäytymään puuttumasta ihmisoikeuksien varjolla Kiinan sisäisiin asioihin ja oikeusjärjestelmän suvereniteettiin”.
EU:n yhteislausuntoja annetaan silloin tällöin paikallistasolla Pekingissä. EU:n yhteinen kannanotto edellyttää kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä, mikä tarkoittaa, että yksikin jäsenmaa voi sen estää. Suomi ajaa määräenemmistöpäätöksiä, jotta lausuntoja olisi helpompi antaa. EU:n toimintaa voisi tehostaa myös antamalla EU:n omille edustajille vahvemman mandaatin toimia. Paljon riippuu myös avainasemissa olevista henkilöistä – kuten Pekingin EU-delegaation päälliköstä ja EU:n korkeasta edustajasta.
Entä pystyykö EU toteuttamaan Kiinassa ihmisoikeussuuntaviivojaan, omia suosituksiaan siitä, miten EU:n ja sen jäsenmaiden tulisi edistää ihmisoikeuksia kolmansissa maissa? Pystytäänkö esimerkiksi ihmisoikeuspuolustajille antamaan tukea? Suomen ulkoministeriö ja EU pitävät ihmisoikeuspuolustajien tukemista tärkeänä, mutta ”kiinalaiset erityispiirteet” tekevät tehtävästä haastavan – esimerkiksi demarsheja ei välttämättä oteta vastaan. Ulkoministeriössä tiedetään, että EU:n tuella on suuri merkitys ihmisoikeuspuolustajille, ja sitä pyritään antamaan sekä korkealla tasolla että lähetystöjen kautta. Työ on joka tapauksessa pidettävä näkymättömissä.
Haasteista huolimatta Kiina ei kuitenkaan ole täysin kansainvälisen kritiikin pääsemättömissä. YK:n jäsenvaltiona ja kansainvälisten sopimusten osapuolena se joutuu osallistumaan sopimusvalvontaelinten toimintaan ja muihin YK:n prosesseihin, joissa arvioidaan ihmisoikeuksien toteutumista. Viime elokuussa Kiina sai osakseen kovaa kritiikkiä YK:n rotusyrjinnän vastaiselta komitealta, joka puuttui joukkopidätyksiin ja jopa miljoonan vähemmistöihin kuuluvan ihmisen sulkemiseen ”uudelleenkoulutusleireille” Xinjiangin autonomisella uiguurialueella ääriajattelun kitkemisen nimissä.
Ihmisoikeusjärjestöt ja tutkivat toimittajat olivat tuoneet pidätyksiä ja leirejä koskevaa tietoa julkisuuteen jo yli vuoden ajan. Vaikka Kiina kielsi ihmisoikeusloukkaukset komitean käsittelyssä, se joutui kuitenkin pian myöntämään leirien olemassaolon – joskin väittäen niitä viihtyisiksi ”ammatillisiksi koulutuskeskuksiksi”, jotka pelastavat muslimivaltaisiin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat kansalaiset terrorismin ja ääriajattelun houkutuksilta. Väitettä on tuettu näyttävällä propagandakampanjalla, jonka tarkoituksena – hämmentävää kyllä – näyttäisi olevan vakuuttaa muu maailma siitä, että Kiinan pyrkimyksenä on vain lempeästi ohjata ääriajattelun poluille hairahtuneet potentiaaliset muslimiterroristit takaisin Xi Jinpingin viitoittamalle kansallisen yhtenäisyyden valtatielle.
Kiinalla saattaa todella olla naiivi usko siihen, että sen kynäilemä tarina oikeasti menee läpi, ja propagandaan laitetaan valtavasti resursseja. Kiinalla tuntuu aidosti olevan vaikeuksia ymmärtää, että sen antama kuva Xinjiangin tilanteesta on länsimaissa täysin epäuskottava. Xinjiangissa on käynnissä valtava operaatio, jota perustellaan todellisella kansallisella turvallisuusuhalla: on turha odottaa, että Kiina peräytyisi näin vahvasti paalutetusta asemastaan.
Julkisen kritiikin tuoma nöyryytys ja kasvojen menettäminen ei ole Kiinalle vaihtoehto. Siksi varovaisimmatkin aloitteet lännen puolelta voivat kohdata raivokasta vastarintaa, ainakin jos ne vuotavat julkisuuteen. Esimerkiksi viidentoista länsimaisen suurlähettilään pyyntö saada tavata Xinjiangin kuvernööriä keskustellakseen alueen ihmisoikeustilanteesta aiheutti kiivaan reaktion; Kiinan ulkoministeriön tiedottaja syytti diplomaatteja maan sisäisiin asioihin puuttumisesta pelkkien kuulopuheiden perusteella ja valtuuksiensa ylittämisestä.
Kiinan äkkikäännös täydestä kieltämisestä positiivisen propagandanarratiivin luomiseen saattoi osaltaan johtua siitä, että Kiinalla oli marraskuussa 2018 edessään ihmisoikeustilanteen määräaikaistarkastelu YK:n ihmisoikeusneuvostossa: ns. UPR-käsittelyssä kaikki maat joutuvat vuorollaan vertaistarkastelun kohteeksi, ja muut maat voivat tehdä kysymyksiä ja antaa tarkastelun kohteena olevalle maalle suosituksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi.
Suomen ulkoministeriössä nähdään, että YK:n foorumeilla on merkitystä keskustelussa Kiinan ihmisoikeustilanteesta. Kiina kyseenalaistaa maan tilanteen käsittelyn julkisilla foorumeilla, mutta ihmisoikeusneuvosto on nimenomaan luotu ihmisoikeusasioiden julkista tarkastelua varten. Kiina panostaa UPR-prosessiin vahvasti etukäteen ja istunnon aikana yrittäen vaimentaa kritiikkiä. UPR-prosessissa poraudutaan intensiivisesti yhteen maahan kerrallaan, ja jokainen maa joutuu tekemään sisäisen työnsä.
Sadanviidenkymmenen maan Kiinalle antamat suositukset heijastavat karulla tavalla Kiinan asemaa: suuri osa kriittisistä, Kiinalle epämieluisista huomioista tuli globaalin pohjoisen samanmielisiltä mailta, kuten Suomelta, joiden profiiliin kuuluu kansainvälisillä foorumeilla nostaa esiin ihmisoikeuskysymyksiä. Neljätoista tähän ryhmän kuuluvaa maata teki suosituksia vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisesta Xinjiangissa.
Monet maat nostivat esiin vähemmän herkkiä aiheita, kuten lasten, naisten tai vammaisten ihmisten oikeudet, tai antoivat suosituksissaan Kiinalle tunnustusta köyhyyden vähentämisestä. Jotkut suosituksista tuntuvat kertovan enemmän niiden antajien sisäisistä ihmisoikeusongelmista kuin halusta edistää ihmisoikeuksien toteutumista Kiinassa. Joukko maita, mukaan lukien Nigeria, Pakistan ja Syyria, kehotti Kiinaa jatkamaan terrorismin, ekstremismin ja separatismin vastaista taistelua – mainitsematta, että sen tulisi tapahtua ihmisoikeusnormeja kunnioittaen. Kambodža ehdotti, että Kiinan tulisi ”rangaista verkossa tapahtuvasta rikollisuudesta olemassa olevan lain mukaisesti” ja Filippiinit suositteli, että Kiinan tulisi ”jatkaa taistelua laittomia huumeita vastaan ja kuntouttaa huumeriippuvaiset”. Ottaen huomioon, että Kambodžassa hallituksen kritisointi sosiaalisessa mediassa johtaa helposti vankeusrangaistukseen, ja että Filippiineillä hallituksen suosima huumevieroituskeino on laiton teloitus, nämä suositukset vaikuttavat parhaimmillaan suurvallan mielistelyltä ja pahimmillaan omien ihmisoikeusloukkausten legitimoinnilta.
Kiinalle myötäsukaiset suositukset ovat ihmisoikeustilanteen parantamisen kannalta merkityksettömiä tai jopa vahingollisia. Niitä on kuitenkin paljon. Ulkoministeriön edustaja harmittelee päätöstä lyhentää maiden puheenvuorot puoleen minuuttiin marraskuun UPR-käsittelyssä. Jos sisällölliset argumentit typistetään, lausuntojen määrä muodostuu sisältöä ratkaisevammaksi.
Kiina ilmoittaa maaliskuussa ihmisoikeusneuvoston istunnossa, mitkä suosituksista se hyväksyy ja pyrkii toteuttamaan. Aiemmilla UPR-kierroksilla Kiina on hyväksynyt vain harvoja sellaisia suosituksia, jotka ovat koskeneet ihmisoikeuspuolustajia, kuolemanrangaistusta tai Tiibetin tai Xinjiangin etnisiä vähemmistöjä. Kiina saattaa olla valmiimpi hyväksymään esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvaan syrjintään tai Kiinan yritystoimintaan ulkomailla liittyviä suosituksia. Todelliseen ihmisoikeusmuutokseen tähtääviä suosituksia tehneiden maiden olisikin nyt painokkaasti vaadittava Kiinaa hyväksymään suosituksensa ja seurattava tiiviisti suositusten toimeenpanoa.
Kansainvälinen paine näyttää aiheuttaneen joitakin liikahduksia. Tammikuussa Kazakstan ilmoitti, että Kiina sallii kahdentuhannen Kiinan Xinjiangissa syntyneen kazakin lähteä maasta ja siirtyä Kazakstaniin. Kiina myös julkaisi harvinaisen videon pidätettynä olevasta uiguurimuusikosta sen jälkeen, kun Turkki oli esittänyt epäilyksen, että hän olisi kuollut vankeudessa. Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että Kiina olisi muuttamassa toimintatapojaan. Propaganda on vahvistunut ja Kiina on entistä vahvemmin linnoittautunut siilipuolustukseen. Ydinintressejään Kiina puolustaa loppuun asti, vaikka tekeekin joitakin myönnytyksiä – esimerkiksi pitääkseen naapurimaa Kazakstanin tyytyväisenä.
Ihmisoikeusjärjestöt, Amnesty muiden mukana, näkevät – kaikesta huolimatta – YK:n mekanismit, EU:n ja Kiinan korkean tason tapaamiset ja jopa ihmisoikeusdialogin mahdollisina vaikuttamisen paikkoina. Kiina ei ole immuuni arvostelulle ja joutuu toisinaan antamaan periksi kansainväliselle painostukselle. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Kiina-tutkija Maya Wang toteaa, että kansainvälistä painetta pitää lisätä; Kiinan valtava panostus propagandakampanjaan on merkki siitä, että kansainvälisen yhteisön kritiikki vaikuttaa. Ennen kaikkea kansainvälisillä areenoilla ja kahdenvälisissä tapaamisissa annettavat viestit ovat tärkeitä niille kiinalaisille ihmisoikeuspuolustajille, juristeille ja aktivisteille, jotka päivittäin kamppailevat suojellakseen kanssaihmisiään kidutukselta, mielivaltaisilta pidätyksiltä, pakkohäädöiltä ja muilta vakavilta ihmisoikeusloukkauksilta.
Teksti: Anu Tuukkanen. Kirjoittaja toimii asiantuntijana Amnestyn Suomen osastossa. Kirjoittajan näkemykset eivät välttämättä edusta Amnestyn virallista kantaa.
Blogia varten on haastateltu ulkoministeriön virkahenkilöä nimettömänä. Haastateltavan näkemykset eivät välttämättä edusta Suomen kantaa.