Helmikuisena keskiviikkona vuonna 2011 Miriam Isaura López Vargas vei lapset kouluun Ensenadassa, Baja Californian osavaltiossa Meksikossa. Kotimatkalla kaksi siviilipukuista sotilasta pidätti 27-vuotiaan perheenäidin ja vei läheisen Tijuanan kaupungin sotilastukikohtaan. Miriam oli pidätetty nimettömän vihjeen perusteella epäiltynä huumeiden hallussapidosta.
Sotilastukikohdassa vietetyn viikon aikana Miriam Lópezia kidutettiin. Hänelle annettiin sähköiskuja, häntä tukehdutettiin ja pidettiin kivuliaissa asennoissa. Hänet raiskattiin kolme kertaa. Sotilas viilsi haavan hänen ranteeseensa ja uhkasi leikata koko käden irti.
Miriamille näytettiin tuoreita kuvia lapsista ja puolisosta, kadulla salaa kuvattuja. Hänelle kerrottiin, että perhe olisi seuraavana vuorossa, jos hän ei suostuisi yhteistyöhön. Miriamille osoitettu oikeusavustaja oli paikalla osassa kuulusteluista, mutta se ei estänyt kidutusta.
Ainoa tapa saada ”tunnustus”
Kidutus on räjähtänyt käsiin Meksikossa – ja poliisit ja sotilaat joutuvat siitä vastuuseen vain äärimmäisen harvoin. Kidutus rehottaa, sillä oikeusjärjestelmä epäonnistuu kaikilla tasoilla.
Poliiseilla ja sotilailla on kova paine saada huumerikollisuus kuriin, keinolla millä hyvänsä. Niinpä he käyttävät laajasti hyväksyttyä kidutusta saadakseen pidätetyiltä ”tunnustuksia” ja todistajanlausuntoja.
Meksikon kansalliselle ihmisoikeuskomitealle raportoitujen kidutustapausten määrä nousi vuodesta 2003 vuoteen 2013 yli 600 prosenttia.
Vähättely ja puutteelliset tutkinnat
Viranomaiset syyttäjistä terveydenhuollon ammattilaisiin ja jopa ihmisoikeuselimiin vähättelevät kidutuksen uhrien kertomuksia ja heidän laatimiaan valituksia kidutuksesta.
Lääketieteelliset tutkimukset kidutuksen uhreille eivät täytä kansainvälisiä standardeja. Tutkimukset tehdään usein niin ala-arvoisesti ja myöhään, että uhrin on niiden perusteella mahdotonta todistaa joutuneensa kidutetuksi.
Kiduttajat hyvässä turvassa
Kiduttajat eivät juuri koskaan saa rangaistusta teoistaan, vaan kidutus on yleisesti hyväksyttyä. Syyttäjät jättävät usein kidutukseen liittyvät syytteet nostamatta.
”Emme aio taistella hallitusta vastaan, sillä se rahoittaa meitä. En aio taistella poikasi puolesta, ” totesi eräs yleinen syyttäjä äidille, joka hakee oikeutta kidutuksen uhreiksi joutuneille lapsilleen.
Kidutus on yleisesti hyväksyttyä.
Vuosina 2010–2013 yksikään yli 7000:sta Meksikon kansalliselle ihmisoikeuskomitealle tehdystä ilmoituksesta ei johtanut tuomioon kiduttajalle.
Yksikään. Yli seitsemästätuhannesta.
”Vitun siirtolainen, josta kukaan ei välitä”
Kaikilla pidätetyillä ei ole yhtä suuri todennäköisyys joutua kidutetuiksi. Kidutetuiksi joutuvat todennäköisimmin ”helpot uhrit”, ihmiset, joilla on heikoimmat mahdollisuudet puolustaa oikeuksiaan. Tyypillisesti viranomaiset kiduttavat johonkin vähemmistöön kuuluvia ihmisiä ja paperittomia siirtolaisia.
Vuonna 2013 meksikolaispoliisit kiduttivat paperitonta hondurasilaissiirtolaista raa’asti Saltillossa, Coahuilan osavaltiossa. ”He kertoivat tappavansa minut, sillä olen ’vitun siirtolainen, josta kukaan ei välitä’.”
Kidutuksen uhrit ovat useimmin miehiä, mutta myös naisia ja lapsia kidutetaan.
Tukehduttaminen, sähköiskut ja raiskaukset
Kidutus on samanlaista ympäri Meksikon. Tukehduttamista muovipussilla tai hukuttamalla veteen, hakkaamista nyrkein tai aseen perällä, sähköiskuja ja tappouhkauksia. Valeteloituksia ja tuskallisissa asennoissa seisottamista. Chilikastikkeen kaatamista sieraimiin.
”Kenkäni riisuttiin ja jalkani laitettiin vesiastiaan. Sitten veteen laitettiin sähköjohtoja, sitä jatkui tunteja… he laittoivat sähköjohtoja kiveksiini… Tuntui että he aikovat tappaa minut… En kestänyt enää, vaan allekirjoitin [tunnustuksen] silmät sidottuina. En vieläkään tunne oikean käteni sormia,” kertoo armeijan Tijuanassa, Baja Californian osavaltiossa vuonna 2009 kiduttama mies.
Raiskaus ja muu seksuaalinen väkivalta on yleinen tapa kiduttaa. Sekä naisia että miehiä kidutetaan raiskaamalla, mutta miehet vain harvoin kertovat jälkikäteen joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhreiksi.
Chihuahuan osavaltiossa vuonna 2010 pidätetty nuori mies kertoo: ”Poliisi veti shortsini alas ja tarttui sukuelimiini. Kuulin, kuinka toinen poliisi käski hänen ’vetää hanskat käteen’. Tunsin, kuinka hän koskee sormellaan perä-aukkooni. Sitten toinen poliisi työnsi aseensa pakaroideni väliin ja yritin estää häntä työntämästä sitä sisälleni puristamalla pakaroitani yhteen.”
Myös läheisten kiduttamisella uhkaillaan ”tunnustuksen” saamiseksi. Viranomaisten vuonna 2011 Mexico Cityssä kiduttama mies muistelee: ”He kertoivat myös äitini olevan pidätettynä ja kidutettavana. ’En usko, että äitisi kestää tätä [hakkaamista]. Jos hän jää tänne, hän lähtee lopulta jalat edellä.’”
Saako Miriam oikeutta?
Miriam Lópezia kidutettiin, sillä hänen haluttiin allekirjoittavan ”tunnustuksen” omasta ja muiden pidätettyjen osuudesta huumekauppaan.
Viikon kuluttua hänet siirrettiin pidätyskeskukseen Mexico Cityyn. Yli seitsemän kuukauden kuluttua pidätyksestä syytteistä luovuttiin ja hänet vapautettiin. Todisteita hänen syyllisyydestään ei ollut.
Miriam taistelee yhä yhdessä paikallisen ihmisoikeusjärjestön kanssa saadakseen oikeutta: kidutukseen syyllistyneet on saatava oikeuden eteen.
Miriam taistelee yhä yhdessä paikallisen ihmisoikeusjärjestön kanssa saadakseen oikeutta: kidutukseen syyllistyneet on saatava oikeuden eteen. Ensimmäinen valitus hänen kokemastaan kidutuksesta jätettiin kansalliselle ihmisoikeuskomitealle jo silloin, kun hän vielä oli pidätettynä.
Tutkinta on ollut ala-arvoista. Se on sisältänyt esimerkiksi persoonallisuustestejä, jotka ovat pyrkineet kyseenalaistamaan Miriamin luotettavuutta todistajana.
Virallinen lääketieteellinen tutkimus tehtiin puolitoista vuotta sen jälkeen, kun Miriam oli valittanut kidutuksesta yleiselle syyttäjälle. Puolen vuoden kuluttua Miriamille kerrottiin, että asiantuntijat eivät olleet havainneet fyysisiä tai henkisiä merkkejä kidutuksesta.
Kiitos, että luit tämän tarinan loppuun. Tiedät mitä tehdä. Miriamin on saatava oikeutta. Vetoa kanssamme Meksikon yleiseen syyttäjään ja vaadi, että kidutuksen uhreille taataan riippumaton oikeuslääketieteellinen tutkimus. Tämä on ensimmäinen askel rankaisemattomuuden kulttuurin murtamiseksi.