Amnesty Internationalin Suomen osasto julkaisee 19.3. tuoreen Onko reitti selvä? Naisiin kohdistuva väkivalta ja ihmisoikeusvelvoitteiden toteutuminen kunnissa -seurantatutkimuksen. Haastatelluissa kunnissa parantamisen varaa oli niin väkivallan ennaltaehkäisyssä kuin auttamisen rakenteissa. Valtakunnallisia Tunnista, turvaa ja toimi -suosituksia noudatetaan vaihtelevasti ja niiden toteutuminen on heikkoa.
Haastatellut kuntapäättäjät ja väkivaltatyöntekijät suhtautuivat positiivisesti lakiin, jonka myötä suositukset muuttuisivat velvoitteiksi. Lainsäädäntö selkeyttäisi kuntien, maakuntien ja valtion vastuita väkivaltatyössä.
”On selvää, että tarvitaan valtiollisia toimia, kuten lainsäädäntöä. Tällä hetkellä väkivaltatyötä koskeva lainsäädäntö on hajanainen. Kunnilla on kuitenkin velvollisuus myös ilman lakia varmistaa, että naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseen on riittävät resurssit ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiset toimet näkyvät kuntien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmissa”, sanoo Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Pia Puu Oksanen.
Niin Amnestyn kuin sosiaali- ja terveysministeriön kuntatutkimukset osoittavat, että kunnissa, joissa on poliittisilla päätöksillä hyväksyttyjä väkivallan vastaisia ohjelmia, on myös toimivia rakenteita yhteistyölle. Kunnissa, joissa on toimivat yhteistyörakenteet, on myös muita useammin suunniteltuja palvelupolkuja ja väkivallan torjumiselle on asetettu tavoitteet.
”Kuntien työntekijät ja järjestötoimijat saavat yhteisesti sovituista rakenteista selkänojan, johon nojata eri palveluiden kanssa. Tärkein asia on tietenkin rakenteista seuraava ihmisoikeusvaikutus, lopulta niistä hyötyy eniten väkivaltaa kokenut nainen tai tyttö. Lainsäädäntö antaisi kipeästi kaivatut pysyvät ja vahvat rakenteet myös kunnille”, Oksanen kuvaa.
”Väkivaltaa torjutaan tehokkaasti vain silloin, kun kaikki osallistuvat talkoisiin. Tavoitteen toteutumista on tuettava asenteiden, toimintamallien, resurssien ja lainsäädännön tasoilla päätöksenteossa ja väkivaltatyössä”, toteaa seurantatutkimuksen toteuttanut tutkija Satu Lidman.
Koronan jälkeen palvelujärjestelmä joutuu koville
Naisiin kohdistuvan väkivallan tukitoimien varmistaminen on erityisen ajankohtaista koronapandemian ja poikkeusolojen lisättyä väkivallantekoja. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto kertoi, että vuonna 2020 lähisuhdeväkivaltaan haettiin ennätysmäärä apua. Nollalinjaan soitettujen puheluiden määrä kasvoi vuonna 2020 noin 31 prosenttia, eikä kaikkiin pystytty vastaamaan. Puhelinpalvelun rinnalle avattiin chat-palvelu.
”Palvelujärjestelmä tulee olemaan kovilla pandemian aikana hoitamatta jääneistä väkivaltatapauksista. On valtakunnallinen ja paikallinen kysymys, kuinka väkivaltaa kokeneet kohdataan koronan jälkeisessä ajassa ja miten resurssit tähän järjestetään”, Amnestyn Pia Puu Oksanen sanoo.
Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio julkaisee myös Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä järjestöjen yhteisen vetoomuksen, jossa peräänkuulutetaan poliittista tahtotilaa ja rakenteita naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön kunnissa. Vetoomus löytyy täältä.
Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus. Suomessa joka kolmas nainen on elämänsä aikana kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Suomi on sitoutunut vuonna 2015 voimaan astuneen Istanbulin sopimuksen velvoitteisiin.
Seurantatutkimus on jatkoa vuonna 2004 aloitetulle kuntatutkimusten sarjalle, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2017. Nyt julkaistun Onko reitti selvä? Naisiin kohdistuva väkivalta ja ihmisoikeusvelvoitteiden toteutuminen kunnissa -seurantatutkimuksen laati tutkija Satu Lidman yhteistyössä Amnestyn asiantuntijoiden kanssa. Seurantatutkimukseen haastateltiin kuntapäättäjiä ja väkivaltatyön asiantuntijoita viidessä kunnassa (Helsinki, Jyväskylä, Lappeenranta, Maalahti, Tornio). Niiden tilannetta selvitettiin myös aiemmassa kuntatutkimuksessa. Tiivistelmä seurantatutkimuksen tuloksista löytyy täältä.