Uudessa raportissamme Deadly but Preventable Attacks: killings and enforced disappearences of those who defend human rights murhattujen ihmisoikeuspuolustajien ystävät, perheenjäsenet ja kollegat kertovat murhattujen tai kadonneiden läheistensä kohtaloista. Moni uhri oli toistuvasti anonut suojelua viranomaisilta, mutta pyyntöihin ei oltu vastattu. Tekijöitä ei ole saatu vastuuseen, mikä johtaa rankaisemattomuuden kulttuurin vahvistumiseen.
Vastuu ihmisoikeuspuolustajien suojelemisesta on valtioilla. Viranomaiset olisivat voineet estää monta ihmisoikeuspuolustajiin kohdistunutta hyökkäystä. Raportissa käsitellään yksityiskohtaisesti muun muassa hondurasilaisen ympäristöaktivisti Berta Cáceresin ja bangladeshilaisen LHBTIQ-aktivisti Xulhaz Mannan murhia, sekä neljän syyrialaisen ihmisoikeuspuolustajan tahdonvastaista katoamista.
Hyökkäysten määrä kasvussa
YK:n yleiskokous antoi tunnustusta ihmisoikeuspuolustajien tärkeälle työlle jo vuonna 1998, kun se hyväksyi ihmisoikeuspuolustajia koskevan julistuksen. Ihmisoikeustyöstä on sittemmin tullut entistä vaarallisempaa: tuhansia ihmisoikeuspuolustajia on tapettu tai tahdonvastaisesti kadonnut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.
Murhattujen ihmisoikeuspuolustajien määrä on lähes kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna.
Front Line Defenders -järjestön mukaan vuonna 2016 murhattiin 281 ihmisoikeuspuolustajaa. Murhattujen määrä on lähes kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna. Tosiasiassa tämä luku on luultavasti korkeampi, sillä viranomaiset eivät tavallisesti rekisteröi ja kerää tietoja erityisesti ihmisoikeuspuolustajiin heidän työnsä takia kohdistuvista hyökkäyksistä.
Hyökkäysten taustalla on monia eri motiiveja. Jotkut joutuvat hyökkäyksen kohteeksi ammattinsa tai aktivisminsa takia. Toiset ihmisoikeuspuolustajat kohtaavat väkivaltaa sekä työnsä että identiteettinsä takia. Erityisen suuressa vaarassa ovat esimerkiksi ihmisoikeuspuolustajat jotka ovat naisia, LHBTIQ-ihmisiä, seksityöläisiä, sekä alkuperäiskansojen tai muiden vähemmistöjen jäseniä. Osa hyökkäyksistä tapahtuu konfliktien, järjestelmällisen rikollisuuden tai väkivaltaisuuksien yhteydessä.
“Vaikka hyökkäysten motiivit vaihtelevat, niitä yhdistää halu vaientaa ihmiset, jotka vastustavat epäoikeudenmukaisuutta ja haastavat vallanpitäjien aseman”, kertoo Amnesty Suomen osaston ihmisoikeuspuolustajatyön asiantuntija Anu Tuukkanen.
Tuukkanen painottaa, että ihmisoikeuspuolustajien työ on ensiarvoisen tärkeää kaikkien ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.
“Ihmisoikeuspuolustajat tukevat kansainvälisen oikeuden toteutumista omissa maissaan. Siksi heihin kohdistuvilla hyökkäyksillä on kauaskantoiset vaikutukset kokonaisten yhteisöjen oikeuksiin.”
Rankaisemattomuus lisää riskejä
Hyökkäysten ja uhkausten tutkimatta ja rankaisematta jättäminen heikentää oikeusvaltiota. Rankaisemattomuuden kulttuuri viestittää, että ihmisoikeuspuolustajien kimppuun voi hyökätä ilman seuraamuksia.
Berta Cáceres, hondurasilainen ympäristö- ja alkuperäiskansa-aktivisti ammuttiin kotonaan maaliskuussa 2016. Uhkaukset ja hyökkäykset häntä kohtaan olivat jatkuneet jo vuosia.
Cáceresin tytär Bertha Zúniga kertoo:
”Ennen äitini kuolemaa oli selvästi nähtävissä, että liike-elämän edustajat, yksityiset turvallisuuspalvelut, valtion virkamiehet ja järjestäytynyt rikollisuus olivat sidoksissa toisiinsa. Koska nämä osapuolet olivat osallisia äitini kuolemaan, perusteellinen tutkinta on osoittautumassa aina vain vaikeammaksi.
”Äitini ansaitsee oikeutta ja meidän täytyy valottaa taustalla ollutta salaliittoa. Se on hyvin tärkeää, jos haluamme estää murhia jatkossa.”
Myös Jyri Jaakkolan murhaajat on yhä tuomitsematta
Myös Meksikossa vuonna 2010 tapetun suomalaisen ihmisoikeuspuolustaja Jyri Jaakkolan murhaajat ovat yhä tuomitsematta. Jyri Jaakkola ja meksikolainen ihmisoikeuspuolustaja Bety Cariño ammuttiin Oaxacassa aseellisen Ubisort-ryhmän hyökkäyksessä humanitaarista saattuetta vastaan. Seitsemän vuotta murhan jälkeen tekijöitä ei vieläkään ole saatu vastuuseen.
”Todistajia Jyrin murhalle löytyy ja avaimet rikoksen ratkaisuun ovat olemassa.”
Jyri Jaakkolan äiti Eve Jaakkola kertoo, että Meksikon oikeusjärjestelmä on epäonnistunut monella saralla: esimerkiksi murhan keskeisiä todistajia ei ole saatu todistamaan oikeudenkäyntiin, sillä todistajien suojelu on mitätöntä. Todistajien pelko aseellisen ryhmän kostotoimista on liian suuri. Kolmestatoista pidätettäväksi määrätystä epäillystä vielä seitsemän on vapaalla jalalla, mikä lisää myös todistajien pelkoa.
”Todistajia Jyrin murhalle löytyy ja avaimet rikoksen ratkaisuun ovat olemassa. Poliittinen tahtotila kuitenkin puuttuu”, Eve Jaakkola sanoo.
Oikeusprosessi Meksikossa jatkuu, mutta samat ongelmat toistuvat vuosi toisensa jälkeen. Viranomaisten lupaukset sitoutumisesta murhan ratkaisemiseen jäävät toistuvasti toteutumatta. Asianajajat ja perhe ovat kuulleet samat lupaukset esimerkiksi todistajien suojelun tehostamisesta useita kertoja, mutta todellisuudessa mikään ei edisty. Paikallinen oikeusistuin on suosinut syytettyjä esimerkiksi siirtämällä oikeusistuntoja Ubisortin vaikutusalueelle, vaikka omaiset ja asianajajat ovat vaatineet oikeudenkäyntejä pidettäväksi kaupungissa, jossa oikeudenkäyntiin osallistuvien henkilöiden turvallisuus voidaan taata. Eve Jaakkola painottaa, että rankaisemattomuuden kulttuuria voi vastustaa vain vaatimalla oikeutta.
”Emme saa antaa periksi. Ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuneita rikoksia on pidettävä esillä. Jyrin ja Betyn murhaan syyllisten tuomitseminen olisi askel rankaisemattomuuden kierteen katkaisemiseksi.”
Suomi voi tukea ihmisoikeuspuolustajia
Vastuu ihmisoikeuspuolustajien turvallisuudesta on valtioilla. Myös Suomi voi tukea ihmisoikeuspuolustajia muualla maailmassa toimeenpanemalla tehokkaasti EU:n ihmisoikeuspuolustajia koskevia suuntaviivoja ja omaa ihmisoikeuspuolustajien tukemista koskevaa ohjeistustaan.
Suomen edustustojen tulisi pitää tiiviisti yhteyttä paikallisiin ihmisoikeuspuolustajiin, kuunnella heitä ja etsiä yhteistyössä sopivia tapoja tukea ihmisoikeustyötä.
”Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomen edustustojen tulisi pitää tiiviisti yhteyttä paikallisiin ihmisoikeuspuolustajiin, kuunnella heitä ja etsiä yhteistyössä sopivia tapoja tukea ihmisoikeustyötä”, Anu Tuukkanen sanoo.
Tukea pitäisi suunnata erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville ihmisoikeuspuolustajille, kuten naisille ja LHBTIQ-aktivisteille. Tukea on tarjottava tarjota myös syrjäisillä alueilla toimiville ihmisoikeuspuolustajille.
Suomen tulee myös vaatia muita valtioita suojelemaan ihmisoikeuspuolustajia ja toimimaan väkivallan estämiseksi. Ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuvat uhkaukset ja häirintä tulee tutkia ja niihin syylliset tuoda vastuuseen, jotta vakavimmat hyökkäykset voitaisiin estää. Suojelun sijaan monien maiden johtajat kuitenkin sortuvat ihmisoikeuspuolustajien mustamaalaamiseen ja oikeudelliseen häirintään. Tämä tekee ihmisoikeuspuolustajien työstä entistä vaarallisempaa.
”On ensiarvoisen tärkeää, että Suomi antaa tunnustusta ihmisoikeuspuolustajille julkisesti ja korkealla tasolla. Ihmisoikeuspuolustajien työtä on tuotava esiin myös kahdenvälisissä suhteissa niiden maiden kanssa, joissa ihmisoikeustyötä mustamaalataan ja häiritään.”
Tuukkanen painottaa, että tehtävää on myös kotimaassa. Suomalaiset ihmisoikeuspuolustajat ovat viime vuosina joutuneet ahtaalle muun muassa vihapuheen takia. Viranomaisten täytyy ottaa esimerkiksi aktivisteihin ja toimittajiin kohdistuva vihapuhe ja häirintä vakavasti.