Aseistetut miehet ryntäsivät hondurasilaisen alkuperäiskansojen oikeuksia ajavan COPINH-järjestön johtajan Berta Cáceresin kotiin keskiyön alla 2. maaliskuuta 2016. Heillä oli selkeä suunnitelma: löytää hänet, tappaa hänet ja poistua nopeasti.
He eivät kuitenkaan odottaneet Bertan läheisen ystävän ja meksikolaisen ihmisoikeuspuolustajan Gustavo Castro Soton olevan viereisessä huoneessa.
”Olin juuri valmistelemassa esitelmää, kun kuulin kovan pamahduksen. Luulin, että jotain oli kaatunut, mutta kun Berta huusi ’Kuka siellä?’, tiesin että loppu oli tullut.”
”Olin juuri valmistelemassa esitelmää, kun kuulin kovan pamahduksen”, kertoo Gustavo. ”Luulin, että jotain oli kaatunut, mutta kun Berta huusi ’Kuka siellä?’, tiesin että loppu oli tullut.”
Kuultuaan Gustavon yksi aseistetuista miehistä kiirehti hänen huoneeseensa. Mies osoitti häntä aseella kasvoihin, ampui ja juoksi pois.
”Kun tappaja saapui, peitin kasvoni. Hän oli kolmen metrin päässä. Liikuin pois alta hänen laukaistessa aseensa ja luoti meni ohi korvastani. Hän luuli tappaneensa minut. On ihme, että selvisin.”
Kun aseistetut miehet poistuivat, Gustavo kiirehti Bertan huoneeseen. Hän makasi lattialla vuotaen paljon verta. Hän pystyi hädin tuskin puhumaan, mutta kutsui Gustavoa.
”Yritin auttaa häntä. Pyysin häntä pysymään kanssani samalla kun yritin soittaa apua, mutta kaikki tapahtui liian nopeasti”, Gustavo kertoo.
Berta kuoli hieman keskiyön jälkeen 3. maaliskuuta.
Honduras on maailman vaarallisin maa ympäristöaktivisteille
Honduras on maailman kuolettavin ja vaarallisin maa ympäristöaktivisteille. Global Witness -järjestön mukaan vuosien 2010 ja 2015 välillä 109 aktivistia on tapettu Hondurasissa. Berta Cáceres oli kampanjoinut vuosikymmeniä projekteja vastaan, jotka uhkasivat paikallisia yhteisöjä ja heidän oikeuksiaan.
Ennen kuolemaansa hän oli yksi äänekkäimmistä Agua Zarca -padon vastustajista. Pato uhkaa Gualcarque-joen virtausta. Joki on pyhä Lenca-alkuperäisyhteisölle ja yhteisö saa siitä ruokansa ja juomavetensä. COPINH-järjestön mukaan yhteisön olisi pakko muuttaa, jos pato tulee, sillä se tekisi elämän alueella käytännössä mahdottomaksi.
Lenca-yhteisöä ei oltu kuultu asianmukaisesti patohankkeesta. Berta auttoi yhteisöä järjestämään rauhanomaisia mielenosoituksia, tekemään valituksia ja kertomaan maailmalle heidän tilanteestaan. Viranomaiset ja tahot, jotka katsoivat hyötyvänsä patoprojektista eivät kuitenkaan katsoneet heidän aktivismiaan hyvällä. Siitä huolimatta että padon vastustajia häirittiin ja uhkailtiin kuolemalla, viranomaiset epäonnistuivat suojelemaan aktivisteja tehokkaasti.
Katastrofi, joka odotti tapahtumistaan
Gustavo saapui La Esperanzaan päivää ennen Bertan murhaa. Hän tapasi paikallisia johtajia ja yhteisön jäseniä keskustellakseen vaihtoehtoisista energiaprojekteista. Tapaamisen jälkeen Berta ehdotti, että Gustavo tulisi hänen luokseen yöksi. Bertan luona oli parempi verkkoyhteys kuin Gustavon yöpymispaikassa, ja heillä olisi tilaisuus keskustella keskeneräisistä työprojekteistaan. Berta kertoi myös viime viikkoina saamistaan tappouhkauksista.
”Oli selvää, että Berta tapettaisiin jossain vaiheessa.”
”Oli selvää, että Berta tapettaisiin jossain vaiheessa”, Gustavo sanoo.
He illastivat Bertan äidin luona. He söivät riisiä ja papuja, keskustelivat ja väittelivät. Sitten Berta ehdotti, että he lähtisivät hänen luokseen. Oli myöhä, ja he olivat alueella, jossa oli turvatonta pimeän laskeuduttua.
Gustavo muistaa varoittaneensa Bertaa, kun he saapuivat hänen pienelle talolleen, jota suojeli kutsumattomilta vierailta ainoastaan ohut verkkoaita. Berta kuitenkin rauhoitteli häntä ja vakuutti, että hän ei yöpynyt aina samassa paikassa.
Gustavo poltti muutaman tupakan talon ulkopuolella heidän jutellessaan ennen vetäytymistään huoneisiinsa. He olivat innoissaan seuraavan päivän suunnitelmistaan. Mutta tragedia tapahtui sinä yönä tappaen ihmisoikeuspuolustajan ja riistäen toivon alkuperäisyhteisöiltä, jotka olivat kamppailleet oikeuksiensa puolesta.
”He pelkäävät meitä, koska me emme pelkää heitä”
Ystävän brutaali murha oli vasta alkusoittoa Gustavon koettelemuksille. Hondurasin viranomaiset eivät tarjonneet hänelle tehokasta suojelua, vaikka hän oli murhan ainoa todistaja ja itsekin välttänyt kuoleman vain täpärästi.
Suojelun sijaan Gustavoa marssitettiin ministeriöissä ja oikeusistuimissa, joissa hänen käskettiin kertomaan kokemuksestaan uudestaan ja uudestaan. Kuukauden ajan häntä estettiin lähtemästä maasta ja häntä kohdeltiin kuin epäiltyä.
”Kuukauden jälkeen tuomari hyllytti asianajajani. He loukkasivat kaikkia oikeuksiani. Minusta tuntui, että jotain saattaisi tapahtua minulle hetkenä minä hyvänsä. Minusta leivottiin syntipukkia.”
Yli 11 000 suomalaista allekirjoitti vetoomuksen Gustavon puolesta.
Käynnistimme kansainvälisen kiireellisen vetoomuksen, jotta Gustavo pääsisi lähtemään turvaan Meksikoon. Myös yli 11 000 suomalaista allekirjoitti vetoomuksen. Lopulta Hondurasin viranomaiset päästivät hänet lähtemään.
Vuosi murhan jälkeen Hondurasin viranomaiset ovat pidättäneet seitsemän epäiltyä, joilla on yhteyksiä Agua Zarca-patohankkeen rakentajaan DESAan tai armeijaan. Bertan murhan tilaajaa ei ole kuitenkaan vieläkään saatu selville. Löperö murhan tutkinta lähettää vaarallisen viestin kaikille ihmisoikeuspuolustajille ja aktivisteille Hondurasissa: jos asettuu poikkiteloin vallanpitäjiä vastaan, menettää henkensä.
”He pelkäävät meitä, koska me emme pelkää heitä”, muistelee Gustavo yhtä Bertan lempisanontaa.
Teksti Josefina Salomón. Kirjoittaja työskentelee uutistoimittajana Amnesty Internationalissa.
Artikkeli julkaistu alunperin Huffington Postissa.
