Kun opettaja kysyi, onko luokassa romaneja, Bety ainoana viittasi. Tämän jälkeen kukaan ei halunnut istua hänen vieressään. Kun luokka meni retkelle, yksikään tytöistä ei suostunut nukkumaan hänen kanssaan, koska hän oli ”likainen mustalainen”. Opettaja ei puolustanut Betyä vaan pisti hänet nukkumaan vanhempien lasten kanssa.
Betyn äiti Pavlina Pechová valitti koulun johtajalle siitä, että Betyä jatkuvasti kiusattiin ja kutsuttiin mustalaiseksi, johon johtaja vastasi ”eikö hän sitten ole”.
Tarmokkaaseen äitiinsä tuleva tyttö katsoo suoraan silmiin, kun pääsihteeri Salil Shettyn johtama Amnestyn delegaatio tapaa hänet Ostravan kaupungissa Tšekissä. ”Ei kiusaaminen ole kivaa, mutta kyllä minä kestän, olen vahva. Jos tytöt eivät ole kanssani, leikin poikien kanssa, mutta nyt minulla on taas yksi hyvä tyttöystävä”, hän sanoo.
Betyn isoveljen Romanin tarina ei ole sen iloisempi. Hyvin tavallisessa koulussa pärjännyt poika oli taitava jalkapalloilija, ja hänet pyydettiin paikallisen ammattilaisseuran Banikin erityskouluun. Koulussa hänen lisäkseen oli opiskellut vain yksi romani. Koulukaverit kiusasivat, löivät, tyhjensivät koulurepun kadulle ja virtsasivat hänen päälleen. Pikkuhiljaa hän ei enää halunnut mennä kouluun, vaan valitteli vatsavaivoja ja päänsärkyä. Taas kerran äidin väliintulo ratkaisi ongelman, johon koulun opettajat olivat kyvyttömiä tai haluttomia puuttumaan.
Romanilapsia syrjitään ja kiusataan kouluissa
Bety ja hänen veljensä Roman kuuluvat äitinsä sinnikkyyden ansioista niihin ”onnekkaisiin” romanilapsiin, jotka käyvät koulua, jossa suurin osa oppilaista on valtaväestöä. Yleensä romanit päätyvät joko tavalliseen kouluun, jossa kuitenkin suurin osa oppilaista on romaneja ja opetuksen taso on selkeästi heikompi tai perusteettomasti lievästi kehitysvammaisille tarkoitettuun erityiskouluun, jossa romanien osuus on 32%, vaikka koko väestöstä heitä on alle 3%.
Nousu alemmista yhteiskuntaluokista muuttuu entistä vaikeammaksi.
Mitä suuremmaksi romanilasten määrä koulussa kasvaa, sitä todennäköisemmin valtaväestö siirtää lapsensa toiseen kouluun. Näihin kouluihin päässeet romanilapset joutuvat puolestaan jatkuvan kiusanteon kohteeksi, kuten Betykin. Elleivät lasten vanhemmat ole yhtä päättäväisiä kuin rouva Pechová, lapset siirtyvät oman turvallisuutensa ja mielenterveytensä takia niin kutsuttuihin romanikouluihin.
Nousu alemmista yhteiskuntaluokista muuttuu entistä vaikeammaksi.
Viime vuonna EU käynnisti ensimmäistä kertaa koskaan niin kutsutun rasismidirektiiviin perusteella rikkomusmenettelyn Tšekin tasavaltaa vastaan romanilasten syrjinnästä koulunkäynnissä. Rikkomusmenettely käynnistettiin, kun Amnestyn lähes 100 000 tukijaa olivat tätä vaatineet. Suomessa vetoomuksemme allekirjoitti noin 5000 ihmistä. Tänä keväänä EU on käynnistänyt saman rikkomusmenettelyn Slovakiaa vastaan.
Ministerirasismia
Rasismiin eivät syyllisty vain romanilasten koulutoverit, vaan sitä löytyy kaikista yhteiskunnan kerroksista. Julkaisimme Tšekissä laajan raportin romanilasten syrjinnästä. Tunti raportin julkaisun jälkeen tšekkiläiset kollegamme laskivat rasistisia kommentteja Amnestyn Tšekin osaston sivuilta sekä uutissivuilta. He saivat laskea pitkään, sillä niitä oli ehtinyt ilmestyä yli 400.
Rasismia esiintyy myös hallitustasolla. Opetusministeri Marcel Chládekin nimitti suorassa tv-lähetyksessä Amnestyn pääsihteeriä Salil Shettyä ”tuoksi intialaismieheksi” ja kiisti tämän tietävän mitään maan todellisesta tilanteesta.
Pääministeri ei luvannut uudistuksia tai edes puhua julkisesti rasismia vastaan.
”Todellisuus on tämä. Koulujen edustajat menevät romanien koteihin, raahaavat lapset sängystä ja yrittävät opettaa heille perushygieniaa, puhumaan tšekkiä kunnolla, ja että ei ole normaalia maata sängyssä puoleen päivään saakka ja sen jälkeen polttaa aski tupakkaa, sen sijaan että menisi töihin niin kuin muut”, Chládek raivosi tv-lähetyksessä.
Pääministeri oli tapaamisessamme opetusministeriä korrektimpi. Hän ei kuitenkaan luvannut uudistuksia tai edes puhua julkisesti rasismia vastaan.
Kaksi päivää Ostravan tapaamisemme jälkeen Pavlina Pechová ja hänen lapsensa osallistuvat Amnestyn tiedotustilaisuuteen Prahassa. Mitä mieltä Bety on siitä, että heidän tarinansa kerrotaan maailmalle?
”Se on todella hyvä, sillä asioiden pitää muuttua. En halua, että minua kiusataan. Haluan olla turvassa koulussa. Haluan, että ihmiset kohtelevat minua minun itseni perusteella, ei ihonvärini mukaan.”
Frank Johansson on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja. Hän osallistui Amnestyn delegaatioon, joka vieraili Tšekin tasavallassa huhtikuussa 2015.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.