YK:ssa on jo vuosia valmisteltu jäsenmaiden ja kansalaisjärjestöjen tuella niin sanottua Post 2015 -agendaa, eli uusia tavoitteita, jotka jatkavat ja laajentavat vuosituhattavoitteiden myötä aloitettua työtä. Neuvottelut kehitystavoitteiden sisällöstä päättyivät elokuussa, ja ne kattavat liki jokaisen elämänalueen aina juomavedestä työhön ja rakentamiseen.
“Vuosituhattavoitteita kritisoitiin siitä, että ne eivät olleet millään tavalla ihmisoikeusperustaisia. Uusi agenda on iso harppaus eteenpäin tässä mielessä: ihmisoikeudet on nyt paremmin valtavirtaistettu siihen sisään”, Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro kiittää.
Esimerkiksi oikeus koulutukseen, terveyteen ja oikeudenmukaisiin työoloihin ovat oikeuksia, joita valtiot ovat sitoutuneet edistämään jo olemassa olevissa kansainvälisissä sopimuksissa. Nämä ihmisoikeusvelvoitteet näkyvät nyt myös kestävän kehityksen tavoitteiden perustassa.
“On hienoa että ihmisoikeuksia ja kehitystä ei nähdä erillisinä asioina, vaan ymmärretään niiden vahva yhteys”, Laajapuro sanoo.
Ihmisoikeusvoitto
Post2015-tavoitteissa on mukana kirjauksia esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon, lasten oikeuksiin ja tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen liittyen. Myös muun muassa sosiaaliturvan merkitys ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumiseen huomioidaan.
“Verrattuna vuosituhattavoitteisiin, uusissa tavoitteissa näkyy moni viimeisen viidentoista vuoden aikana saavutettu ihmisoikeusvoitto”, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n kehityspoliittinen asiantuntija Jouni Nissinen sanoo.
Edistystä olisi saanut tapahtua enemmänkin.
Post2015-teksti on kuitenkin ollut kovan neuvottelun takana, ja jokaisesta sanasta on sovittu tarkkaan. “Edistystä olisi saanut tapahtua enemmänkin, koska on kuitenkin kulunut 15 vuotta ja nämä tavoitteet viitoittavat kehityskeskustelua vuoteen 2030 asti”, toteaa Nissinen.
“Tekstistä karsiutui neuvotteluiden viime metreillä sellaisia sanamuotoja, jotka olisi voinut tulkita laajemmin ihmisoikeuksien kannalta positiivisiksi”, neuvotteluja paikan päällä seurannut Nissinen kertoo. Lopulta tekstissä turvauduttiin monilta osin jo hyväksyttyjen ihmisoikeussopimusten kieleen ja muotoiluihin. Esimerkiksi selkeät viitteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä poistettiin ja kulttuurista sukupuolta korostava sana “gender” korvattiin biologisesti suoraviivaisemmalla sanalla “sex”.
Kirjattujen tavoitteiden hyvänä puolena Niina Laajapuro nostaa esiin sen, että puhtaan veden saatavuutta koskevassa osassa tekstiä vesi mainitaan nimenomaan ihmisoikeutena.
Tasa-arvo vahvasti mukana
Positiivista on sekä Laajapuron että Nissisen mukaan myös se, että siirtolaiset ja pakolaiset saatiin lisättyä tekstiin. Heidät nostetaan
vahvasti esiin eräänä erityisen haavoittuvana ryhmänä, jonka suojelusta ja inhimillisestä kohtelusta luvataan huolehtia. Myös eriarvoisuus ja sen vähentäminen maiden välillä ja niiden sisällä on nostettu omaksi kokonaiseksi tavoitteekseen.
Tasa-arvo onkin tekstissä vahvasti mukana. “Iskulausetasolla tekstissä toistuu jatkuvasti ajatus siitä, että ketään ei jätetä jälkeen. Ja toisaalta myös se, että kehityksessä kauimpana olevat pyritään saavuttamaan ensin. Ne ovat tasa-arvonäkökulmasta tärkeitä mainintoja”, toteaa Nissinen.
Mullistavaa uusissa tavoitteissa on se, että parannettavaa ei katsota olevan ainoastaan kehitysmaissa. Nissisen mukaan Suomellakin riittää työsarkaa etenkin niin sanottujen tukitavoitteiden, kuten ilmastonmuutoksen torjunnan, kohdalla. Laajapuro puolestaan toteaa, että Suomessa tehtävää on etenkin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä vähemmistöjä ja haavoittuvassa asemassa olevia – kuten juuri pakolaisia ja siirtolaisia – koskevien tavoitteiden toteuttamisessa.
“Uusi agenda tukee syrjinnän vastaista työtä ja kaikkia heikossa tai marginaalisessa asemassa olevia. Se huomioi, että jokaisessa maassa on ihmisiä, jotka eivät pääse hyötymään kehityksestä samoissa määrin”, Laajapuro sanoo.
Haasteena rahoitus
Eräs laajojen tavoitteiden haaste on tietenkin rahoitus. Viimeaikaisissa kehitysrahoituskeskustelussa on – niin kansainvälisesti kuin Suomessakin – viime aikoina korostettu paljon yksityisen sektorin roolia. Monille ihmisille on ollut pettymys, että tätä ajaessaan Suomi on samalla useiden kehittyneiden maiden tavoin suhtautunut nihkeästi yrityksiä sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin. “Toki yrityksillä voi olla hyvä ja suuri rooli kehityksessä. Mutta ihmisoikeusnäkökulmasta on ongelma, että samaan aikaan kun yrityksille sysätään suurta vastuuta kehityksestä, yritysten ihmisoikeusvastuu aiotaan jättää vapaaehtoisuuden varaan”, Laajapuro toteaa.
Meillä on hyvät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta samaan aikaan rahaa leikataan toteuttamisesta.
“Kun ajattelee, mitä esimerkiksi Amnestyn yritysten ihmisoikeusvaikutuksia tutkivissa raporteissa on tullut esiin, ei yritysten voi kuvitella automaattisesti toimivan ihmisoikeuksia kunnioittaen”, hän huomauttaa. Laajapuron kehottaa Suomea pohtimaan, miltä näyttää tavoitteiden näkökulmasta se, että hallituksen leikkaukset kohdistuvat jo muutenkin heikossa asemassa oleviin ihmisiin kotimaassa ja ulkomailla. Agendassa myös uudistetaan kehittyneiden maiden sitoumus nostaa kehitysrahoituksen osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta – samalla kun Suomi kutistaa kehitysrahoitusta.
“Olemme sinänsä kiinnostavassa tilanteessa, että pian meillä on hyvät ja kunnianhimoiset tavoitteet, mutta samaan aikaan rahaa leikataan toteuttamisesta. Ei kovin johdonmukaista”, Laajapuro toteaa. “Esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeudet ovat yhä virallisesti Suomen kehityspolitiikan keskiössä, mutta samalla vähennetään rahoitusta näiden kanssa työtä tekeviltä YK-järjestöiltä, kuten UN Womenilta”, hän lisää.
Kansalaisjärjestöt vahtikoirina
Jos Post2015-tavoitteet menevät syyskuun yleiskokouksessa suuremmitta varauksitta läpi, seuraava tärkeä askel on tietenkin niiden todellinen toteuttaminen. Se riippuu paitsi rahoituksesta, myös siitä, miten tavoitteita seurataan ja monitoroidaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
“Toteutuksen ja seurannan kannalta teksti jäi toivottua heikommaksi. Aika paljon jäi valtioiden omaan päätäntävaltaan. Se on iso haaste”, Nissinen myöntää.
Hänen mukaansa kansalaisjärjestöjen tehtävä on jatkossa osaltaan vahtia sitä, että Post2015-tavoitteiden toteutus todella etenee. Suomessa kehitysyhteistyöjärjestöt ovat esittäneet, että toteutus pitäisi saada pois kunkin sektorin erillisistä ministeriöistä ja koko hallituksen vastuulle – eli valtioneuvoston ja siten suoraan pääministerin alaisuuteen. Se antaisi tavoitteille poliittista tärkeyttä ja teksisi työstä yhtenäistä. Kyse ei kuitenkaan ole pienistä muutoksista.
“Jos agenda oikeasti toteututetaan tällaisenaan seuraavan 15 vuoden aikana, se merkitsee aikamoista vallankumousta monilla alueilla”, Nissinen toteaa.
Teksti Veera Vehkasalo. Kuvitus Laura Lehtinen. Kirjoitus on alunperin julkaistu Amnesty-lehdessä 3/2015.