Olen työskennellyt Amnestyn Suomen osastossa liki viisitoista vuotta, ja tehnyt naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä yli parikymmentä vuotta. Kun aloitin, turvakotiverkosto oli hyvin hauras monella tapaa. Rahoitus tuli osin kuntien lastensuojeluvaroista, mikä vaikutti siihen, että ilman lapsia turvakotiin tulevien naisten oli vaikeampi saada maksusitoumuksia. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan erikoistunut auttava puhelin – Naisten Linja – oli auki muutaman tunnin päivässä, Raiskauskriisikeskus Tukinaisessa päivystettiin pari tuntia pidempään. Jos pelkäsit väkivaltaa puolisosi taholta sinun oli siis ajastettava mahdollinen keskustelu auttavan tahon kanssa tarkkaan, mietittävä mahdollisuuksiasi päästä turvakotiin ja varauduttava pettymyksiin: saattoihan olla että et pääse läpi, sillä puhelinpalveluissa oli usein ruuhkaa ja turvakodin palveluissa pienten lasten äidit olivat etusijalla.
Tukipalveluiden määrä on kasvanut, mutta se ei vielä riitä
Vuonna 2015 turvakotipalvelujen rahoitus siirtyi valtiolle ja turvakodissa asuminen on asiakkaalle täysin maksutonta. Myös turvakotien paikkamäärät ovat tasaisessa kasvussa. Tästä on syytä olla iloinen, vaikka on ihan selvää, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulle paikkoja tarvitaan kipeästi lisää.
Meillä on vihdoinkin ympäri vuorokauden oleva auttava puhelin, Nollalinja, joka tekee tiivistä yhteistyötä niin Naisten Linjan, Rikosuhripäivystyksen kuin Tukinaisenkin kanssa. Nollalinjaa rahoitetaan oikeusministeriön rikosuhrimaksuista! Näissä rahoituskuvioissa on aina parantamisen varaa, mutta on hienoa, että valtio tunnustaa vastuunsa tällä tavalla. Tämä on oikea askel, mutta vaadimme valtiolta vielä selkeämpää vastuunkantoa, ja tämä vaatimuksemme on läsnä hallitusohjelmaehdotuksissamme.
Riemuitsen tässä siitäkin, miten eri palvelut huomioivat entistä paremmin kaikki tytöt, naiset ja muunsukupuoliset. Järjestöt tarjoavat vertaisryhmätoimintaa eri kieliryhmistä tuleville tytöille ja naisille. Verkkoryhmiä on järjestetty niin väkivaltaa kokeneille transfeminiineille, vainoa kokeneille naisille kuin seksuaaliväkivaltaa kokeneille. Selvää on, että tällä saralla on paljon petrattavaa: valtion on rahoitettava pitkäjänteisesti ja reilusti järjestöjen työtä, jolla vähemmistöryhmiin kuuluvia naisia tuetaan. Amnestyn vuonna 2017 julkaiseman kuntaselvityksen yksi keskeinen tulos oli, että väkivallan erityisten riskiryhmien palvelut ovat erittäin heikkoja koko maassa. Suomessa ei ymmärretä sitä, miten kuuluminen yhteen tai useampaan erityisen riskin ryhmään vaikuttaa väkivaltatilanteessa. Olosuhteiden merkitystä ei myöskään tajuta, eikä osata ottaa huomioon. Erityisesti vammaiset naiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, turvapaikkaa Suomesta hakevat naiset sekä heikosti suomea puhuvat naiset ovat vaarassa jäädä heille soveltuvien palvelujen ulkopuolelle.
Edistystä on tapahtunut myös lainsäädännössä
Muutoksia on tapahtunut palvelujen ja rahoituksen lisäksi myös lainsäädännössä. Yksi itselleni kaikkein ikimuistoisimpia kampanjoita oli Asenne esiin, jonka voimalla vakuutimme lainsäätäjät siitä, että nukkuvan, vammaisen tai sammuneen raiskaus on raiskaus, eikä seksuaalinen hyväksikäyttö. Vuonna 2011 lakia muutettiin siten, että niin sanottu ”itse aiheutettu puolustuskyvyttömyys” raiskaustilanteessa ei enää vaikuttanut rikosnimikkeeseen. Aiheen parissa kampanjointi oli silmiä avaavaa. Oli kuvottavaa tajuta, että lain kirjaimeen oli sisällytetty ajatus, että seksuaalisen autonomian suoja hupenee, jos juot itse itsesi humalaan. Tai että vammaisuus tai väsymys vaikuttivat siihen, miten rikosnimike valittiin.
Politiikkaa ja lakeja voi muuttaa. Kampanjointi todella kannattaa. Ihmisoikeusnormisto on selkänoja, joka antaa voimaa.
Tietenkin olen iloinen myös niistä muutoksista, jotka toteutuivat vuonna 2014. Raiskauksen kolmiportaisesta luokittelusta siirryttiin kahteen, kun sukupuoliyhteyteen pakottamisesta luovuttiin rikosnimikkeenä. Nyt jäljellä on raiskaus ja törkeä raiskaus.
Vuonna 2014 toteutettiin monia muitakin hyviä uudistuksia: esimerkiksi vaino kriminalisoitiin. Vaino on ensimmäinen rikosnimike, jonka määrittelyssä otetaan huomioon väkivallan jatkumo ja väkivallan seuraukset, kuten pelko ja ahdistus. Tämä on käänteentekevää, koska rikoslaki on sokea väkivallan prosessiluonteelle eli sille, että tekojen summa saattaa muodostaa vakavan rikoksen, vaikka yksittäisinä teot eivät täyttäisi rikoksen tunnusmerkkiä.
Seksuaalisen autonomian luonteen syvälliseen ymmärtämiseen ja parhaan mahdollisen lainsuojan tarjoamiseen meillä on matkaa – mutta meillä on myös ratkaisuja tarjolla. Amnestyn Suomen osasto on toteuttanut tutkimuksen, jossa katsottiin nykyisen seksuaalirikoslain toimivuutta erityisesti uhrin oikeuksien toteutumisen kannalta. Meillä on selkeä viesti: on siirryttävä suostumusperustaiseen raiskauksen määrittelyyn, otettava rikosta arvioitaessa huomioon olosuhteet ja valta-asema. Jos olemme saaneet muutoksia aikaan aikaisemmin, niin tokihan tämänkin vielä!
Saavutukset kantavat tulevaisuuteen
Paljon on muuttunut, mutta paljon on vielä saavuttamatta. Palveluja on edelleen kehitettävä, niiden on oltava kynnyksettömiä ja saavutettavissa ilman oleskelulupaa tai kielitaitoa oleville. Ihmiskaupan uhrien on päästävä turvakotipalvelujen, tai niitä vastaavien palvelujen piiriin. Suomeen tarvitaan kokonainen rakenneuudistus, jos todella mielitään saada naisiin kohdistuva väkivalta loppumaan Suomessa. Poliitikkojen on tehtävä kaikkensa syrjinnän ja väkivallan lopettamiseksi. En päässyt listassa edes alkuun ja jo nyt olen ärhäkkänä.
Aikaansaadut muutokset näkyvät, tuntuvat ja vaikuttavat kauas tulevaisuuteen. Jotkut asiat eivät koskaan palaa ennalleen, muutos on niin suuri.
Yksi loputonta inspiraatiota tuottava asia on ollut tämä isommilleen ärhentely. Mehän olemme pieniä, valtio on valtava. Mutta kuten huomaatte, politiikkaa ja lakeja voi muuttaa. Kampanjointi todella kannattaa. Ihmisoikeusnormisto on selkänoja, joka antaa voimaa.
Aikaansaadut muutokset näkyvät, tuntuvat ja vaikuttavat kauas tulevaisuuteen. Jotkut asiat eivät koskaan palaa ennalleen, muutos on niin suuri. Ja muutosten suuruuden tajuamisessa kyse ei ole vain minun jaksamisestani, vaan siitä, että Suomesta kuoriutuu Euroopan turvallisin maa naisille ja tytöille. Yhteistyö eri ihmisten, aktivistien ja järjestöjen kanssa on tehnyt tästä kaikesta mahdollista. Olemme matkalla kohti pelotonta maailmaa, niemenkärki kerrallaan, parhaassa seurassa.
Jaksamista auttaa myös se, että minun ei tarvitse pelätä Amnestyn rahoituksen loppumista kun kritisoin hallitusta. Toimintamme on riippumatonta, koska tukijamme rahoittavat sen.
Teksti: Pia Puu Oksanen. Kirjoittaja toimii Amnestyn Suomen osastossa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijana
Kuvitus: Elisa Ruuhijärvi
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.
