Vaatimus Suomen pakolaiskiintiön nostamisesta, ihmisoikeuspuolustaja Anna Politkovskajan murhan vuosipäivä, prinsessa Latifa al-Maktoumin tahdonvastainen katoaminen… Kun amnestylaiset pääkaupunkiseudulla kokoontuvat mielenilmaukseen, Risto Lemmetti on paikalla.
Hektinen työelämä sai jäädä muutama vuosi sitten ja Ristosta tuli ihmisoikeusaktivisti. Hänen omien sanojensa mukaan “maailmalla hötkyilyn” päätyttyä oli jäänyt aikaa miettiä omia arvojaan ja sitä, miten toimia niiden mukaisesti. Amnesty oli ensimmäisiä järjestöjä, joihin Risto tässä vaiheessa tutustui ja pian hän löysi itsensä osallistumasta Aktivistitreffeille Amnestyn toimistolla Kampissa. Nyt hän on juuri lähtenyt mukaan uuden toimintakautensa käynnistäneeseen Helsingin paikallisryhmään.
Kiinnostavien kampanjoiden lisäksi Amnestyssa Ristoon vetosi alunperin erityisesti järjestön riippumattomuus ja puolueettomuus. Ihmisoikeuksiin kiinnostus oli syntynyt oman etuoikeutetun aseman tiedostamisesta. Vuodet ison kansainvälisen konsernin strategiatyössä olivat aikoinaan vieneet hänet asumaan Yhdysvaltoihin ja matkustamaan paljon myös Etelä-Amerikassa, ja hänen silmänsä olivat avautuneet ihmisten eriarvoisuudelle.
Työ kaikenlaista sortoa vastaan onkin ihmisoikeusteemoista kaikkein eniten Riston sydäntä lähellä. “Kukaan ei saa käyttää omaa valta-asemaansa toista vastaan”, hän sanoo, ja pohtii esimerkiksi tosinajattelijoiden asemaa ja ihmiskauppaa.
“Haluan pystyä toimimaan arvojeni mukaisesti, en vain olemaan jotakin mieltä.”
Kaikki sai alkunsa kuitenkin jo vähän kauempaa Riston elämänhistoriassa… Nuorena hän oli ahkera mielipidekirjoittaja ja rauhanmarsseille osallistuja.
“Voisimmeko luopua jostakin, jotta muillakin olisi ruokaa?”, hän teini-ikäisenä kysyi kantaaottavassa tekstissään Helsingin Sanomien Nuorten sivulla. “Se oli sen ajan some”, naurahtaa Risto.
Asioihin tutustuminen ja niiden pohdinta ovat vuosien varrella voimistaneet näkemystä siitä, että kaikkein tärkeintä on tarttua toimeen. “Haluan pystyä toimimaan arvojeni mukaisesti, en vain olemaan jotakin mieltä”, Risto sanoo. Toiminta ja aktiivisuus edistävät myös omaa hyvinvointia: ahdistus maailman tilasta vähenee, kun ainakin koettaa tehdä asioille jotakin. Että on jotakin muutakin kuin se pohtiminen.
Mielenilmaukset ovat yksi Ristolle tärkeä toimimisen muoto. Mielenilmaus on hänen mielestään kannattava, jos edes muutama ihminen sen johdosta alkaa miettiä asioita. Hän uskoo joukkovoimaan: kun ihmiset näkevät, että jotkut pitävät jotakin asiaa niin tärkeänä, että lähtevät sen puolesta kadulle, sen on pakko herättää ajatuksia. Isoilla joukoilla on Riston mukaan varmasti vaikutusta myös päätöksentekijöihin.
1980-luvun rauhanmarssien massojen mittakaavoihin päästään nykyisin jälleen Prideilla ja esimerkiksi nuorten Ilmastolakko-kampanjoinnissa. Juuri nuorten aktiivisuutta Risto pitääkin esimerkillisenä.
“Nuoret tietävät järkyttävän paljon ja uskaltavat tulla esiin – tulee sellainen olo, että kyllä munkin täytyy uskaltaa.” Joukkovoima toimii myös motivaattorina. Kun näkee muiden sitoutumisen asioihin, jaksaa itsekin tehdä sinnikästä työtä.
Kun näkee muiden sitoutumisen asioihin, jaksaa itsekin tehdä sinnikästä työtä.
Pimenevien syysiltojen varalle Risto suosittelee ihmisoikeusaktivismin lisäksi myös jonkun muun itselle läheiseltä tuntuvan harrastuksen hankkimista. Hänelle itselleen suunnistus antaa mahdollisuuden katsoa uudesta näkökulmasta itselle tuttua ja rakasta metsää.
Tule mukaan kansainväliseen Kirjeitä vapaudelle -joukkoon ja toteuta oma ihmisoikeuskampanjasi.
Liity Amnestyn paikallisryhmään omalla paikkakunnallasi.