Jokaisella on oikeus perheeseen. Suomessa pakolaisten ja toissijaista suojelua saaneiden perheenyhdistämistä on kuitenkin hankaloitettu huomattavasti. Alaa Al Tamimi ja Amjad Sher ovat aktivisteja, joille on selvää, miksi perheenyhdistämisen puolesta on toimittava.
Alaa ja Amjad tapasivat Universum-teatterin kautta osallistuttuaan siellä järjestettyyn kotouttamistapahtumaan. He ovat työskennelleet yhdessä Universumilla syksystä 2017 lähtien useissa maahanmuuttajiin, integraatioon ja tarinankerrontaan liittyvissä projekteissa. Perheenyhdistämiskampanjaan Alaa ja Amjad lähtivät mukaan tavattuaan Amnestyn edustajan eräässä Universum-teatterin kahvilatapahtumassa.
Amjadin mielestä perheenyhdistämiskampanjan parissa työskenteleminen kiteytyy hyvin perustavanlaatuisiin asioihin: “On jokaisen ihmisen perusoikeus ja inhimillinen tarve saada olla perheensä luona”.
Alaa on aktivistina tutustunut moniin maahanmuuttajiin ja pakolaisiin, jotka ovat joutuneet eroon perheistään, mutta hänelle perheenyhdistämisen puolesta tehdyllä työllä on myös henkilökohtainen päämäärä.
“Eräänä päivänä töihin mennessäni sain tietää, että minun on paettava kotimaastani Irakista. Turvapaikkatilanteeni vuoksi en voi palata Irakiin, eikä perheeni voi matkustaa Suomeen. Työ perheenyhdistämisen puolesta on siis myös työtä oman tilanteeni eteen”, Alaa kuvailee.
“Näin omin silmin, miten yhteiskunta alkoi sortua”
Pakistanin pohjoisosasta kotoisin oleva Amjad on toiminut aktivistina jo pitkään, esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen koulutuksen puolesta. Hänelle aktivistiksi ryhtymisessä oli kyse ihmiskunnan jaetusta historiasta ja yhdenvertaisuudesta sekä länsimaiden vastuusta:
“Minulle pohjimmaisena syynä on lopulta evoluutio; me kaikki ihmiset aloitimme matkamme yhdessä, yhdestä paikasta. Toisaalta on fakta, että länsimaiset suuryritykset kuluttavat maapallon resursseja, joista iso osa on keskittynyt kehittyviin maihin. Sen vuoksi meidän länsimaissa elävien on annettava takaisin jakamalla etuoikeutemme”, Amjad kertoo.
Alaa puolestaan on kokenut sodan vaikutukset omassa kotimaassaan, sillä Irakissa puhkesi sisällissota hänen ollessaan nuori. Nyt hän haluaa aktivismin avulla varmistaa, ettei samaa kävisi muualla.
”Nyt hän haluaa aktivismin avulla varmistaa, ettei samaa kävisi muualla.”
“Näin omin silmin, miten yhteiskunta alkoi sortua vain, koska toiset ihmiset ajattelivat olevansa parempia kuin toiset. Suomeen tullessani tunnistin yhteiskunnassa saman ilmiön: ei suomalaisten itsensä välillä, mutta suomalaisten suhtautumisessa maahanmuuttajia kohtaan. Kotimaassani yhteiskunta murtui muutamassa vuodessa. En halua, että sama tapahtuu myös täällä.”
Aktivismi on tarjonnut sekä Amjadille että Alaalle monia palkitsevia tilanteita ja asioita: muutokset asenteissa ja tuosta muutoksesta syntyneet ihmissuhteet sekä kasvanut ylpeys omasta maahanmuuttajataustasta ovat niistä tärkeimpiä. Samalla aktivismi on auttanut näkemään asiat myös erilaisista näkökulmista.
”Muutos on aina syntynyt kriittisestä ajattelusta”
Alaa muistelee ystäväänsä, joka osallistui aktivistitoimintaan ennen häntä. Tämä ystävä kuvaili Alaalle aktivismin ja auttamisen herättämiä onnistumisen ja ilon tunteita. “Vielä silloin en ymmärtänyt mistä hän puhui. Mutta nyt ymmärrän: se tunne, jonka koet auttaessasi heikommassa asemassa olevia ihmisiä, on ainutlaatuinen. Sitä ei saa mistään muualta. Siksi ihmisten pitäisi toimia ihmisoikeuksien puolesta”, Alaa summaa.
Amjad puolestaan korostaa, että muutoksentekijän on uskallettava olla kriittinen, vaikka hänen mielipiteensä eivät aina keräisikään valtavirran tukea: “Muutos on aina syntynyt kriittisyydestä ja kriittisestä ajattelusta – ne, joita nyt pidämme sankareina ovat omana aikanaan olleet usein luopioita. Pakistanissa monet kriittiset ajattelijat on hiljennetty tai vangittu. Vain Amnesty on siellä nostamassa heidän nimiään esiin.”
“Kaikkein tärkein asia elämässä on hyväksyä toiset ihmiset.”
Lopuksi Amjad ja Alaa peräänkuuluttavat asenteiden, hyväksynnän ja yhteiskunnan tarjoaman perusturvallisuuden merkitystä.
“Suomalaisilla on vankin mahdollinen perusturva, eivätkä he tai heidän lapsensa koskaan tule kuolemaan nälkään kaduilla. Heillä ei pitäisi olla ennakkoluuloja. Minä olen nähnyt, miten toisaalla ihmiset myyvät lapsensa kuukauden ruoka-annosta vastaan. Se tunne jokaisen pitäisi kokea – ja sen jälkeen päättää, haluavatko he olla rasisteja, “Amjad sanoo.
“Kaikkein tärkein asia elämässä on hyväksyä toiset ihmiset. Kokonaisen ihmisryhmän tuomitseminen siksi, että yksittäinen ihminen on tehnyt jotain on järjetöntä. Kokeile edes hetki olla tuomitsematta ja vihaamatta ketään, ja huomaat olevasi onnellisempi ilman vihaa”, Alaa pohtii.
Lue lisää Amnestyn kampanjoinnista perheenyhdistämisen helpottamiseksi ja allekirjoita vetoomus.