Kukaan ei olisi vuosia sitten voinut aavistaa, että Torniosta tulisi Pohjois-Euroopan hotspot ja että Suomeen saapuisi jopa 600 ihmistä päivässä hakemaan turvaa. Niin kävi, ja kaikille järjestyi majoitus, vaikka välillä Torniosta lähti busseja kohti etelää vailla tietoa siitä, mihin vastaanottokeskus yön aikana avataan.
Poikkeuksellista oli sekin, että syksyllä 2015 Suomeen tultiin tietoisella päätöksellä. Sisäministeriön maahanmuuttoyksikön johtaja ja entinen Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio seurasi tilannetta tiiviisti.
”Irakilaisille oli kerrottu, että Suomesta saa heti oleskeluluvan, töitä, perheen. Ihmissalakuljettajat kusettivat näitä ihmisiä mennen tullen. He lähtivät kohti paratiisia, jota ei sitten ollutkaan”, Vuorio sanoo.
”He lähtivät kohti paratiisia, jota ei sitten ollutkaan”
Koomikko ja yrittäjä Ali Jahangiri tuli lapsena 1990-luvun alussa turvapaikanhakijana Suomeen. Vuonna 2015 hän kulki läpi Euroopan turvapaikanhakijoiden rinnalla ja dokumentoi matkansa elokuvaksi. Hänen mielestään tilanteen ei olisi pitänyt olla kenellekään yllätys. Pakolaisten määrä maailmassa oli kasvanut vuosi vuodelta, ja Syyrian tilanne oli pitkittynyt.
Nykyään tilanne Suomen rajoilla on rauhoittunut, ja keskustelussa keskiöön on noussut ihmisten palauttaminen lähtömaihin, kun turvaa hakeville on annettu enemmän kielteisiä oleskelulupapäätöksiä kuin koskaan.
”Me istumme täällä ja mietimme, että huhhuh, mitä me teemme tämän yhden lentokoneen kanssa. Mitä sanomme sitten, kun ihmiset lähtevät kävelemään? Heillä ei ole enää paikkaa, mihin palata”, Jahangiri kysyy.
Suomen palautuspolitiikka herättää keskustelua
Suomen palautuspolitiikka on herättänyt keskustelua erityisesti kuluneen kevään aikana. Voiko Irakiin palauttaa turvallisesti? Entä Afganistaniin? Jorma Vuorio ja Ali Jahangiri pohtivat, mitä heidän kävisi, jos he joutuisivat keskelle Kabulia.
”Minut tapettaisiin tai kaapattaisiin puolen tunnin sisään. Minähän näyn kauas kuin valolyhty! Jos kasvattaisin samannäköisen parran kuin sinulla, ehkä pärjäisin siellä”, Vuorio pohtii.
Ali Jahangirin mielestä suurin yksittäinen uhka tälle kaksikolle olisi se, että he eivät tietäisi, missä voi olla ja missä ei. Jos tuntee paikat, uhka pienenee huomattavasti. Se, että missä räjähtää ja milloin, on tuurista kiinni.
”No, sittenhän Kabul onkin turvallinen paikka ainakin afganistanilaisille palata takaisin”, Jorma Vuorio sanoo.
”Hahahaa! Enhän minä niin sanonut! Riski on vain vähän pienempi, jos tuntee alueen”, Jahangiri vastaa.
Lain mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ihminen tulisi poistaa maasta. Suomessa on vedottu palautusten keskeyttämisen puolesta, koska lähtömaiden turvallisuustilanteet ovat huonot. Jorma Vuorio näkee palautuspolitiikan yhtenä ongelmana sen, että ihmisiä pystytään viemään takaisin vain pieninä ryhminä, vaikka palautettavia olisi monta lentokoneellista. Charter-lennot Irakiin eivät vielä onnistu.
”Miksei saman tien palauteta kontissa”, Jahangiri haastaa.
”Kyllähän palautuksen täytyy tapahtua inhimillisesti”, Vuorio sanoo.
”Meillä on vähän erilainen käsitys inhimillisyydestä. Minusta inhimillisyys ei liity siihen, onko paikkaa koneessa, vaan siihen, miten sinua ja ihmisyyttäsi kohdellaan”, Jahangiri sanoo.
Kiintiöjärjestelmä ei yksin riitä
Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa joulukuussa 2015 kirjattiin ensi kertaa julki, että Suomen turvapaikkapolitiikan tavoitteena on vähentää Suomeen hakeutuvien ihmisten määrää.
Ali Jahangirin mukaan muutos ei ollut kuitenkaan suuri:
”Se, mitä on jo aikaisemmin tehty, on nyt tullut näkyviin. Suomessahan ei viimeisen 20 vuoden aikana ole niin sanotusti löysennetty maahanmuuttopolitiikkaa, vaan jatkuvasti kiristetty.”
Hallituksen mukaan Suomen on oltava pohjoismaisittain yhdenmukaisella tasolla. Maalinjauksia on muutettu. Turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämistä on vaikeutettu ja oikeusapua heikennetty.
”Miksi Ruotsi on meidän vertailukohta? Miksemme me tee asioita omalla tavallamme?”
”Minun on vaikea iskostaa ajatus päähäni: miksi Ruotsi on meidän vertailukohta? Miksemme me tee asioita omalla tavallamme?” Jahangiri pohtii.
”Jos joku maa poikkeaa hirveästi linjasta ja myöntää helpommin oleskelulupia, niin sinne hakeudutaan enemmän”, Vuorio selittää.
Yhtenäistä pohjoismaista, saati eurooppalaista linjaa ei kuitenkaan ole. Suomi antaa esimerkiksi selvästi Ruotsia enemmän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä irakilaisille. Myös kiintiöpakolaisten suhteen Suomi on omalla linjallaan, kun Ruotsi korotti vastikään kiintiötään tuhansilla.
Silti Vuorio on tyytyväinen siihen, että Suomi toimii aktiivisesti EU:ssa, jotta muutkin maat ottaisivat kiintiöpakolaisia vastaan. Jos kaikki maat sitoutuisivat, suuria ihmismääriä voitaisiin auttaa nopeastikin.
”Me puhumme 750 ihmisestä – 750 ihmisestä! Minusta on röyhkeää väittää, että järjestelmä toimii.
Ali Jahangiri ei näe syytä ylpeilyyn: ”Me puhumme 750 ihmisestä – 750 ihmisestä! Minusta on röyhkeää väittää, että järjestelmä toimii. Ei tätä ongelmaa ratkaista kiintiöpakolaisjärjestelmällä!”
Kansainvälistä suojelua on yhä vaikeampi hakea muun muassa sisärajatarkastusten vuoksi. Kiintiöpakolaisuus alkaa olla ainoa turvallinen reitti suojeluun.
”Kiintiöpakolaisuus luo meille hyvän fiiliksen, että me teemme jotain. Mutta maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan. Meidän pitäisi tehdä asioita toisin ja miettiä, miksi me olemme tällaisessa tilanteessa”, Jahangiri sanoo.
Eurooppa ei tuhoutunutkaan
Kun turvapaikanhakijoita saapui kesällä 2015 Eurooppaan, mediassa nähtiin kuvia, joissa tuhannet ihmiset vaelsivat maasta toiseen mudassa rämpien. Viriteltiin uhkakuvia Euroopan tuhoutumisesta. Maanosa on kuitenkin yhä pystyssä.
Suomen linja EU:ssa on ollut epäselvä. Suomi äänesti tyhjää, kun turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista päätettiin. Suomi on silti Maltan ohella suurin sisäisten siirtojen toimeenpanija ja täyttää syksyllä lupauksensa vastaanottaa kahden vuoden aikana 2 700 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta.
”Moni maa ei ole ottanut ensimmäistäkään turvapaikanhakijaa eikä aio ottaa. Tämä on EU-yhteistyön todellisuus. Kauniit ajatukset yhteisestä liittovaltiosta eivät toteudu”, Jorma Vuorio sanoo.
”Moni maa ei ole ottanut ensimmäistäkään turvapaikanhakijaa eikä aio ottaa. Tämä on EU-yhteistyön todellisuus. Kauniit ajatukset yhteisestä liittovaltiosta eivät toteudu.”
Ihmisoikeusnäkökulmasta yksi Euroopan pakolaispolitiikan suurimmista ristiriidoista on, että vaikka oikeutta hakea ja saada kansainvälistä suojelua kunnioitetaan, siitä tehdään käytännössä niin hankalaa, että vain harva ihminen pystyy käyttämään oikeuttaan.
Jos syyrialainen pääsee EU:n alueelle, hän hyvin todennäköisesti saa kansainvälistä suojelua. Sitä ennen hänen on kuitenkin asetettava henkensä alttiiksi salakuljettajien käsissä Välimerellä. Ali Jahangiri on todistanut omin silmin tuon järjettömyyden.
Politiikkaa tehdään myös Euroopan rajojen ulkopuolella. Turkille maksetaan rajojen kiinni pitämisestä, ja myös Afrikan maiden kanssa on solmittu kahdenvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi Nigerialle tarjotaan miljardien eurojen tukitoimia koulutusjärjestelmän kehittämiseen. Ehtona on, että Nigeria vaikeuttaa kansalaistensa maastamuuttoa.
Jorma Vuorio korostaa, että tällaisten sopimusten vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua.
”Samaan aikaan ilmastonmuutos tekee selvää jälkeä Afrikassa. Muuttuva elinympäristö tulee ajamaan ihmisiä liikkeelle asuinkelvottomilta alueilta. Siinä eivät enää kahdenväliset sopimukset auta”, Vuorio sanoo.
Turvapaikkahakemus on otettava vastaan
Kerta toisensa jälkeen Jahangirin ja Vuorion keskustelu palaa siihen, mikä on Suomen niin sanottu kantokyky: Milloin raja tulee vastaan? Milloin turvapaikanhakijoita on liikaa? Missä menee suomalaisten suvaitsevaisuuden raja?
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta koko kysymyksenasettelu on mahdoton. Jorma Vuorion mukaan kysymys on esitettävä, jos syksyn 2015 kaltainen tilanne toistuisi eikä esimerkiksi majoituksia enää järjestyisi. Ali Jahangirin mielestä numeroiden sijaan pitäisi miettiä laajempaa kokonaisuutta.
”Eivät suomalaiset pelkää sitä, ettei pakolaisia voida majoittaa. He pelkäävät sitä, että heillä ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, ilmaista koulutusta.”
”Eivät suomalaiset pelkää sitä, ettei pakolaisia voida majoittaa. He pelkäävät sitä, että heillä ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, ilmaista koulutusta”, Jahangiri sanoo.
Hänen mielestään raja tulee vastaan ehkä silloin, kun kunnallinen terveysjärjestelmä kaatuu kokonaan sen takia, että ihmisiä on liikaa.
”Jos joku olisi vuonna 2014 kertonut, että turvapaikanhakijoita tulee 30 000, niin kaikki olisivat sanoneet, että Suomi ei tule kestämään. Vuonna 2014 heitä tuli 3 000, ja sekin oli liikaa”, Jahangiri sanoo.
Itävallassa on otettu käyttöön kansainvälisten sopimusten vastainen hätätilalainsäädäntö. Sen mukaan rajat suljetaan ja turvapaikkahakemusta ei voi edes jättää, kun tietty ihmismäärä ylittyy. Suomessakin on keskusteltu siitä, suljetaanko rajat, jos vuoden 2015 tilanne toistuu.
”Pannaan vain rajat kiinni, mutta turvapaikkahakemus on joka tapauksessa otettava vastaan. Siitä ei pääse mihinkään”, Vuorio painottaa.
”Vaikka määrä olisi kuinka suuri, se ei poista oikeutta turvapaikan hakemiseen.”
Teksti Kaisa Väkiparta. Kirjoittaja työskentelee Amnestyn Suomen osastossa tiedottajana.
Kuvat Roni Rekomaa.