Teksti: Natalia Prilutskaja. Kirjoittaja toimii Amnesty Internationalin Venäjä-tutkijana.
Moderniksi pääkaupungiksi uudelleenrakennetun Groznyin kaduilla pelon tunne on melkein käsinkosketeltava. Ihmiset ovat varovaisia sanavalinnoissaan. Ihmisoikeusaktivistien tapaaminen edellyttää perusteellista suunnittelua heidän anonymiteettinsä ja turvallisuutensa takaamiseksi, koska paljastuminen voi olla hengenvaarallista. Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov on jo vuosien ajan johtanut määrätietoista häirintä-, uhkailu- ja väkivaltakampanjaa ihmisoikeuspuolustajia vastaan: sen seurauksena useita ihmisoikeuspuolustajia on tapettu tai vangittu.
Ihmiset, jotka ovat dokumentoineet seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia hyökkäyksiä, ovat olleet käsittämättömän rohkeita. He ovat tienneet olevansa vaarassa tulla pidätetyiksi, kidutetuiksi tai jopa tapetuiksi, jos heidät tunnistetaan.
Groznyissa presidentti Kadyrovin kuvat tulevat vastaan kaikkialla, niin kodeissa, kaupoissa kuin toimistoissakin, ja hänen nimensä toistuu televisiossa ja radiossa. Myös pelko Kadyrovia ja hänen hallintoaan kohtaan on läsnä joka hetki. Hänen absoluuttinen valtansa on murskannut lain ja järjestyksen tasavallan alueella.
Niitä, jotka uskaltavat valittaa viranomaisten toimista, vähintäänkin nöyryytetään julkisesti – tyypillisesti toisinajattelijoita rangaistaan pakottamalla heidät esittämään julkinen anteeksipyyntö televisiossa, polttamalla heidän talonsa tai viemällä heidät oikeuteen keksittyjen rikosten perusteella.
On vaikea uskoa, että Tšetšenia on osa Venäjää, joka on sitoutunut moniin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Kun uutiset vuoden 2017 homovainoista levisivät, venäläiset ihmisoikeusaktivistit ja toimittajat vetosivat Venäjän liittovaltion viranomaisiin, jotta nämä tutkisivat tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset ja tarjoaisivat välittömästi turvaa Tšetšenian LHBTI-vähemmistöihin kuuluville ihmisille.
Maksim Lapunov on tähän mennessä ainoa vuoden 2017 homovainojen uhri, joka on uskaltanut kertoa julkisesti kokemastaan. Hän teki rikosilmoituksen syyskuussa 2017 ja kertoi yksityiskohtaisesti 12 päivää kestäneestä pidätyksestään verentahrimassa sellissä, kepeillä hakkaamisesta ja huputtamisesta muovipussilla.
Marraskuussa 2018, kuukausia jatkuneen kiertelyn ja kieltämisen jälkeen, Venäjän viranomaiset kertoivat, etteivät pystyneet vahvistamaan Maksimin kertomusta ja kieltäytyivät avaamasta rikostutkintaa. Tässä vaiheessa monet aktivistit Tšetšeniassa ymmärsivät, että olisi vain ajan kysymys, milloin vastuustaan vapautetut Tsetsenian viranomaiset jatkaisivat vainoa. Ikävä kyllä heidän pelkonsa on jo toteutunut.
Joulukuussa 2018 ETYJin julkaisemassa raportissa syytettiin Venäjää Tšetšenian viranomaisten suojelemisesta. Kadyrov tietää hyvin, että hänellä on vapaat kädet jatkaa ihmisoikeusloukkauksia.
Vuoden 2017 vainojen aiheuttama kansainvälinen huomio onnistui kuitenkin väliaikaisesti lopettamaan pidätykset. Tämä osoittaa, että Tšetšenian ja Venäjän viranomaiset eivät ole täysin immuuneja arvostelulle. Kansainvälisen yhteisön tehtävänä on edelleen painostaa poliittisia johtajia hyväksymään vastuunsa ja viemään rikoksiin syyllistyneet oikeuteen.
Vuonna 2017 LGBT-verkosto auttoi yhdessä muiden järjestöjen kanssa evakuoimaan satoja ihmisiä Tšetšeniasta ja tuki joissakin tapauksissa heidän asettumistaan ulkomaille. Jotkut maat, kuten Kanada, Ranska, Saksa ja Liettua, antoivat turvapaikan kymmenille. Ikävä kyllä useimmat hallitukset olivat haluttomia tarjoamaan suojelua, tai reagoivat avuntarpeeseen liian hitaasti.
Tällä kertaa hallitusten tulee olla valmiita tarjoamaan nopeita ja turvallisia reittejä Tšetšeniasta pakeneville. Ennen kaikkea hallitusten tulisi tehdä selväksi Tšetšenian viranomaisille, että heitä tarkkaillaan eivätkä heidän rikoksensa jää huomaamatta.
Blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa. Artikkeli on julkaistu aiemmin Moscow Times -lehdessä.