Tarinoita kerrottavaksi on paljon enemmänkin. Timonen kuvailee Kupilaa toimeliaaksi ja uteliaaksi lapseksi, joka yhtenä kesänä laski ja tunnisti kaikki kotipihan kasvit. Tiedonjanoinen lapsi oppi lukemaan kolmevuotiaana ja jo viisivuotiaana syventyi Tieteen kuvalehtiin. Kaksoisveljen kanssa he rakensivat koulun pihalle lumesta raketteja, joilla lennettiin avaruuteen. Musiikki-, luonto- ja taideharrastukset kulkivat mukana lapsuudesta nuoruuteen asti.
Kupila on toinen Timosen esikoiskaksosista ja yksi kaikkiaan neljän lapsen sisaruskatraasta. Kolme vanhinta lasta ovat muuttaneet pois kotoa Humppilasta, jossa Timonen asuu opettajamiehensä ja lukiota käyvän kuopuksen kanssa.Työkseen englantia opettava Timonen toteaa, että on ollut totuttelemista, kun lapset kotona vähenevät. Äitiys ei tietenkään ole kiinni siitä, ovatko lapset kotona vai eivät. Äiti on lastensa elämässä mukana aina.
Kupila on Amnestyn kansainvälisen kampanjan kasvona. Kampanjassa vaaditaan Suomen translain kokonaisuudistusta. Oman lapsen saama huomio on ollut äidille toisinaan häkellyttävää. Kirjeitä pääministerille on tullut ympäri maailmaa. Twitterissä ihmiset kannustavat Kupilaa viesteillä ja kuvilla.
“Se liikuttaa minua, että vieraat ihmiset tukevat asiaa, jota lapseni edustaa. Työpaikallanikin on faneja, jotka seuraavat Sakrista ja hänen tekemisiään”, Timonen kertoo.
Äiti kertoo itsekin ihailevansa lapsensa rohkeutta ja päättäväisyyttä. Päättäväinen Kupila oli silloinkin, kun kertoi perheelleen transsukupuolisuudestaan lukioikäisenä pitkällä kirjeellä.
”Hän hyvin kauniisti kertoi, miltä hänestä tuntuu, miltä hänestä on tuntunut ja miten hän haluaa, että häntä kohdellaan. Se oli kauniisti, perusteellisesti ja päättäväisesti kirjoitettu.”
Timonen kuvailee kirjeen lukemista suureksi tunteelliseksi asiaksi. Sisaret suhtautuivat asiaan luontevasti. Vanhemmat ajattelivat, että heidän lapsensa olivat edelleen sama ihminen kuin aina ennenkin, eikä omalle lapselleen voi toivoa kuin hyvää.
“Äiti on aina äiti. Haluan olla lapseni tukena kaikessa.”
Samaa hän toivoo kaikilta transsukupuolisten vanhemmilta. Pride-kulkueessakin hän kantoi mukanaan “Vanhemmat, älkää antako lapsillenne syitä pelätä teitä!” -kylttiä.
“Kunnioitus ja rakkaus ovat avainsanoja. Omiin entisiin käsityksiin ei kannata jäädä kiinni. Kun lapsi kasvaa ja identiteetti muuttuu, niin sama ihminen hän on silti yhä. Rakkaus ei muutu.”
Äitinä Sirpa Timonen on turhautunut seuratessaan vierestä mitä kaikkea juridisen sukupuolen vahvistaminen vaatii.
“Nykyinen translaki on aivan törkeä. Haluaisin kysyä joltain päättäjältä, tietääkö hän miltä tuntuu, kun oma lapsi kertoo, että voidakseen olla oma itsensä, hän on saanut todistuksen lisääntymiskyvyttömyydestä.”
Siinä missä vieraat ihmiset tukevat Kupilaa viesteillä, on äiti myös tukenut lastaan tämän aktivismissa. Timonen kertoo, että Kupila on sanonut, että äidistä kuoriutui alkuhämmennyksen jälkeen leijonaemo. Hän hymähtää ja toteaa, että on ollut ennenkin hyvyyden puolella ja vääryyttä vastaan, mutta kasvua on tapahtunut hänen omallakin kohdallaan.
Töissään koulussa hän kuuluu parhaillaan tasa-arvotiimiin ja on aina vain tietoisempi siitä, miten puhua oppilaiden ja opettajien kanssa esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Työpaikallaan hän on myös tuonut esille omakohtaisen kokemuksensa transsukupuolisen läheisenä.
“Ajattelin, että minun täytyy tulla kaapista transihmisen äitinä. Osan kanssa olin puhunut Sakriksesta poikana ja osan kanssa en. Aloin olla solmussa sen kanssa, kuka tietää mitäkin.”
Hän odotti viralliseen nimenmuutospäätökseen asti. Sitten hän järjesti opettajanhuoneessa juhlat, joissa tarjoiltiin muun muassa piparkakkuja, joiden päällä oli sininen glaseeraus sekä autokarkkeja. Tarjoiluiden vieressä oli kortti, jossa luki “Tyttäreni on poikani”.
“Sillä asia tuli selväksi kaikille.”
Reaktiot olivat positiivisia. Niin äitiä kuin poikaakin kehuttiin rohkeaksi.
Kuukautta myöhemmin Sukupuoli-identiteetin tutkimusklinikan perhekäynnille äiti vei lapselleen uuden kummilusikan. Siihen oli kaiverrettu uusi nimi, Sakris.