Argentiinan, Bahamasaarten, Portugalin, Santa Lucian, Senegalin, Tšekin tasavallan ja Uruguayn ratifioinnin ansioista kansainvälisen asekauppasopimukseen eli ATT:hen liittyneiden maiden lukumäärä nousee 52:een. Sopimussääntöjen mukaan tämä tarkoittaa, että sopimus astuu virallisesti voimaan joulupäivänä. Hyvää joulua jo nyt, maailma!
Suomi veti monta vuotta vankkureita, silloinkin, kun useimmat muut maat pitivät koko sopimusta hullujen touhuna.
Itse muistan vielä hyvin sen jäätävän kylmän päivän Helsingissä tammikuussa 2001 kun kaksi kollegaa Britanniasta ja Espanjasta olivat Suomessa keskustelemassa ulkoministeriössä Suomen mahdollisesta kiinnostuksesta lähteä ajamaan ATT:tä. Muistan päivän sen takia, että ystäväni aivan ehdottomasti halusivat kävellä meren päällä. Koska ulkona oli miinus 20 astetta ja heillä ei ollut pipoa eikä käsineitä ja muutenkin aivan liian ohuita vaatteita (ja tietenkin pikkukenkiä) niin lyhyt retki lumiselle jäälle tarkoitti, että aika punanenäisiä ja hytiseviä lobbareita Merikasarmissa puhumassa aiheesta.
Siitä se kuitenkin alkoi ja syksyllä 2003 ulkoministeri Erkki Tuomioja ihan ensimmäisten joukossa lähti julkisesti tukemaan asekauppasopimusta. Suomi veti monta vuotta vankkureita, silloinkin kun useimmat muut maat pitivät koko sopimusta hullujen touhuna. Suomen aktiivisuuden johdosta kuuluin itse kampanjan kansainväliseen johtoryhmään. Yli kymmenen vuoden aikana olen käynyt satoja keskusteluja niin UM:ssä kuin Brysselissä, Lontoossa, Nairobissa ja New Yorkissa.
”En koskaan ollut kuvitellut sitä hetkeä”
Kaikista näistä tapahtumista, tulen ikuisesti muistamaan yhden päivän yhden pienen hetken New Yorkissa maaliskuussa 2013. YK:n isossa kokoushuoneessa jaettiin valmista sopimusta. Olin hyvin sijoittunut ja sain sen ensimmäisten joukossa. Uskokaa tai älkää, mutta kaikkien vuosien kampanjoinnin aikana en koskaan ollut kuvitellut sitä hetkeä kun sopimus oli olemassa. Nyt se oli kädessäni. Selasin paperipinoa, katsoin siitä keskeiset pykälät, jotka olivat hyviä. Istuin alas. En edelleenkään yli vuotta myöhemmin osaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Ainoa tuntemus oli maaginen.
Lopulta voimamme murtaa vahvankin vastustuksen.
Maaginen minuuttini New Yorkissa kannattelee minua edelleen. Se kertoo minulle joka päivä, että ihmisoikeustyössä pitää olla sinnikäs, hyvin harvoin saamme pikavoittoja. Meidän pitää puskea ja puskea, mutta lopulta voimamme murtaa vahvankin vastustuksen.
Tämän päivän allekirjoitusten ansioista sopimus on jo hyvin lähellä. Sen ytimessä on yksinkertainen viesti: hallitusten ei tule sallia aseiden myyntiä, jos tiedetään tai vahvasti epäillään, että niitä käytetään ihmisoikeusloukkauksiin tai sotarikoksiin.
https://youtu.be/2TYqCv2NJ58
Painetta täytyy pitää yllä
Vaikka sopimukseen on toistaiseksi liittynyt vain runsas neljäsosa maailman maista, uskon, että sen merkitys tulee koko ajan kasvamaan ja paine muidenkin liittymiseen lisääntymään. Mutta tämä paine kasvaa vain ja ainoastaan jos Amnestyn ja muiden järjestöjen aktivistit koko ajan herkeämättä kertovat aseiden aiheuttamasta kärsimyksestä, kidutuksesta ja kuolemista.
Amnestyn tilastot puhuvat karua kieltä. 60 prosenttiin kaikista ihmisoikeusloukkauksista, jotka me dokumentoimme, liittyy aseiden käyttöä tai niillä uhkailua. 80 prosenttia kaikista maailman murhista tehdään pienaseilla.
Amnestyn työ perustuu siihen, että me toimimme sekä kokoushuoneissa vaikuttaen että kaduilla nimiä keräten ja tietenkin sosiaalisessa mediassa viestiä jakaen. Me puhumme valalle totuutta ja mitä enemmän meitä on, sitä paremmin me onnistumme.
Hyvää joulua jo nyt kaikille.
Frank Johansson. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.