Kidutusta tapahtuu monenlaisissa valtioissa, ei vain esimerkiksi sotaa käyvissä maissa tai osana terrorismin vastaista taistelua. Kidutus ja muu epäinhimillinen kohtelu on kuitenkin kielletty ehdottomasti, kaikissa tilanteissa.
Lähes puolet maailman ihmisistä ei tunne olevansa turvassa kidutukselta.
Vuonna 1984 YK:n yleiskokous hyväksyi vahvan kidutuksen vastaisen yleissopimuksen, Amnestynkin kampanjoinnin tuloksena. Kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto on nykyisin osa kaikkia valtioita velvoittavaa ehdotonta kansainvälistä oikeutta.
Silti lukuisat valtiot kiduttavat. Usein valtiot luulevat hyötyvänsä kiduttamisesta: hallinnon vastustajien hiljentämisessä, tietojen hankkimisessa tai turvallisuuden edistämisessä. Kidutus kuitenkin raaistaa, synnyttää ihmisissä pelkoa ja vihaa sekä syventää maailman kahtiajakoa – se ei tuo turvallisuutta.
Kidutus on hälyttävän yleistä
Kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun ehdoton kielto on kirjattu keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin ja esimerkiksi Suomen perustuslakiin. Valitettavasti ehdotonta kieltoa on maailmassa viime vuosina yritetty murentaa esimerkiksi terrorismin vastaisten toimien varjolla.
Lähivuosien aikana Amnesty on raportoinut kidutuksesta ja muusta epäinhimillisestä kohtelusta 141 maassa (eli lähes kolmessa neljästä maailman maassa). Joissakin maissa kyse on yksittäistä tilanteista, mutta hyvin monissa maissa kidutus on edelleen järjestelmällistä rutiinia.
YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen on ratifioinut 162 valtiota. Amnestyn vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan kidutusta esiintyi yhä ainakin 79:ssä näistä kidutuksen kieltoon nimenomaisesti sitoutuneista valtioista.
Kidutuksen yleisyydestä kertoo myös se, että Amnestyn vuonna 2014 teettämän maailmanlaajuisen mielipidemittauksen mukaan lähes puolet maailman ihmisistä ei tunne olevansa turvassa kidutukselta. Tutkimus kattoi 21 maata tasaisesti eri maanosissa.
Historiallisia menetelmiä ja modernia teknologiaa
Hakkaaminen ja potkiminen, sähköshokkien antaminen, polttaminen savukkeella ja nukkumisen estäminen. Raiskaaminen ja muu seksuaalinen väkivalta. Perheen pidätyksellä uhkaileminen, kuolleen ihmisen ruumiin näyttäminen ja ihmisen pakottaminen kaivamaan “oma hautansa”. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä Amnestyn tutkimuksissa esiin tulleista tavoista, joilla ihmisiä kidutetaan.
Kidutusmenetelmät ovat lisääntyneet entisestään kidutusvälineiden kaupan tullessa yhä maailmanlaajuisemmaksi. Joissain tapauksissa käytetään korkean teknologian laitteistoa, jonka valmistus, vienti ja käyttö tähtäävät nimenomaan ihmisten kiduttamiseen.
Kidutuksen ja rankaisemattomuuden kulttuuri kitkettävä
Amnesty työskentelee sen puolesta, että kidutusta ei tapahdu. Ei kenellekään, eikä missään päin maailmaa. Työn perusta on julkinen painostus, jolla pyritään pakottamaan hallitukset toimiin kidutuksen lopettamiseksi.
Avainasemassa kidutuksen pysäyttämisessä ovat perin yksinkertaisilta vaikuttavat suojakeinot: kun varmistetaan, että kiduttamalla saatuja “tunnustuksia”ei hyväksytä oikeudenkäynnissä, poistuu yksi tyypillinen syy kiduttaa. Lisäksi pidätyskeskuksiin on päästettävä puolueettomia tarkkailijoita ja valtioiden on varmistettava, että pidätetyillä on oikeus olla yhteydessä asianajajaan, lääkäriin ja läheisiinsä heti pidätyksen alussa. Myös vakaviin rikoksiin liittyvä rankaisemattomuus edistää kidutusta: valtioiden tärkeä tehtävä on saattaa kiduttajat vastuuseen teoistaan.
Amnesty vaatii myös oikeutta kidutuksen uhreille. Kiduttajat on saatava oikeuden eteen ja kidutettujen on saatava korvauksia kokemastaan kärsimyksestä.