Meistä jokainen kärsii naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Kun yhteiskunta ei halua torjua yhteen ihmisryhmään kohdistuvaa väkivaltaa se ylläpitää siihen ihmisryhmään kohdistuvaa syrjintää. Rakenteellinen syrjintä sattuu meistä jokaiseen: väkivaltaa kokeneille naisille suunnattujen palvelujen systemaattinen aliresurssointi johtaa siihen, että väkivallan seurauksista johtuvat kärsimykset jatkuvat. Päivästä päivään, yli sukupolvien.
Kun yhteiskunta ei halua torjua yhteen ihmisryhmään kohdistuvaa väkivaltaa se ylläpitää siihen ihmisryhmään kohdistuvaa syrjintää.
Naismuistiin ei ole ollut niin ihmisoikeusvälinpitämätöntä hallitusta kuin nyt. Vaikka olen pettynyt vuoden aikana monta kertaa sekä itseeni että moniin ihmisiin, suurimman pettymyksen ovat tuottaneet räikeät puutteet hallituksen ihmisoikeuspolitiikassa. Jokin aika sitten näkökenttäämme ilmestyi kuitenkin valojuova: Väkivaltaa kokeneille naisille ollaan perustamassa ympärivuorokautinen auttava puhelin. Tällainen palvelu meilläkin on oltava nyt, kun Suomessa on astunut voimaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus, Istanbulin sopimus.
Kukaan meistä ei ole vapaa, niin kauan kuin naisiin kohdistuvan väkivallan annetaan jatkua
Tiedättekö, tätä palvelua on odotettu pitkään. Ja vaikuttamistyö palvelun saamiseksi alkoi kauan ennen Istanbulin sopimusta. Muistan, kun vuonna 2001 Suomessa oltiin perustamassa väkivaltaa kokeneille naisille oma puhelinpalvelu, Naisten Linja.
Silloinkin oli pimeä syksy. Naisasialiitto Unionin hallituksessa, jossa olin mukana, tehtiin päätös, että puolletaan Raha-automaattiyhdistykselle jätettävää hakemusta ja tuetaan hanketta järjestönä. Unionin yhteistyökumppanit ihmettelivät: miksi tarvitaan puhelinpalvelu pelkästään väkivaltaa kokeneille naisille? Eikö Rikosuhripäivystys palvele tätäkin ryhmää?
Niin, miksi? Ensinnäkin: iso osa väkivaltaa kokeneista naisista ei miellä olevansa rikoksen uhreja, vaikka heidän kokemansa väkivalta täyttäisi törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Toisaalta keskusteluapua tarvitsevat naiset ja tytöt kokevat väkivaltaa, jonka määritteleminen rikokseksi ei ole yksiselitteistä: suuri osa seksuaalista väkivaltaa parisuhteessaan kokeneista kertoo, että kaikkein pahinta oli arvaamaton ja armoton henkinen väkivalta: mitätöinti, halventaminen, kuristava kontrollointi ja hulluksi leimaaminen.
Ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden riistäminen yhdistävät sekä ihmiskaupan uhreja, monia parisuhdeväkivaltaa kokeneita tai avioliittoon pakotettuja naisia.
Puhelinpalvelu, joka erikoistuisi vahvistamaan väkivallalla loukattujen naisten omanarvontuntoa ja autonomiaa, ja joka ei rajoittuisi vain lähisuhteissa koettuun, rikokseksi määrittyvään väkivaltaan, vaatii spesifiä osaamista.
Pitkä kamppailu palvelun puolesta
Vuonna 2005 Amnesty yhteistyökumppaneineen esitti joukon suosituksia sosiaali- ja terveysministeriölle. Yksi suosituksista oli ympärivuorokautinen puhelinpalvelu. Suositustekstissä kerroimme ministeriölle seuraavaa: ”Helposti saatavilla olevista matalan kynnyksen palveluista on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Naisten Linja Suomessa ry:n puhelinpalveluista, raiskauskriisikeskus Tukinainen ry:n kriisi- ja oikeudellista palveluista, Ensi- ja turvakotien liiton nettiturvakodista sekä Monika-Naiset liitto ry:n maahanmuuttajanaisille suunnatusta työstä. Näitä palveluja tulee kehittää edelleen. Palvelutarjonnan tulee vastata myös vähemmistöjen ja maahanmuuttajien tarpeisiin.”
Tämän jälkeen Amnesty on ottanut kantaa väkivaltaa kokeneille naisille suunnatun päivystävän puhelimen puolesta kaikissa palvelutarvetta koskevissa lausunnoissaan ja Istanbulin sopimuksen ratifiointia valmistelleessa työryhmässä, yhdentoista vuoden ajan.
Parhaimmillaan tämä palvelu tulee pelastamaan ihmishenkiä.
Ja nyt on enää kuukausien kysymys että vuosia odotettu palvelu avautuu. Se on kirkas valokiila pimeydessä, enemmänkin. Uskon, että jo lähitulevaisuudessa puhelinpalvelun lisäksi erilaisia verkkopohjaisia tuen muotoja on tarjolla. Parhaimmillaan tämä palvelu tulee pelastamaan ihmishenkiä.
Toivon, että kaikki väkivaltaa kokeneet naiset löytävät palvelun ja kokevat sen omakseen. Puhuminen toiselle, myötätuntoiselle ihmiselle voi olla juuri se, mitä muutokseen tarvitaan.
Palvelu ei ole täydellinen, eikä täysin täytä Istanbulin sopimuksen ehtoja. Työtä riittää siis vielä. Mutta kaikesta tästä huolimatta olen iloinen. Hallitus toisensa jälkeen on ollut välipitämätön, kenties nyt tässä asiassa maamme istuva hallitus ryhtyy tekoihin. Koska tekoja tässä tarvitaan, annettujen lupausten lunastuksia.
Kiitosten hetki!
Koska tässä on tätä tarvottua, yhteistä tietä takana haluan antaa tunnustusta eri tahoille, jotka ovat nyt osansa tehneet.
Juhlallisesti aloitan Suomen valtiosta. Valtio hyvä, taputan sinua olkapäälle: pitkään pistit kampoihin, kiemurtelit ja selittelit, mutta nyt vihdoin annoit periksi. Hyvä hyvä. Tästä se lähtee.
Varmuuden vuoksi muistutan, että naisten oikeuksien sopimusta valvova YK:n CEDAW -komitea on todennut: jos puutteet naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille tarjottavissa palveluissa johtuvat systemaattisesta aliresurssoinnista, valtio syyllistyy syrjintään. Siksi erityiskiitos Suomen valtiolle ettei tässä jaeta satunnaisia almuja, vaan on sovittu että tämä ympärivuorokautinen palvelu rahoitetaan rikosuhrimaksulla.
On se ihmisoikeusjärjestelmä vaan hieno koje.
Toisen tunnustuksen annan kaikille niille järjestöille, tahoille ja ihmisille, jotka ovat niin pitkään tätä vaatineet. Olemme tehneet töitä yhdessä ja erikseen, peräänantamattomasti. Välinpitämättömiä emme ole olleet, väsyneitä kenties, hetkittäin. Teitä halaan, hellästi, ja nostan maljaa, pidän puheita ja kumarran.
Kolmannen, toivon kirkastaman pystin annan Istanbulin sopimukselle. On se ihmisoikeusjärjestelmä vaan hieno koje.
Pia Puu Oksanen. Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vt. ihmisoikeustyön johtaja.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.