Vuonna 2011 Tom of Finland oli ohjaaja Dome Karukoskelle vain historiallinen henkilö muiden joukossa. Homoeroottisen sarjakuvapiirtäjän taidetta ei vielä tuolloin painatettu postimerkkeihin tai patalappuihin, eikä nahkaan ja univormuihin puettuja piirroshahmoja mielletty suomalaisen nykytaiteen menestyneimmäksi vientituotteeksi. Vielä tuntemattomampi Karukoskelle oli Touko Laaksonen, mies taiteilijanimen takana.
Käsikirjoittaja Aleksi Bardy ehdotti Touko Laaksosen tarinaa yhteisen elokuvan aiheeksi.
”Lähdin tekemään taustatyötä kuin mistä tahansa aiheesta. Hiljalleen minulle valkeni, kuinka tärkeä hahmo hän on ollut esimerkiksi nahkayhteisölle ja yleisesti seksuaalivähemmistöille.”
Kuusi vuotta ja satoja keskusteluja, tapaamisia ja piirroksia myöhemmin Karukoski tuntee taiteilija Laaksosen elämäntyön läpikotaisin. Tom of Finland -elokuva, jossa Amnestyn Suomen osasto on pääyhteistyökumppanina, saa Suomen ensi-iltansa 24. helmikuuta.
”Olen elokuvaa tehdessäni ihastunut ja voimaantunut Toukon piirroksista sitä enemmän, mitä paremmin ymmärrän niiden tarinan”, Karukoski kertoo.
Auktoriteeteilta riisutaan valta
Karukoskelle Laaksonen on siis paljon muutakin kuin ”kikkelikuvien piirtelijä”, joksi taiteilijaa elokuvassa parjataan.
Suosikikseen Laaksosen töistä hän nimeää lyhyen sarjakuvan, jonka alkutilanteessa kaksi miestä harrastaa keskenään seksiä. Paikalle tulee poliisi, joka hetken mietinnän jälkeen liittyy mukaan ilonpitoon.
Piirrokset kääntävät sorron riemuksi
”Auktoriteeteilta riisutaan valta ja siinä samalla riisutaan myös pelko. Piirrokset kääntävät sorron riemuksi. Sen poliittisemmaksi ei taide voi tulla”, Karukoski sanoo.
Tom of Finland on jäänyt historiaan taiteilijana ja aktivistina, vaikka Laaksonen pyrkikin välttämään jälkimmäistä nimikettä pitkään. Karukoski ihailee Laaksosen rohkeutta osallistua ja ottaa kantaa.
”Vanhempana hän vihdoin myönsi, että ’kai minä vähän olin aktivisti’. Siinä oli ehkä kyse suomalaisesta vaatimattomuudesta. Jo pelkästään Use a rubber -kampanja oli puhdasta aktivismia”, Karukoski sanoo. Kampanjalla hän viittaa Tom of Finlandin 1980-luvun julisteisiin, joiden tarkoituksena oli estää hi-viruksen leviämistä Kalifornian homopiireissä.
Karukoski pystyy samaistumaan Laaksoseen taiteilijana, sillä hän haluaa vaikuttaa maailmaan viihteen kautta ja olla muutakin kuin hiljainen sivustaseuraaja. Samaa teki Laaksonen kunniakkaan uransa aikana. Kummankin tavoitteena on tehdä työtä häpeilemättömästi ja pilke silmäkulmassa.
Huumori on tärkein työkalu muiden näkökulman ymmärtämiseen. Se auttaa vapautumaan kuristavasta vihasta silloinkin, kun tulee kohdelluksi väärin. Karukoskelle tämä tarkoittaa lapsuuden kiusaamiskokemuksia, Laaksoselle homoseksuaalien kohtaamaa väkivaltaa ja sortoa 1950-luvun Suomessa.
”Touko ei rakentanut maailmankuvaansa vihan kautta. Tällöin maailmaa on myös helpompi humorisoida. Piirroksissa poliisit eivät jää alakynteen, he ovat mukana. Valtasuhde seksissä vaihtelee, eikä siinä ole vihaa, kostoa tai katkeruutta. Se on keino huvittaa itseä ja muita.”
Tom of Finland -elokuva kertoo romantisoimatta Suomen historiasta. Touko Laaksonen eli ystävineen aikana, jolloin homous luokiteltiin rikokseksi ja sairaudeksi. Homot saattoivat joutua tuolloin lobotomian tai pakkokastraation uhreiksi. Lehtien sivuilla julkaistiin näkyvästi ihmisen nimi, jos hän jäi kiinni ”homoseksualismista”. Rikosnimikkeen ja tautiluokituksen poistuttua lakiin jätettiin julkisesti homouteen kehottamisen kielto, joka kumottiin lopullisesti vasta vuonna 1999, kun uusi perustuslaki astui voimaan.
Suomi 100
Tämän päivän Suomi halutaan nähdä rohkeana ja monimuotoisena, Karukoski ajattelee. Paljon kertoo esimerkiksi se, että Tom of Finland -elokuvan yhteistyökumppanina on Suomi 100 -kampanja.
”Osa nyky-yhteiskuntaamme on, että hyväksymme valtiovallan taholta seksuaalivähemmistöt ja halaamme Tom of Finlandin kaltaisia taiteilijoita.”
Vaikka asenteet ovat kehittyneet positiivisemmiksi, länsimaista populaarikulttuuria vaivaa edelleen homoseksuaalisen kuvaston puute. Karukoski sanoo, että vapaan seksin ja yhden yön jutut hyväksyvästä homorakkaudesta oli vaikea löytää aiempia kuvauksia tai materiaalia.
”Tom of Finlandin maailma on meidän heteronormatiivisen maailmamme vastakohta. Piirrokset levittävät polygamian eli moniavioisuuden sanomaa, se voi olla monelle vaikea hyväksyä.”
Samat säännöt eivät päde heterohahmoihin.
Ironista on eritoten se, kuinka eri tavoin seksiä käsitellään homojen ja heteroiden kohdalla. Televisiosarjoissa ja elokuvissa nähdään seksuaalivähemmistöjä mutta näkökulma on kapea. Karukosken mukaan esimerkiksi amerikkalaisessa mediassa rooleja on – hieman yksinkertaistaen – kaksi: hassu ja naisellisen ”harmiton” homo sekä yksiavioisessa suhteessa elävä pariskunta.
Samat säännöt eivät päde heterohahmoihin.
”Meillä voi olla elokuvassa tai sarjassa miespuolinen rokkistara, jolla on kolme mimmiä odottamassa sängyssä. Sellainen on populaarikulttuurissa kova tyyppi”, Karukoski huomauttaa.
Valtavirtaelokuvan tekeminen homoikonista on myös pelottanut ohjaajaa. Karukoski kertoo pohtineensa, kastroiko henkilöhistoriaan painottuva versio Laaksosen piirroksien voimaa. Hän kuitenkin uskoo, että laajan levityksen elokuvasta on lopulta paljon hyötyä. Monelle katsojalle voi olla matalampi kynnys katsoa ”Mielensäpahoittaja-ohjaajan” elokuva kuin mennä esimerkiksi Laaksosen taidenäyttelyyn.
Ihmisoikeusteko
Amnesty on nimennyt Tom of Finland -elokuvan ihmisoikeusteoksi. Karukoski ottaa tämän kiitollisena vastaan. Elokuvassa ihmisoikeusloukkausten tai muiden ongelmien esiin tuomisen on kuitenkin tapahduttava tarinan kautta. Sanan- ja yksilönvapauden edistäminen ovat olleet elokuvatiimin tärkeimpiä tavoitteita, mutta fiktioelokuvaa ei tehdä saarnaten.
Dome Karukoski kertoo, että hänellä on aina ollut elokuvissaan tavoitteena avartaa maailmaa.
”Jos ihminen on ollut vakaumuksellinen koko elämänsä, ei yksi elokuva muuta vakaumusta. Mutta se voi muuttaa viisi prosenttia ihmisen ajattelusta, mikä on hyvä alku.”
Karukosken viime vuosien elokuvat ovat olleet kassamagneetteja, mutta kuvanneet samalla suuria yhteiskunnallisia teemoja. Leijonasydän (2013) kuvasi uusnatsismia, Kielletty hedelmä (2009) lestadiolaisuutta ja siitä irtautumista. Hittikomedia Napapiirin sankarit (2010) kuvaa huumorin keinoin työttömyyttä ja syrjäytymistä pohjoisessa Suomessa.
Enemmän kuin suurelle yleisölle, Tom of Finland -elokuva on kuitenkin tehty nahkahomoyhteisölle ja seksuaalivähemmistöille. Karukoski kertoo, että elokuvanteossa oli koko ajan mukana edustajia ”nahkahomoyhteisön ytimestä” kommentoimassa käsikirjoitusta, seuraamassa kuvauksia ja avustavina näyttelijöinä. Kohtaukset haluttiin luonnollisiksi ja yksityiskohtia myöten uskottaviksi. Elokuvanteossa mukana olleiden reaktiot Tom of Finlandiin ovatkin olleet paras mahdollinen kiitos ohjaajalle.
Joillekin on todella voimaannuttava kokemus, että heitä tehdään näkyväksi populaarikulttuurissa
”Siellä on ollut ihmisiä, jotka on rusikoitu maahan. Sitten he näkevät tämän elokuvan ja tulevat itkien halaamaan. Joillekin on todella voimaannuttava kokemus, että heitä tehdään näkyväksi populaarikulttuurissa.”
Koeyleisön vastaanotto on luonut uskoa siihen, että elokuva onnistuu kertomaan miehestä Tom of Finland -nimimerkin takana totuudenmukaisesti. Karukosken mielestä nykyajassa on tärkeää näyttää tarina ihmisestä, joka olemalla oma itsensä toi maailmaan hieman lisää huumoria, iloa ja hyväksyntää.
”Touko toivoi, että myös heteroseksuaalit voisivat muuttaa käsityksiään homoseksuaaleista hänen piirrostensa avulla. Voimme olla hyvin ylpeitä siitä, että Tom of Finland tulee näillä näkymin olemaan valtavirtaelokuva. Sen parempaa palvelusta ei voi Touko Laaksoselle tehdä.”
Teksti: Anni Lindgren, kuvat: Roni Rekomaa.
Artikkeli on julkaistu Amnesty-lehdessä 1/2017.
