Etusivu Tiedote Tom of Finland -elokuva on ihmisoikeusteko

Tom of Finland -elokuva on ihmisoikeusteko

Amnesty on Touko Laaksosen elämästä kertovan Tom of Finland
-elokuvan pääyhteistyökumppani. Elokuva levittää ihmisoikeuksien kannalta keskeistä syrjimättömyyden ja ilmaisunvapauden sanomaa.

Tom of Finland -elokuvan päähenkilö Touko Laaksonen eli nuoruutensa aikana, jolloin homoseksuaaliset teot olivat rikos. Seksuaalisen suuntautumisen paljastaminen oli riski, joka saattoi rikostuomion lisäksi johtaa perheyhteisöstä ulossulkemiseen, työpaikan menettämiseen ja jopa väkivaltaan.

– Elokuva on tärkeä, monikerroksinen ja koskettava kuvaus ihmisestä, joka on suurimman osan elämästään joutunut peittämään tärkeän osan minuuttaan, seksuaalisen suuntautumisensa. Elokuva on ihmisoikeusteko: se tekee näkyväksi seksuaalivähemmistöihin kohdistuneen syrjinnän historiaa, sanoo Amnesty Internationalin Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Pia Puu Oksanen.

Touko Laaksonen piirsi eroottisia fantasioitaan viihdyttääkseen itseään ja tukeakseen ystäviään. Provosoivat, mutta usein humoristiset teokset levisivät vähitellen kaikkialle maailmaan. Niiden merkitys maailmanlaajuiselle homoyhteisölle ja sen identiteetille on ollut huomattava. Monet taidemuseot ovat ottaneet niitä kokoelmiinsa ja niitä on julkaistu kirjoina.

– Laaksonen ei pitänyt itseään vapaustaistelijana, mutta sellainen hänestä tuli. Hänen kuvissaan homomiehet voivat olla iloisia ilman häpeää tai syyllisyyttä. Suomen Kaarinasta kotoisin olevan pojan kuvien voima on muuttanut koko maailman kaikille paremmaksi paikaksi, kertoo elokuvan käsikirjoittaja Aleksi Bardy.

 

Tom of Finland -elokuva on kaunis ja kiehtova kuvaus suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen (Pekka Strang) matkasta kansainväliseen menestykseen. Elokuvassa Touko palaa jatkosodasta kotiin synkkään ja moralistiseen Suomeen, jossa homoseksuaalisuus on laitonta. Itseään ja ystäviään huvittaakseen hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja ylpeitä homomiehiä. Piirrokset ovat Suomessa vaarallisia, joten Touko kätkee ne jopa sisareltaan Kaijalta (Jessica Grabowsky) siitä huolimatta, että sisarukset ovat hyvin läheisiä. Mainostoimistossa työskentelevä Touko rakastuu tanssija Veli Mäkiseen (Lauri Tilkanen), mutta joutuu salaamaan rakkaussuhteensa. Veli vannottaa Toukoa etsimään työlleen yleisön ja näin piirrokset kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin, jossa hän saa ystäviensä avulla arvostusta taiteelleen. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat suuren suosion ja synnyttävät kansanliikkeen.

Tom of Finland -elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

 

Seuraa meitä: