Etusivu Tiedote Amnesty: Turkki ei saa polkea ihmisoikeuksia hätätilan varjolla

Amnesty: Turkki ei saa polkea ihmisoikeuksia hätätilan varjolla

Hätätilan julistaminen ei saa toimia tekosyynä ihmisoikeuksien tai ilmaisunvapauden heikentämiselle entisestään Turkissa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International varoitti torstaina. Hätätila ei myöskään oikeuta mielivaltaisiin pidätyksiin tai kidutukseen. Amnesty pitää Turkin päätöstä Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäädyttämisestä huolestuttavana merkkinä tulevasta.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan julisti hätätilan myöhään keskiviikkoiltana ainakin kolmeksi kuukaudeksi.

“On ymmärrettävää, että vallankaappausyritystä seuranneet väkivaltaisuudet vaativat toimia kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Hätätilatoimien on kuitenkin kunnioitettava kansainvälisen oikeuden Turkille asettamia velvoitteita. Ne eivät saa murentaa vapauksia ja ihmisoikeuksia, eikä toimista saa tulla pysyviä”, Amnestyn Turkki-tutkija Andrew Gardner sanoo.

”Lähes 10 000 ihmistä on pidätettynä ja heidän epäinhimillisestä kohtelustaan on esitetty epäiltyjä. Ministeriöissä ja mediainstituutioissa puhdistukset jatkuvat. Tällaisessa tilanteessa hätätilan sallimat laajennetut oikeudet voivat johtaa uusiin takaiskuihin ihmisoikeuksien suhteen”, Gardner sanoo.

Turkin varapääministerin ilmoitus siitä, että Turkki jäädyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisen hätätilan ajaksi on huolestuttava ennusmerkki tulevasta. Hätätilan nojalla pääministeri ja hallitus voivat antaa asetuksia parlamentin ohi. Amnesty pelkää, että tämä voi johtaa oikeudenkäyntiä edeltävien pidätysaikojen pidentämiseen. Tällä hetkellä pidätystä voi jatkaa enimmillään neljä päivää. 

Turkin tämänhetkisissä olosuhteissa pidätysaikojen pidentäminen kasvattaisi entisestään pidätettyjen riskiä joutua pahoinpidellyiksi sekä heikentää heidän mahdollisuuttaan saada reilu oikeudenkäynti. Hätätilatoimia voidaan käyttää myös ilmaisun- ja kokoontumisvapauden mielivaltaiseen rajoittamiseen. Myös väliaikaisesti tai pysyvästi erotettujen virkamiesten mahdollisuudet valittaa kohtalostaan voidaan kieltää.

Hätätilatoimia on valvottava ja niillä on oltava perusteet

Kansainvälisen oikeuden mukaan hätätilatoimien on oltava välttämättömiä sekä suhteellisia laajuudeltaan ja kestoltaan. Ne tulee ottaa käyttöön vastauksena vain todellisiin kansaa uhkaaviin turvallisuusuhkiin. Hätätilatoimia pitää tarkkailla, niiden on oltava väliaikaisia ja niillä on oltava oikeudelliset perusteet. Toimet on otettava käyttöön vain, kun ne ovat todella välttämättömiä.

”On keskeistä, ettei Turkin hallitus käytä hätätilaa tekosyynä rauhanomaisten toisinajattelijoiden entistä kovempaan painostamiseen. Turkin perustuslain mukaan kansainvälisen oikeuden velvoitteita ei saa loukata edes hädän hetkellä”, Gardner sanoo.

Amnesty muistuttaa, että kansainvälisen oikeuden mukaan tiettyjä oikeuksia – kuten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, kidutuksen kieltoa tai syrjinnän kieltoa – ei voi jäädyttää tai rajoittaa millään tavalla.

”Turkin hallitus on käyttänyt nykyisiäkin lakejaan hyväkseen, joten hätätila antaa sille entistä laajemmat mahdollisuudet jatkaa tällä vaarallisella polulla”, Gardner sanoo.

 

Seuraa meitä: