Pakolaisoikeuden ydinkysymys on periaatteessa yksinkertainen – saako ihmistä palauttaa lähtömaahansa vai onko hän siellä vaarassa. Tähän liittyy ehdottoman palautuskiellon periaate. Ehdoton palautuskielto tarkoittaa sitä, että ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Ehdottomasta palautuskiellosta säädetään sekä monissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa että kansallisessa lainsäädännössä, eikä siitä poikkeaminen ole mahdollista. Jo esimerkiksi teloituksen tai kidutuksen uhka riittävät syyksi palautuskiellon periaatteen aktivoitumiselle.
Miten tämä liittyy EIT:n ratkaisuun, jossa Suomen katsottiin loukanneen oikeutta elämään sekä kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kieltoa?
Jos Suomi palauttaa ihmisen alueelle, jossa hän voisi joutua näiden vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi, se syyllistyy samalla ehdottoman palautuskiellon rikkomiseen.
Mutta onko Suomi sittenkään tehnyt mitään väärää, jos Irakiin palautettu mies onkin elossa ja kuolintodistus osoittautui väärennetyksi?
Periaatteessa EIT voi ottaa tapauksen uudelleen tarkasteluun, mutta ei ole varmuutta minkälaiseen päätökseen tuomioistuin tulisi. Mikäli mies tosiaan on elossa, EIT ei toteaisi Suomen syyllistyneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan rikkomiseen eli loukanneen oikeutta elämään. Muilta osin ratkaisu saattaisi edelleen jäädä voimaan.
Tilanne on historiallinen, mutta eri tavalla kuin aiemmin luultiin. Aiemmin historiallisuus johtui siitä, että ensimmäistä kertaa Suomen katsottiin syyllistyneen 2 artiklan rikkomiseen. Nyt historiallisuus tulee siitä, että EIT saattaa joutua ottamaan ehkä ensimmäistä kertaa kantaa kuolintodistuksen väärennyksen merkitykseen ratkaisuunsa.
Epäilty väärennys ei kuitenkaan muuta sitä, että Suomen turvapaikkaprosessissa on puutteita.
EIT tarkasteli sitä, miten Suomi oli arvioinut miehen asemaa kotimaassaan sekä häneen kohdistuneita tekoja. Näitä aiempia tekoja, kuten murhayritystä, oli Maahanmuuttovirasto pitänyt uskottavuusarvioinnissaan totena.
Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ollut arvioinut tulevaisuuteen kohdistuvaa vaaraa riittävän huolellisesti. Arvioinnissa olisi pitänyt harkita hakijan taustaa sekä häneen kohdistuneiden tekojen kumulatiivisesti aiheuttamaa vaaraa kokonaisuutena ja suhteuttaa se maan yleiseen turvallisuustilanteeseen. EIT siis katsoi, että Suomi oli suorittanut tulevaisuuden vainon vaaran arvioinnin puutteellisesti. EIT:n ratkaisu ei siten liittynyt vain siihen, kuoliko palautettu henkilö vai ei.
Lisäksi Maahanmuuttovirasto on löytänyt aiemmista vastaavista päätöksistään puutteita kymmenessä tapauksessa. Suomea koskenut ratkaisu on johtanut jo ainakin joissain tapauksissa huolellisempaan viranomaistyöhön, kun näihin puutteellisiin päätöksiin tehdään uudet vainon uhan arvioinnit.
Jäämme odottamaan rikostutkinnan tuloksia. Petos on aina väärin, ja on valitettavaa, että ihmiset saattavat turvautua laittomiin keinoihin turvaa hakiessaan. Mutta vaikka rikostutkinta johtaisi petoksen toteamiseen, on EIT:n ratkaisu ollut tarpeellinen – viranomaiset toivottavasti arvioivat tulevaa vainoa nykyään huolellisemmin.
Palautuskiellon vastaisia palautuksia on vältettävä aina ja kaikissa tilanteissa. Yhteenkään väärään palautukseen ei ole varaa.
Teksti: Kaisa Korhonen. Kirjoittaja toimii Amnesty Internationalin Suomen osaston oikeudellisena asiantuntijana.
Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.