Etusivu Aktivismi Hukassa merellä: Euroopan lopetettava ihmishengillä leikkiminen

Hukassa merellä: Euroopan lopetettava ihmishengillä leikkiminen

Pelastusalus Aquariuksen kannella oli 629 miestä, naista ja lasta. Heidät jätettiin ajelehtimaan Välimerelle vaarallisiin sääolosuhteisiin kahdeksi päiväksi, koska Italia ja Malta kieltäytyivät avaamasta satamiaan heille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi rantautuminen Espanjaan, jonne oli 1300 kilometriä matkaa. Selviytyjien joukossa on loukkaantuneita ja sairaita ihmisiä, lapsia ja raskaana olevia naisia, jotka pakotettiin turhaan jatkamaan matkaansa kohti turvaa.

Malta ja Italia pelaavat julmaa poliittista peliä kieltäytyessään vastaanottamasta näitä traumatisoituneita ja uupuneita ihmisiä. Maat leikkivät ihmisten hengillä.

Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmässä vastuu ihmisten vastaanottamisesta jakautuu epätasaisesti maiden kesken. EU:n omien sääntöjen mukaan vastuu turvapaikanhakijoiden auttamisesta on sillä maalla, johon ihmiset ensimmäiseksi saapuvat. Tämä on johtanut siihen, että rajavaltiot, kuten Kreikka ja Italia, ovat jääneet yksin Syyrian sotaa tai kidutusta Libyasta pakenevien ihmisten auttamisessa.

Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmässä vastuu ihmisten vastaanottamisesta jakautuu epätasaisesti

Rikkinäinen turvapaikkajärjestelmä sallii suurimman osan EU-maista väistää vastuunsa turvaa hakevien ihmisten auttamisessa. Samaan aikaan vastuu sysätään vain muutaman maan harteille. Tämä epäreilu järjestelmä voi johtaa siihen, että rannikkomaat kieltäytyvät vastaamasta mereltä tuleviin pelastuspyyntöihin. Rannikkomaiden huudot solidaarisuudesta muille EU-maille kaikuvat yhtä lailla kuuroille korville.

EU-mailla on kuitenkin mahdollisuus muuttaa tilanne. Oikeudenmukainen, tehokas ja myötätuntoon perustuva järjestelmä jakaa vastuun ihmisistä tasaisesti eri EU-maiden välille.

Maiden johtajat tapaavat kesäkuun lopussa Brysselissä. Heillä on historiallinen mahdollisuus korjata turvapaikkajärjestelmä, joka on epäreilu niin sotaa ja vainoa pakeneville ihmisille kuin ihmisille Euroopassa.

Miksi tällä on kiire? 

Ihmisiä ei voi jättää ajelehtimaan merelle. Aquariuksen kohtalo ei saa toistua. Voimme estää sen vain, jos kaikki Euroopan maat auttavat toisiaan ja suostuvat vastaanottamaan oman, oikeudenmukaisen osuutensa suojelua tarvitsevista ihmisistä.

Aiheesta lisää:

Pelastusalus Aquarius on pakotettu lopettamaan toimintansa: ”Tämä on synkkä päivä” (Lääkärit ilman rajoja, 9.12.2018)

Seuraa meitä: