Etusivu Hyvät uutiset Hyviä uutisia: Kumarin siskoksia suojellaan!

Hyviä uutisia: Kumarin siskoksia suojellaan!

Intian korkein oikeus on määrännyt Delhin poliisin suojelemaan Kumarin siskoksia ja heidän perhettään. Päätös tuli sen jälkeen, kun sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa vetosivat heidän puolestaan.

Kumarin perhe oli jo toukokuussa joutunut pakenemaan Delhiin kotikylästään Baghpatista väkivaltaisuuksien pelossa. Laiton kyläneuvosto oli määrännyt 23-vuotiaan Meenakshi Kumarin ja hänen vasta 15-vuotiaan siskonsa raiskattaviksi, sillä heidän veljensä oli karannut korkeampaan kastiin kuuluvan, naimisissa olevan naisen kanssa.

Vuonna 2011 Intian korkein oikeus kuvaili laittomia kyläneuvostoja ”lynkkauskokouksiksi”. Siitä huolimatta joissain osavaltioissa kyläneuvostot jatkavat toimintaansa ja niiden määräyksiä totellaan edelleen. Huhtikuussa YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen erityisraportoija ilmaisi huolensa kyläneuvostojen yhä vahvasta vaikutusvallasta.

5. elokuuta Meenakshi Kumari anoi korkeimmalta oikeudelta suojelua perheelleen, jotta he voisivat palata turvallisesti kotiinsa. Tätä seurasi kansainvälinen protestiaalto. Suomessa yli 46 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksemme Kumarin perheen suojelemiseksi.

Toissapäivänä Intian korkein oikeus vastasi anomukseen ja määräsi Delhin poliisin suojelemaan perhettä.

”Korkeimman oikeuden määräys antaa toivoa siitä, että perhe viimein saa oikeutta.”

“Viime kuukaudet ovat olleet tälle perheelle raastavaa aikaa. Korkeimman oikeuden määräys antaa toivoa siitä, että perhe viimein saa oikeutta”, kertoo naisten oikeuksien asiantuntija Gopika Bashi Amnestyn Intian osastosta.

Kumarin perhe ei vielä koe, että kotikylään on turvallista palata. Oikeuden päätös antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Perhe on hyvin kiitollinen siitä, että niin moni toimi auttaakseen heitä.

”Uttar Pradeshin viranomaisten tulee varmistaa, että perheelle tarjotaan riittävästi apua. Heidän on saatava oikeutta ja oikeudenmukainen korvaus kärsimyksistään. Jos perhe ei voi palata kyläänsä, heidän tulee saada tarvitsemaansa tukea, jotta he voivat asua muualla turvallisesti ja ihmisarvonsa loukkaamattomuuden säilyttäen.”

Tue työtämme

Ihmisoikeustyömme on mahdollista ainoastaan kaltaistesi yksittäisten ihmisten tuella. Tekemällä lahjoituksen olet kanssamme rakentamassa maailmaa, jossa ihmisoikeudet toteutuvat kaikille.

LAHJOITA NYT

Seuraa meitä: