Susanna Silvander-Rosti ja Ella Rosti tapasivat toisensa vuonna 2014. Paimiosta kotoisin oleva Susanna ja vantaalainen Ella asuivat tuohon aikaan kumpikin Helsingissä. Naiset ihastuivat toisiinsa nopeasti ja muuttivat yhteen noin vuosi tapaamisen jälkeen. Pian he alkoivat unelmoida yhteisestä tulevaisuudesta.
”Meille oli molemmille selvää, että haluamme tulevaisuudessa perheen. Tuolloin se ajatus tuntui kuitenkin kaukaiselta.”, Ella kertoo.
Nyt Susanna ja Ella tunnetaan Kaksi äitiä & kaksoset -nimisestä vlogistaan, jossa he jakavat arkeaan kaksostensa kanssa ja haluavat näin lisätä sateenkaariperheiden näkyvyyttä.
”Meidän suhde on yhtä tärkeä kuin muidenkin.”
Ella on aina haaveillut siitä, että voisi kutsua puolisoaan vaimoksi. Kesällä 2017 haave kävi toteen, kun pari sanoi tahdon Helsingin Valkosaaren Telakalla.
Susanna halusi jo nuorena latohäät, joten he järjestivät rennot maalaishäät keskellä kaupunkia. Osa häävieraista oli myöhässä, koska samana päivänä järjestetty Pride-kulkue tukki Helsingin liikenteen.
”Me vitsailimme, että se kulkue on meitä varten järjestetty. Vieraitakin huvitti, kun he joutuivat menemään kulkueen läpi päästäkseen meidän häihimme”, Ella muistelee.
Todellisuudessa Pride-kulkue oli sattumaa. Häiden järjestäminen juuri sinä vuonna ei sitä kuitenkaan ollut. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli tullut voimaan vasta neljä kuukautta ennen Susannan ja Ellan häitä. Heidän mielestään oli hienoa olla ensimmäisten naimisiin menevien parien joukossa.
”Meille naimisiinmeno merkitsee tasa-arvoa ja sitä, että meidän suhde on yhtä tärkeä kuin muidenkin. Me olemme yhdessä pysyvästi ja selviämme kaikesta”, Susanna sanoo.
”Olimme myös onnekkaita, kun kaikki meidän läheisemme halusivat tulla häihimme. Vieraista vanhinkin, yli 90-vuotias sukulaiseni, halusi ehdottomasti juhlia loppuun asti keppiensä kanssa”, hän jatkaa hymyillen.
Kaksi äitiä
Vähän ennen häitä Susanna ja Ella lastasivat työpäivien jälkeen kaksiovisen Mini Cooperin täyteen tavaraa ja ajoivat Nummelaan juuri ostettuun paritaloasuntoon. Uudessa kodissa oli yksi kriteeri: pihalla täytyisi voida opettaa lapsia ajamaan pyörällä.
Susanna ja Ella aloittivat hedelmöityshoidot kesällä 2017. He käyttivät anonyymin luovuttajan sukusoluja, joilla tähdättiin Ellan raskauteen. Yrityksiä oli monta, ja syksy oli raskas. Uuden vuoden aatonaattona testitulos oli kuitenkin positiivinen.
”Sinä päivänä me juoksimme ympäri taloa ja huusimme onnesta. Sitten meille vielä selvisi, että saamme kaksoset. Se oli kuin lottovoitto”, Susanna sanoo.
Nyt Sulo ja Elsi ovat 9 kuukauden ikäisiä. Susannan ja Ellan viikonloppujen menot ovat vaihtuneet koti-iltoihin, vaunulenkkeihin ja television katsomiseen. Kummankaan elämä ei ole koskaan ollut onnellisempaa.
Ennen äitiyslain voimaantuloa lapsen hankkineet naisparit ovat joutuneet käymään läpi pitkän perheen sisäisen adoption. Myös Susannan piti adoptoida omat lapsensa, koska Ella on synnyttänyt heidät. Mahdollisten tulevien lasten kanssa adoptiota ei lakimuutoksen ansiosta enää tarvita.
Ennen perheen sisäistä adoptiota pari kohtasi ennakkoluuloja ja vaikeitakin tilanteita. Kun Sulo tuli kipeäksi, Susanna ja Ella menivät päivystykseen. Vastaanotolla ihmeteltiin, kuka Susanna on ja todettiin, ettei häntä löydy lapsen tiedoista.
Vastaavia tilanteita on muutamia. Adoptioprosessin alussa Susanna soitti ensimmäisen puhelun, ja langan toisessa päässä pyydettiin lasten äitiä soittamaan. Ensimmäisellä hedelmöitysklinikalla lääkäri katsoi koko tunnin ajan vain Ellaa puhuessaan perheenlisäyksestä. Neuvolakäynnillä seinällä oli juliste, jossa luki ”Lapsi tarvitsee äidin ja isän”.
”Me elämme ihan normaalia arkea. Olemme aivan tavallinen perhe, jossa vain sattuu olemaan kaksi äitiä.”
”Siitä tulee sellainen olo, että jään jotenkin ulkopuoliseksi. Tuntuu, että äitiyteni kyseenalaistetaan. Tämä adoptioprosessi on ollut sekä meidän että yhteiskunnan resurssien väärinkäyttöä”, Susanna herkistyy.
”Yhdessä me olemme lapsemme hankkineet. Ei sillä, kumpi ne on kantanut, ole mitään tekemistä vanhemmuuden kanssa”, Ella jatkaa.
Susanna ja Ella toivovat, että ihmiset otettaisiin vastaan ihmisinä, eikä vähemmistöjen tarvitsisi pelätä missään tilanteissa. Jonkun toisen ennakkoluulot eivät saisi vaikuttaa kenenkään omiin elämänvalintoihin.
Susanna ja Ella istuvat vierekkäin kotinsa lempipaikalla, ison sohvan nurkalla. Ilta-auringon valo paistaa sälekaihtimien läpi. Tähän paikkaan tiivistyvät monet muistot ja läheisten kanssa vietetyt hetket.
”Tässä me olemme aina lasten kanssa. Kun meillä käy kylässä ystäviä tai perheenjäseniä, mahdumme tähän kaikki istumaan”, Ella sanoo.
Tulevaisuuden haaveissa Susannalla ja Ellalla on vielä kolmas lapsi. He unelmoivat myös Legolandista ja kodista järven rannalla. Tällä hetkellä he kuitenkin keskittyvät vauvauinteihin, muskariin ja ennen kaikkea yhdessä olemiseen.
”Me elämme ihan normaalia arkea. Olemme aivan tavallinen perhe, jossa vain sattuu olemaan kaksi äitiä.”
Teksti: Hanna Strandman
Kuva: Joonas Brandt