Etusivu Tiedote Kotiapulaisia kohdellaan kaltoin Qatarissa

Kotiapulaisia kohdellaan kaltoin Qatarissa

Qatarissa kolme vuotta sitten käyttöön otettua lakia kotiapulaisten oikeuksista loukataan jatkuvasti.

Amnesty Internationalin tuore raportti kertoo kotitaloustöitä tekevien siirtotyöläisnaisten kaltoinkohtelusta Qatarissa. Kotiapulaiset joutuvat tekemään kohtuuttoman pitkiä työpäiviä, heillä ei ole mahdollisuutta lepoon ja heitä kohdellaan halventavasti. Osa Amnestyn haastattelemista naisista oli joutunut jopa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. 

Qatar otti vuonna 2017 käyttöön kotiapulaisten oikeuksia koskevan lain, jossa määrättiin työtunneista, lakisääteisistä tauoista, viikkovapaasta ja palkallisista lomista. Laista huolimatta Amnestyn haastattelemista 105 naisesta 90 kertoi joutuvansa säännöllisesti työskentelemään yli 14 tuntia päivässä. Puolet haastatelluista työskenteli yli 18 tuntia päivässä. Amnestyn haastattelemat naiset asuivat työnantajansa kodissa, jossa myös työskentelivät. 

Suurimmalla osalla naisista ei ollut ollut yhtään vapaapäivää työsuhteen aikana. Haastatelluista 89 työskenteli jatkuvasti seitsemänä päivänä viikossa ja 87 haastatellun työnantaja piti työntekijän passia hallussaan. Osa kertoi myös, ettei ollut saanut asianmukaista palkkaa. Lähes puolet naisista kertoi, että heitä oli solvattu, lyöty tai heidän päälleen oli syljetty. Viisi naista kertoi seksuaalisesta väkivallasta. Yksi haastateltu sanoi, että häntä ”kohdellaan kuin koiraa”. 

”Yksikään Amnestyn haastattelemista naisista ei ollut nähnyt hyväksikäyttäjänsä joutuneen vastuuseen teoistaan. Jos Qatar haluaa suojella kotiapulaisia hyväksikäytöltä, sen täytyy lähettää työnantajille selvä viesti, ettei työntekijöiden oikeuksien loukkauksia hyväksytä”, sanoo Amnesty Internationalin taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien päällikkö Steve Cockburn

Väärinkäytökset ovat mahdollisia, koska kotiapulaisten oikeuksia koskevan lain noudattamista ei valvota. Qatarissa työnantajilla on myös suuri valta työntekijöihinsä. Väärinkäytöksistä tai laittomuuksista raportoiminen viranomaisille on tehty vaikeaksi. Rankaisematta jättäminen on yleistä. Usein kotiapulaisten on lähes mahdotonta liikkua vapaasti, mikä vaikeuttaa avun hakemista. Qatarissa kotiapulaiset ja muut siirtotyöläiset eivät voi perustaa tai liittyä ammattiliittoihin. 

Mikäli kaltoinkohdellut kotiapulaiset valittavat työnantajistaan viranomaisille, ovat he vaarassa menettää oleskelulupansa, toimeentulonsa ja asuinpaikkansa. Lisäksi työstä irtisanoutuneet voivat joutua työnantajan vastatoimien kohteeksi. Amnestyn haastattelemista useat kertoivat entisen työnantajan syyttäneen heitä varkauksista tai “karkaamisesta”. Kaikki kiistivät syytteet ja sanoivat irtisanoutuneensa kaltoinkohtelun takia. 

Vuoden 2017 lain lisäksi Qatarissa on pyritty parantamaan siirtotyöläisten työolosuhteita useilla uudistuksilla ja aloitteilla, mutta kotiapulaiset eivät edelleenkään ole Qatarin työlain piirissä. Kotiapulaisten minimipalkka tulee lakisääteiseksi ensi vuonna. Lisäksi maassa luovuttiin vaatimuksesta, että työntekijä tarvitsee työnantajaltaan luvan vaihtaa työpaikkaa tai lähteä maasta. Kotiapulaisten oikeuksia koskeva laki ei kuitenkaan vastaa kansainvälisiä standardeja. Qatariin tarvitaan vahvempia toimia kotiapulaisten työolojen parantamiseksi ja sen varmistamiseksi, että säännöksiä seurataan. 

Qatarissa on arviolta 173 000 siirtolaisena tullutta kotiapulaista, jotka tulevat usein köyhistä maista. Heistä noin 60 prosenttia on naisia. Amnestyn raportti keskittyy naiskotiapulaisiin, koska he ovat haavoittuvimmassa asemassa. Osa haastatelluista työskenteli edelleen kotitaloustöissä, osa oli jättänyt työnsä, mutta oli edelleen Qatarissa ja jotkut olivat palanneet kotimaahansa. Haastateltujen työnantajat olivat monista eri maista. 

 

 

Seuraa meitä: