Kelet on dokumenttielokuva mustasta suomalaisesta transnaisesta. Elokuvan päähenkilö Kelet unelmoi menestyvänsä mallina ja on löytänyt henkisen kotinsa Vogue ballroom -alakulttuurista. Itse valittu perhe rakastaa Keletiä juuri sellaisena kuin hän on.
Elokuva on tärkeä teos, sillä ensimmäistä kertaa suomalaisen elokuvan historiassa päähenkilö on musta transihminen. Kelet murtaa voimalla ja kauniisti vallitsevia stereotypioita. Elokuvassa rodullistetuille ja transtaustaisille ihmisille tähän asti yhteiskunnassamme varatut määritelmät natisevat liitoksistaan. Keletin tarina luo toivoa siitä, että toisenlainen yhteiskunta ja maailma ovat mahdollisia.
Kelet-elokuvan on ohjannut Susani Mahadura ja tuottanut Baba Lybeck Productions.
Elokuva sai ensi-iltansa DocPoint-elokuvafestivaaleilla 29. tammikuuta. Se on nähtävissä tänä vuonna myös Amnestyn kanssa yhteistyössä toteutettavissa esityksissä, joista seuraava järjestetään Kuopio Pride -viikon yhtyeydessä 1.9. Esityksen jälkeen yleisölle on tarjolla keskustelu, jossa mukana ovat elokuvan päähenkilöt, sen tekijöitä sekä ihmisoikeusasiantuntija.
Representaatioilla on merkitystä
Nuori musta nainen istuu klassisessa suomalaisessa kesämaisemassa, järven rannalla kertomassa elämästään, haaveilemassa. Myöhemmin elokuvassa hän kävelee muotinäytössalin kiiltävällä lattialla itsevarma katse tiukasti yleisössä.
Kun näytämme ja näemme, luomme merkityksiä. Sanat ja kuvat rakentavat meitä ympäröivää todellisuutta. Representaatioilla ylläpidämme vallitsevia määritelmiä – tai uudistamme niitä. Yksipuolinen kuvaus mistä tahansa ihmisryhmästä luo ennakkoasenteita ja ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat siihen miten ryhmän jäseniä kohdellaan.
Oikeus olla joutumatta syrjityksi on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista. Syrjintä loukkaa ihmisarvon ydintä, ihmisen identiteettiä. Kapeiden ja muuttumattomien määritelmien pohjalle rakentuvat syrjinnän arkkitehtuurin perusteet: stereotypiat. Kun puramme stereotypioita, näytämme ja näemme toisin, murramme syrjiviä rakenteita.
‘Kelet’ on kuvaus kauniin ja itsevarmana esiintyvän nuoren naisen elämästä. Se on toiveikas, rohkaiseva ja voimauttava elokuva, joka purkaa ruskeisiin ihmisiin liittyviä stereotypioita sekä laajentaa trans- ja poc-ihmisistä muodostettua kuvaa. Samalla elokuva murtaa syrjiviä rakenteita. Yhteiskunnastamme kertoo jotakin se, että tällaisia elokuvia on vielä harvassa.
Ruskeille ihmisille elokuva voi tarjota samaistuttavuutta. Kun näkee oman ryhmänsä edustettuna positiivisessa valossa, luo se myös uskoa omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin. Positiivisen ja monipuolisen julkisen representaation merkitys kasvaa, mitä heikommassa valta-asemassa ryhmä on.
“Be whatever you wanna be, honey”, kehottaa se kesäisen järven rannalla istuva nuori nainen elokuvan päätteeksi.
Perhe on pahin – vai sittenkin paras?
Kelet elää elämäänsä itse valitsemassaan perheessä, omassa säihkyvässä Ballroom-alakulttuuriyhteisössään. Se on antanut Keletille vahvan tuen oman identiteetin rakentamiselle ja rohkeutta astua näyttävästi valtakulttuurin epäluuloja vastaan. Omasta kulttuurista ammennetuin voimin pystyy käymään myös ympäröivän maailman asettamaa lokerointia, odotuksia ja uhkaakin vastaan. Paras ystävä Lola on Keletin tuki ja turva.
Kelet kertoo, että hänen itsensä valitsema perhe saa tuntemaan, että hänen omalla äänellään on väliä.
Perhettä pidetään yhteiskunnan perusyksikkönä, mutta se voi myös syrjiä ja olla jopa hengenvaarallinen. Syksyllä 2019 julkistetun kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista joka neljäs kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa.
Yhdenvertaisempi yhteiskunta antaa tilaa erilaisille identiteeteille ja perheille. Vallitsevia normeja ei ainoastaan voi, vaan niitä pitää purkaa. Yksi tie kohti yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa on tiedon ja keskustelun lisääminen sukupuolen moninaisuudesta ja rodullistettujen ihmisten todellisuudesta. Ihmisille on annettava tilaa kertoa itse oma tarinansa.
Jokainen meistä hakee hyväksyntää, useat erityisesti kasvuperheeltään. ”Sitten me mentiin lounaalle. Vaikka se oli vaan kanahamppari, se tuntu siltä et ’you’re welcome back here’.”, Kelet kertoo tavattuaan isänsä vuosien eron jälkeen. Katsoja jakaa ison tunteen helpotuksesta ja ilosta.
Syrjivät valtarakenteet on tiedostettava
Kelet ei voi liikkua tietyillä alueilla Helsingissä, koska ne ovat hänelle vaarallisia. Uudesta työurasta haaveilevan aika on pitkä, kun mallitoimisto ei soita takaisin.
Normit pitävät yhteiskuntaamme koossa ja mahdollistavat sosiaalisen kanssakäymisen. Osa normeista myös syrjii. Kun ihmisen ja kansalaisen malli on liian tiukka, tiettyjä normeja haastava ihminen jää kirjaimellisesti ulkopuolelle ja vaille hyväksyntää. Ihmisen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, ikä, ihonväri tai muut identiteetin rakennusaineet eivät siis itsessään aiheuta syrjintää, vaan tiukkojen ja haitallisten normien mukainen ajattelu siitä, mikä on oikein ja sallittua. Syrjivät valtarakenteet on tiedostettava ja tarkasteltava kriittisesti etuoikeuksia yhteiskunnassa. On toimittava määrätietoisesti toisin.
Syrjäyttäminen uhkaa erityisesti ihmisiä, jotka kohtaavat moniperustaista syrjintää. Kelet on myös ‘poc’, person of colour, väärien ja syrjivien normien ohjaamana rodullistettu. Rodullistamisen taustalla on ajatus siitä, että tiettyjä piirteitä omaavat ihmiset ovat perustavanlaatuisesti erilaisia verrattuna valta-asemassa oleviin.
Syrjintä korostuu eri tavoin elämänkaaren eri vaiheissa. Transtaustaiselle nuorelle työelämään siirtyminen ei ole itsestään selvää. Kelet on kokenut tämän karvaasti ja kuvaa tilannetta elokuvassa: työhaastattelu loppuu kuin seinään henkilöllisyystodistuksessa olevan sukupuolimerkinnän takia. Kelet on onnistunut haastamaan syrjiviä normeja. Kokemuksestaan kertoessaan hän on matkalla nykyiselle työpaikalleen.
Transihmisille syrjintä voi olla myös hengenvaarallista. Kansainvälisenä transihmisten muistopäivänä ihmiset eri puolilla maailmaa tuovat julki sen, että viharikos voi johtaa myös kuolemaan. Vuosittainen muistopäivä antaa kuitenkin toivoa: voimmeko yhdessä olla vahvoja niin, että jonain päivänä näin ei enää ole?
Translaki uusiksi!
Suomen nykyinen lainsäädäntö loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia. Lainsäädäntö ei vain heijasta, vaan rakentaa yhteiskunnallista todellisuuttamme.
Elokuvassa tuodaan esiin, miten nykyisen translain varaan rakentuva arki on syrjivää ja käytännössä hankalaa. Väärä sukupuolimerkintä henkilötodistuksessa hankaloittaa esimerkiksi työnsaantia.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat yhdessä vaatineet ihmisoikeusperustaista translakia. Nyt, 17 vuoden jälkeen, olemme lupaavassa tilanteessa: hallitus on sitoutunut itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain uudistukseen! Puutteita on kuitenkin vielä. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että uuden lain myötä sukupuolen juridinen vahvistaminen olisi edelleen mahdollista vain 18 vuotta täyttäneille. Tämä ei mahdollista lapsen edun yksilöllistä huomioimista.
Translakiuudistus on sukupuolipolitiikkaa. Toteutuessaan lakiuudistus toimii yhteiskunnallisen muutoksen kirittäjänä. Millainen todellisuutemme olisi, jos sukupuolen moninaisuus ja virtaavuus olisi sekä sukupuoliymmärrystämme että ihmisoikeusajatteluamme ohjaava käsitys?
Pitkä ja sinnikäs kampanjointi translain uudistamiseksi on näyttö siitä, että asioita voidaan saada aikaan. Että yhdessä olemme vahvoja.
Teksti on ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalissa työskentelevien valkoisten cis-naisten kirjoittama.