Kun korona on pakottanut ihmiset elämään eristyksissä, on naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoihin tullut piikki. Naiset ja tytöt ovat ansassa pahoinpitelijöidensä kanssa, kaukana avusta tai tukipalveluista. YK kutsui naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymistä koronan varjopandemiaksi.
Puolassa naisten ja tyttöjen tilanne muuttui aina vain vaikeammaksi, kun maan oikeusministeri Zbigniew Ziobro ehdotti, että Puola vetäytyisi Istanbulin sopimuksesta.
Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen sopimus, joka koskee erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa. Se kattaa sukupuoleen perustuvan väkivallan kaikki muodot. Kaikki maat, jotka ovat ratifioineet sopimuksen – Puola mukaan lukien – ovat velvoitettuja suojelemaan ja tukemaan väkivaltaa kohdanneita.
Oikeusministeri Ziobro kutsuu sopimusta haitalliseksi sen “ideologisen sisällön” takia. Populistit sanovat sen olevan uhka perinteisille perhearvoille.
Puolan johtava Laki ja oikeus -puolue (PiS) ja sen hallituskumppanit toimivat tiiviisti katolisen kirkon kanssa ja ajavat aktiivisesti uuskonservatiivista agendaa. Vuosien ajan he ovat vääristelleet naisten oikeuksiin liittyvää keskustelua ja tasa-arvokysymyksiä, mikä on toiminut myös polttoaineena hyökkäyksille sateenkaari-ihmisten oikeuksia vastaan.
Istanbulin sopimuksesta irtaantumisella on katastrofaaliset seuraukset miljoonille naisille ja tytöille sekä organisaatioille, jotka tarjoavat elintärkeää tukea väkivaltaa kohdanneille. Sopimuksesta vetäytyminen on askel menneeseen ja kansainvälisen oikeuden loukkaus. Se on viesti siitä, että naisten ja tyttöjen hyvinvointi tai turvallisuus ei ole suojelemisen arvoinen asia.
Vuonna 2019 yli 65 000 naista ja 12 000 lasta ilmoitti kohdanneensa lähisuhdeväkivaltaa Puolassa. Viranomaiset käynnistivät tutkinnan 2527 raiskauksesta. Järjestöt epäilevät, että raiskausten todellinen määrä on moninkertainen. Vastikään tehty, koko Eurooppaa käsitellyt tutkimus osoitti, että Puolassa naiset ilmoittavat kohtaamastaan lähisuhdeväkivallasta vain harvoin. Tämä heijastaa epäluottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan. Väkivallasta selvinneet pelkäävät, ettei heitä uskota. Puolan oikeusministeri on käyttänyt näitä lukuja oman agendansa vahvistamiseen, eli todisteena sille, että naisiin kohdistuva väkivalta Puolassa olisi vähäistä.
Pandemian myötä auttavat puhelimet ja turvakodit ympäri Eurooppaa ovat kertoneet naisiin kohdistuvan väkivallan hälyttävästä lisääntymisestä. Vaikka rajoituksia tarvitaan pandemian hillitsemiseksi, on hallitusten tartuttava toimeen varmistaakseen naisten ja tyttöjen turvallisuus myös poikkeusoloissa.
Valtaosa Euroopan valtioista on ratifioinut Istanbulin sopimuksen. Vuonna 2018 sopimus astui voimaan yhdeksässä maassa (Kroatia, Kypros, Saksa, Viro, Kreikka, Luxemburg, Pohjois-Makedonia ja Sveitsi). Vuonna 2019 myös Irlanti liittyi joukkoon, sen jälkeen kun maassa oli äänestetty uudesta aborttilaista, jonka myötä naiset voivat nyt tehdä abortin laillisesti.
Silti on maita, joissa irtaantuminen Istanbulin sopimuksesta on asialistan kärjessä. Esimerkiksi Turkissa naisryhmät ovat arvostelleet sitä, että lausunnot sopimuksesta vetäytymisestä ovat lisääntyneet. Hallitus on päättämässä asiasta lähiviikkoina. Tämä tapahtuu sen jälkeen, kun useat miesten tekemät väkivaltaiset naisten murhat ovat olleet laajasti esillä mediassa.
Bulgariassa, Slovakiassa ja Unkarissa sopimusta ei ole ratifioitu. Taustalla vaikuttavat sukupuolen käsitteeseen liittyvät väärinkäsitykset sekä tietoinen päätös olla huomioimatta sukupuolittuneen väkivallan riskiä.
Samantyyppiset väärinkäsitykset hidastavat sopimuksen ratifiointia myös Ukrainassa, jossa nykyisten lähisuhdeväkivaltaan liittyvien lakien täytäntöönpano on ollut heikkoa. Sopimuksen ratifiointi ei ole Ukrainan parlamentin suunnitelmissa, mutta yli 25 000 ihmisen allekirjoittama vetoomus vaatii maan presidenttiä tekemään aloitteen asian eteenpäin viemiseksi.
Perheväkivallan aalto koronapandemian aikana on tuonut esille, että hallitusten on huolehdittava naisten ja tyttöjen oikeuksista kaikkialla maailmassa. Jos Puola toimii täysin päinvastaisesti, lähettää se syvästi järkyttävän viestin siitä, ettei väkivallattoman elämän turvaaminen naisille ole enää prioriteetti.
Teksti: Nils Muižnieks. Kirjoittaja toimii Amnestyn Eurooppa-johtajana ja on entinen Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu.