Herätys Harittun opiskelijasolussa, hyppy bussiin ja aamukahdeksaksi koululle lähihoitajaopintojen pariin. Ryhmätöitä ja naurua. Opiskelupäivän jälkeen bussi vie neljäksi Hirvensaloon, jossa odottaa työvuoro hoivakodissa muistisairaiden vanhusten parissa. Työpaikasta tulisi valmistumisen jälkeen kokoaikainen.
Tältä Ali Reza Heidarin elämä näytti vielä puolitoista vuotta sitten. Nyt Alin arki on pysähtynyt, muttei koronan vuoksi. 23-vuotiasta turkulaista lähihoitajaa uhkaa palautus Afganistaniin – yhteen maailman vaarallisimmista valtioista, jossa hän ei ole koskaan asunut.
Alin tilanne on karu muistutus siitä, millaiseen kielteisten päätösten kierteeseen moni Suomesta kansainvälistä suojelua hakeva joutuu. Pahimmillaan päätepisteenä on palautus siviileille hengenvaaralliseen maahan, johon ei tulisi käännyttää ketään. Sellaiseen, kuten Afganistan.
Vakituinen työpaikka, mutta töitä ei saa tehdä
Turkulainen Ali Reza Heidari tuli Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015. Suomen kielen hän oppi uskomattoman nopeasti: vain viiden kuukauden jälkeen Ali puhui jo sujuvaa suomea. Hän myös opetti sitä muille vastaanottokeskuksessa. Ali pääsi opiskelemaan lähihoitajaksi ja sai vakituisen oman alansa työpaikan kotikaupungistaan.
”Olen sellainen ihminen, joka haluaa koko ajan auttaa muita ihmisiä. Siksi lähdin sosiaali- ja terveysalalle”, Ali kertoo uravalinnastaan puhelimitse kotoaan Turusta.
Ali valmistui lähihoitajaksi, mutta saatuaan turvapaikkahakemukseensa kielteisen päätöksen korkeimmasta hallinto-oikeudesta, hän menetti oikeutensa työntekoon. Työsopimus on edelleen voimassa, mutta päätöksen vuoksi Ali ei saa enää tehdä työtään.
”Kaipaan asukkaita. He ovat vanhoja ihmisiä, joten en pääse tapaamaan heitä koronatilanteen takia.”
”Kysyin aina erään muistisairaan asukkaan ovella, muistatko kuka minä olen. Hän tunnisti jo näkemättä äänestäni; Ali. Hän muisti nimeni, se on niin helppo.”
Passittoman noidankehä
Pakkopalautus Afganistaniin uhkaa turkulaista Ali Reza Heidaria – vain siksi, ettei hänellä ole henkilöllisyystodistusta.
Alin vanhemmat ovat Afganistanista, mutta hän itse on syntynyt ja kasvanut naapurimaassa Iranissa. Hänellä ole koskaan ollut minkäänlaista henkilötodistusta Afganistanista.
”Olemme hazaroita, ja hazarat kuuluvat vähemmistöön Afganistanissa. Äitini ja isäni ovat lähteneet sieltä Iraniin, jossa olen syntynyt. En ole koskaan käynyt Afganistanissa”, Ali kertoo siteistään maahan.
Ali on hakenut Suomesta myös oleskelulupaa. Oleskelulupaa ei kuitenkaan myönnetä, koska hänellä ei ole passia. Tilanteisiin, joissa passia ei voi kotimaasta saada, on luotu mahdollisuus hakea muukalaispassia. Mutta muukalaispassin saamiseen taas tarvitaan oleskelulupa. Noidankehä on valmis.
”Olen hakenut oleskelulupaa opintojen perusteella, olen hakenut muukalaispassia. Jokaiseen hakemukseeni olen saanut kielteisen päätöksen. Olo on tosi epätoivoinen.”
Afganistanin passin saadakseen Alin täytyisi puolestaan matkustaa Afganistanin lähetystöön Tukholmaan. Maasta toiseen siirtyminen ilman passia ja koronapandemian aikaan on kuitenkin käytännössä mahdotonta.
”Passia ei pystytä myöntämään, ellen mene Tukholmaan. Passiin tarvitaan sormenjäljet. Mutta matka Suomesta Tukholmaan on kaikista vaikein osa. Henkilön, jolla ei ole oleskelulupaa tai passia, on todella vaikea päästä toiseen maahan.”
”Afganistanista en tunne ketään”
Ali Reza Heidari on asunut Turussa yli viisi vuotta.
Afganistan on yksi maailman vaarallisimmista valtioista. Afganistanin vuosikymmeniä kestäneen konfliktin aikana sadat tuhannet ihmiset ovat kuolleet, haavoittuneet tai joutuneet jättämään kotinsa. Vähemmistöjä vainotaan, toimittajia on tapettu. Jatkuva terrori-iskujen vaara tekee jokapäiväisestä arjesta turvatonta.
”Vaikka vanhempani ovat afganistanilaisia, aina kun kuulen puhuttavan Afganistanista, ajatukseni menevät räjähdyksiin, turvattomuuteen ja epätoivoon”.
Afganistaniin ei tällä hetkellä tulisi käännyttää ketään. Alin kohdalla käännyttäminen on Suomen valtiolta erityisen vaarallinen päätös. Alilla ei ole perhettä Afganistanissa, ei paikkaa, minne mennä.
”Turussa minulla on työpaikka ja ystäviä. Afganistanista en tunne ketään. En ole koskaan ollut siellä. On vaikea ymmärtää, miksi Suomi haluaa lähettää minut maahan, jossa en ole koskaan edes käynyt”.
Ali on rakentanut elämäänsä Suomeen yli puoli vuosikymmentä. Turussa on kaikki, mitä hänellä on.
”Kun saavuin Suomeen, tulin suoraan Turkuun ja jäin tänne. Olen valmistunut lähihoitajaksi Turussa, mulla on täällä työpaikka, ystäviä ja perhe – ne, jotka auttoivat minua, ovat nyt osa perhettäni.”
”Koko elämäni on täällä Turussa, Suomessa. Ei missään muualla.”