Amnesty tutki tuoretta raporttiaan varten 74 eri tapausta, joissa kidutusta tai muuta epäinhimillistä kohtelua oli tapahtunut. Poliisit ja sotilaat olivat muun muassa hakanneet, tukehduttaneet muovipusseilla, kuristaneet käsin tai köydellä, käyttäneet vesikidutusta, antaneet sähköshokkeja sukupuolielimiin ja nöyryyttäneet uhreja muilla tavoin.
”Thaimaa saattaa väittää, että se suhtautuisi vakavasti kidutukseen, mutta teot puhuvat puolestaan. Thaimaan sotilashallinto on antanut kidutuksen kulttuurin kukoistaa. Syylliset eivät joudu vastuuseen teoistaan, eivätkä uhrit saa oikeutta”, Amnestyn Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren alueen ohjelmajohtaja Rafendi Djamin sanoo.
Poikkeustilalaki sekä muut vallankaappauksen jälkeen säädetyt lait ovat antaneet sotilaille valtuudet pidättää ihmisiä epävirallisiin keskuksiin niin, etteivät he voi olla yhteydessä kehenkään. Amnestyn haastattelemien uhrien mukaan näiden tahdonvastaisten katoamisten aikana tapahtui usein kidutusta tai muuta epäinhimillistä kohtelua.
Myös Thaimaan poliisivoimat ovat kiduttaneet ja kohdelleet epäinhimillisesti monista väestöryhmistä tulevia ihmisiä, kuten esimerkiksi siirtolaisia, huumeiden käytöstä epäiltyjä ja etnisten vähemmistöjen edustajia. Amnestyn tietojen mukaan tapaukset ovat lisääntyneet vallankaappauksen jälkeen.
”Ampukaa minut ja lähettäkää ruumiini perheelleni”
Amnesty haastatteli raporttia varten kidutuksen uhreja. He eivät esiinny raportissa oikeilla nimillään turvallisuussyistä. Yksi uhreista oli Tul, jonka armeija pidätti pian vallankaappauksen jälkeen. Häntä pidettiin salaisessa paikassa seitsemän päivän ajan. Tänä aikana hän joutui toistuvasti kidutetuksi.
”He laittoivat muovipussin päähäni, kunnes pyörryin. Sen jälkeen he kaatoivat päälleni ämpärillisen kylmää vettä”, Tul kertoi Amnestylle. ”He antoivat sähköshokkeja penikseeni ja rintaani. En kyennyt liikkumaan, jalkani oli sidottu ja kasvoni peitetty teipillä ja muovipussilla.”
Tul kertoo anelleensa pahimman kidutuksen aikoina sotilaita tappamaan hänet. ”Ampukaa minut ja lähettäkää ruumiini perheelleni”, hän oli sanonut kiduttajille.
Monet uhreista kertoivat joutuneensa kidutetuksi pidätyksen ensimmäisinä seitsemänä päivänä. Armeijalla on valtuudet pitää pidätettyjä juuri ensimmäiset seitsemän päivää epävirallisissa pidätyspaikoissa. Pidätetyt eivät voi pitää yhteyttä ulkomaailmaan, eikä heillä ole näin ollen mitään suojaa epäinhimilliseltä kohtelulta.
Puutteellinen kidutuksenvastainen lainsäädäntö
Vaikka Thaimaa on allekirjoittanut YK:n kidutuksenvastaisen sopimuksen, maassa ei ole lakeja, jotka nimenomaisesti kriminalisoisivat kidutuksen. Tuomarit voivat myös päättää, sallivatko he kidutuksen kautta saadun “todistusaineiston” oikeudenkäynneissä. Uhrien valitukset kidutuksesta johtavat harvoin tutkintaan, ja syytteiden nostaminen kiduttajia vastaan on vielä sitäkin harvinaisempaa.
Tilanne on pahentunut entisestään vallankaappauksen jälkeen tulleen lainsäädännön myötä, sillä armeija voi pidättää mielivaltaisesti seitsemäksi päiväksi salaisiin paikkoihin. Näissä oloissa pidätettyjen suojelu ja oikeuksien turvaaminen on vaikeaa. Vuodesta 2006 voimassa ollut poikkeustilalaki ja useat sotilashallinnon antamat määräykset tekevät käytännössä tyhjäksi olemassa olevatkin oikeussuojakeinot, joiden nojalla kidutusta pitäisi ehkäistä.
”Suurin osa uhreista pelkää puhua kokemastaan. Kun he uskaltavat tehdä valituksen, tuomioistuimet tapaavat jättää valitukset huomiotta. Samat tuomioistuimet hyväksyvät kiduttamalla saatuja tunnustuksia, vaikka tunnustus peruutettaisiin”, Djamin sanoo.
Thaimaan pitäisi korjata lainsäädäntöään ja puutteita viranomaistoiminnassa niin, ettei kidutuksen kulttuuri voisi jatkua. Mielivaltaiset pidätykset ja kiduttamalla saadun todistusaineiston käyttö pitäisi kieltää sekä kidutus kriminalisoida. Thaimaan on tutkittava tiedot kidutuksesta ja vietävä siihen syyllistyneet oikeuteen. Pidätyskeskuksia valvomaan pitäisi perustaa riippumaton elin.