Amnestyn Pitääkö tästäkin puhua? -podcastin kolmannessa jaksossa pohditaan urheilun ja politiikan suhdetta. Harri Moision ja Mira Luodin juontaman keskustelun vieraaksi saapuvat urheilutoimittaja Saku-Pekka Sundelin sekä entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Jakson pääset kuuntelemaan tästä.
Jaksossa puidaan esimerkiksi sitä, voiko urheilua pitää erillisenä saarekkeena muusta yhteiskunnasta. Arhinmäellä on asiaan selvä näkemys:
“Urheilu on osa yhteiskuntaa ja urheilua on aina käytetty politiikan välineenä”, hän toteaa. Hän mainitsee esimerkkinä muun muassa Sotshin talviolympialaiset 2014 ja tulevat Qatarin jalkapallon MM-kisat.
Urheilukisojen kulisseissa kuohuu
Yhä useampien urheilukisojen kiiltävän pinnan alta paljastuu karu todellisuus, eivätkä esimerkiksi rakennusjärjestelyt kestä päivänvaloa. Viime aikojen tunnetuin esimerkki lienee Qatar, missä järjestettiin viime vuonna yleisurheilun MM-kisat ja jalkapallon MM-kisat ovat vielä tulossa vuonna 2022.
Amnesty raportoi Qatarin stadionprojektien karmeista olosuhteista ensimmäistä kertaa jo vuonna 2016. Raporteista selviää, miten useat sadat siirtotyöläiset tekevät töitä vaarallisissa olosuhteissa, joskus jopa ilman palkkaa. Maassa käytössä olevan kafala-sponsorijärjestelmän takia työnantajat voivat esimerkiksi takavarikoida työntekijöidensä passit tai estää heitä vaihtamasta työpaikkaa.
Epäkohtiin herättiin myös Suomen urheilupiireissä, kun jalkapalloilija Riku Riski kieltäytyi lähtemästä Suomen maajoukkueleirille Qatariin tammikuussa 2019. Päätöksestä keskusteltiin mediassa laajasti ja Riskin kieltäytyminen onnistui osaltaan nostamaan maan ihmisoikeusongelmia suuremman yleisön tietoon.
Miksi kisat sitten päätyvät Qatarin kaltaisiin maihin, joissa ihmisoikeusloukkausten riski on etukäteen tiedossa? Arhinmäen mielestä selitys ilmiölle löytyy kisojen kasvavasta hintalapusta.
“Niin kauan kun kisoja paisutetaan koko ajan suuremmiksi ja suuremmiksi, entistä harvempi demokraattinen valtio on valmis maksamaan niitä miljardeja euroja, mitä järjestelyt maksavat.”
“Monesti kisat sitten menevät maihin, joissa kansalta ei tarvitse kysyä, että käytetäänkö rahat tähän vai johonkin muuhun”, Arhinmäki jatkaa.
“Diktatuurit ovat järjestäneet tosi hienoja kisoja, mutta niiden hinta on todellisuudessa aika karmea”, komppaa Sundelin.
Ongelma ei kuitenkaan rajoitu pelkästään ulkomaille. Myös Suomessa keskusteltiin asiasta keväällä 2020, kun Ylen tutkivan journalismin toimitus MOT paljasti Helsingin Olympiastadionin remontissa työskennelleiden rakennusmiesten kurjat olosuhteet.
Miksi urheilijat eivät ota kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin?
Kuten Riku Riskin Qatar-päätös osoittaa, myös yksittäisten urheilijoiden rooli vastuunkantajana on nostanut viime vuosina päätään. Heitä saatetaan vaatia nostamaan kisojen isäntämaan ongelmia esiin tai jopa boikotoimaan kisoja kokonaan.
“Vaikka kisat järjestettäisiin ongelmallisessa maassa, se ei kuitenkaan ole yksittäisen urheilijan vika. Pitää muistaa, että joillekin urheilijoille arvokisat voivat olla kerran elämässä -tyyppinen tapahtuma ja silloin on myös kohtuutonta vaatia urheilijoita kieltäytymään kisoista”, Sundelin muistuttaa.
Jaksossa pohditaan myös esimerkiksi sitä, miksi tietyt asiat koetaan urheilupiireissä edelleen poliittisina. Sundelin huomauttaa, että jääkiekkoseura voi kampanjoida koulukiusaamista vastaan, mutta kun otetaan kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta tai vaihdetaan kotihallin grilliruoka vegaaniseksi, asiasta nousee haloo.
“Urheilu on tässä asiassa hävettävän takapajuinen”, myöntää Sundelin.
Qatarin lisäksi jaksossa pohditaan muun muassa urheiluseurojen roolia vastuullisuuskysymyksissä. Koko jakson pääset kuuntelemaan täältä.
Onko sodassa kaikki sallittua? Uskalletaanko Suomessa arvostella Venäjää? Onko vihapuheesta huolehtiminen mennyt överiksi? Entä tapahtuuko Suomessa ihmisoikeusloukkauksia? Näitä kysymyksiä pohtivat Mira Luoti ja Harri Moisio Amnestyn uudessa Pitääkö tästäkin puhua? -podcastissa. Löydät sen Spotifysta, Suplasta ja monesta muusta podcast-alustasta.