37-vuotias neljän lapsen isä Omar ajautui viisi vuotta sitten perheineen maan sisäisiksi pakolaisiksi, kun ISIS laajensi valtaansa Irakissa. Uudella asuinalueella Omar joutui uskonnollisen vainon kohteeksi ja lähti lopulta maanpakoon. Perhe jäi odottamaan sukulaisten luo Irakiin. Omar saapui Turkin kautta Suomeen toukokuussa 2015 ja sai kahdeksan kuukautta myöhemmin oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella.
Omarille oleskelulupa tarkoitti ennen kaikkea sitä, että hänen vaimolleen ja lapsilleen avautui mahdollisuus päästä hänen luokseen turvallista reittiä ilman, että he joutuisivat ihmissalakuljettajien armoille. Perheenyhdistämisprosessi aloitettiin aikailematta ja Omarin perheelle saatiin varattua aika haastatteluun Suomen Turkin suurlähetystöön jo kuukauden päähän.
Matkustusluvat, haastattelut ja DNA-testit
Vuonna 2012 tehtyjen tiukennusten vuoksi perheenyhdistämistä pystyi hakemaan vain ulkomailla asuva perheenjäsen, ja se oli tehtävä henkilökohtaisesti tämän asuinmaan määrittämässä Suomen edustustossa.
”Oli tuskallista nähdä ulkona muita perheitä yhdessä, kun omani oli niin kaukana.”
Omarin perheen kohdalla hakemuksen jättäminen edellytti matkustamista Ankaraan. Turkki oli kuitenkin tuohon aikaan sulkenut Irakin vastaisen rajansa, eikä irakilaisille myönnetty viisumeita. Vaimo ja lapset eivät päässeet paikalle helmikuulle sovittuun haastatteluunsa.
Tarvittavat matkustusluvat järjestyivät vasta neljä kuukautta myöhemmin ja Omarin perheenjäseniä haastateltiin Turkissa heinäkuussa 2016. Myöhemmin Omarille, hänen vaimolleen ja lapsilleen tehtiin myös DNA-testit. Kesäkuussa 2017 kauan odotettu päätös viimein saapui.
Hakemus hylättiin. Perheenyhdistämisprosessin alussa vielä niin toiveikkaan Omarin maailma romahti.
”Kun sain negatiivisen päätöksen, halusin kuolla. Oli tuskallista nähdä ulkona muita perheitä yhdessä, kun omani oli niin kaukana.”
Uutena vaatimuksena 4000 euron palkkapussi
Vasta kielteisen päätöksen myötä Omarille selvisi, että perhesiteiden todistaminen ei riittänytkään enää vaimon ja lasten saamiseen Suomeen. Kesäkuun lopussa, eli vain muutamaa päivää ennen Omarin perheen haastattelua ja hakemuksen vireille panoa voimaan tullut Suomen ulkomaalaislain viimeisin muutos oli tehnyt haaveet perheenyhdistämisestä turhaksi. Toissijaista suojelua saaneiden oli nykylainsäädännön mukaan aina pystyttävä täyttämään toimeentuloedellytys saadakseen perheensä luokseen.
Jos Omarin perhe olisi päässyt Turkkiin ajoissa ennen lakimuutoksen voimaantuloa, perhe saattaisi olla nyt yhdessä Suomessa. Perheenisä ei ollut tiennyt asemansa muuttuneen, vaan hän ja hänen vaimonsa lainasivat suuren summan rahaa kyetäkseen kattamaan perheenyhdistämisprosessin vaatimat tuhansien eurojen kulut.
Omarilta vaadittiin nyt lisäksi 3100 euron nettotuloja kuukaudessa, jotta perheenyhdistämisen toimeentuloedellytys täyttyisi. Maahanmuuttoviraston mukaan siis vasta reilun 4000 euron bruttotulojen katsottiin riittävän nelilapsisen perheen elättämiseen Suomessa, vaikka suurin osa suomalaisista tienaa tätä vähemmän.
”Miten perheiden pitäminen erillään voisi olla hyvä asia?”
Omarista tuntuu siltä, kuin Suomen jo ennestään tiukan lainsäädännön kiristysten taustalla olisi halu tehdä perheenyhdistämisestä täysin mahdotonta. Hänen on vaikeaa ymmärtää, miten perheiden pitäminen erillään voisi olla kenenkään mielestä hyvä asia.
”Suomi on todella hyvä paikka, mutta on vaikeaa olla täällä ilman perhettäni”, hän sanoo. ”Jos paluuni Irakiin olisi mahdollista, en jäisi tänne hetkeksikään.”
”Perhe erillään on rikki. Aivan kuin tuoli, josta puuttuu jalat.”
Saatuaan oleskeluluvan Suomeen, Omar oli päässyt sentään vierailemaan lyhyesti Turkissa tapaamassa perhettään. Matka tuli kalliiksi perheenyhdistämisprosessin aikana muutenkin velkaantuneelle miehelle. Siitäkin tapaamisesta on jo kulunut kaksi vuotta. Turkin viisumin umpeuduttua Omarin vaimo ja lapset joutuivat palaamaan Irakiin. Heillä ei ole käytössään internettiä, joten yhteydenpito Suomeen on hankalaa.
”Perhe erillään on rikki. Aivan kuin tuoli, josta puuttuu jalat.”
Omar muistelee haikeana vanhoja parempia aikoja. Hän eli vaimonsa ja lastensa kanssa silloin vielä melko tavallista elämää: he eivät olleet rikkaita, mutta heillä oli kuitenkin toisensa. He selvisivät läpi rankoista kokemuksista ja pysyivät yhdessä silloinkin, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin.
”Elämässä tulee väistämättä joskus vastaan vaikeuksia. Perhe tekee niistä helpompia kestää.”
ISIS tuhosi sen kaiken.
Perheen arki Irakissa on karua ja toivotonta
Kun Omar lähti Turkin kautta Eurooppaan etsimään turvallista asuinpaikkaa itselleen ja perheelleen, jäivät vaimo ja neljä lasta sukulaisten luo pakolaisleirille lähelle pääkaupunkia. Arki leirillä oli ollut raskasta: yksi Omarin tyttäristä yritettiin pakottaa naimisiin ja hänen vaimonsa äiti kuoli sydänkohtaukseen, kun miliisin tiesulku katkaisi tien sairaalaan.
”Lapsella kuuluisi olla oikeus olla turvassa isänsä sylissä.”
Pakolaisleirillä Omarin perheellä oli vaikeuksista huolimatta silti edes jonkinlainen turvaverkko. Leiri kuitenkin suljettiin, kun irakilaiset poliitikot tahtoivat lähestyvien vaalien alla osoittaa, että maa oli jälleen turvallinen. Äiti lapsineen jäi tyhjän päälle.
Nyt lapset eivät pääse kouluun ja vakavasti sairas tytär ei saa tarvitsemiaan lääkkeitä. Toinen tyttäristä taas kärsii mielenterveysongelmista kaiken kokemansa seurauksena. Äidin selkä on huonossa kunnossa. Omar tuntee olevansa vastuussa perheensä kohtalosta, eikä pysty enää nukkumaan ilman lääkkeitä.
”On isän velvollisuus huolehtia siitä, että lapset saavat sen, mitä elämässään tarvitsevat. Lapsella kuuluisi olla oikeus olla turvassa isänsä sylissä.”
Suomen nykyisenkin lainsäädännön mukaan toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa, jos lapsen etu vaatii sitä. Omarin lasten kohdalla tämän vaatimuksen ei katsottu täyttyvän.
Teksti: Emma Vepsä
Kuvitus: Elisa Ruuhijärvi