Etusivu Aktivismi Hyvää syntymäpäivää, Julija!

Hyvää syntymäpäivää, Julija!

Naisten ja sateenkaariväestön oikeuksia puolustava Julija Tsvetkova on ollut viranomaisten homofobisen vainon kohteena jo pitkään. Vain, koska hän on toiminut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja julkaissut omaa taidettaan.

Venäjällä, Komsomolsk-na-Amuressa asuva taiteilija ja ohjaaja tuomittiin joulukuussa 2019 sakkoihin, ja häntä pidettiin kotiarestissa miltei neljä kuukautta. Nyt Julijaa odottavat uudet rikossyytteet “pornografian levittämisestä”, koska hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa naisen vartaloa esittäviä taidekuvia. Tuomio saattaa olla jopa kuusi vuotta vankeutta.

Venäjällä vuonna 2013 säädetty “homopropagandalaki” antaa viranomaisille mahdollisuuden Julijan ja hänen kaltaistensa ihmisoikeusaktivistien vainoon ja absurdeihin rikossyytteisiin.

Tämän viikon lauantai, 23.5., on Julijan syntymäpäivä. Uhkailu, häirintä ja rikossyytteet ovat olleet Julijalle iso stressin ja huolen aihe. Hänen äitinsä on toivonut, että me ihmisoikeuksien puolustajat eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa voisimme piristää häntä viesteillämme hänen syntymäpäivänään.

Tule mukaan, lähetä Julijalle viesti Facebookissa tai Instagramissa! Tehdään yhdessä syntymäpäivästä pieni positiivinen hengähdyshetki. 

Olemme saaneet Julijalta itseltään luvan tägätä hänet syntymäpäiväpostauksiin.
Voit lähettää Julijalle syntymäpäivätoivotuksen Instagramissa: @yuljatsvet tai suoraan hänen Facebook-sivulleen.

Kirjoita viestisi omin sanoin tai käytä näitä malleja:

1. С днем рождения, Юлия! Happy birthday, Yulia!
2. Я желаю тебе преодолеть все трудности. I wish you to overcome all these difficulties
3. Продолжай бороться! Keep fighting!

Voit lisätä viestiisi jonkin näistä kolmesta kuvasta:

Julija Tsvetkova pitelee kylttiä Julija Tsvetkovan piirros sateenkaariperheestä Julija Tsvetkovan piirros

Seuraa meitä: